Yhteistyöverkostot lastensuojelutyön mittarina

Lastensuojelun asiakkaiden oikeus heidän tarpeitaan vastaaviin palveluihin, tukeen ja hoitoon ei toteudu riittävän hyvin. Tämä ongelma on tunnistettu ja tunnustettu jo pitkään. Valtakunnalliseksi lääkkeeksi on tarjottu lastensuojelun monialaista kehittämistä viiden yhteistyöalueen laajuisen valtionavustushankkeen avulla. 

LUMO-hanke kysyi Itä- ja Keski-Suomen yhteistyöalueen lastensuojelun yhteistyökumppaneilta näkemystä lastensuojelun tilasta, yhteistyön toimivuudesta ja lastensuojeluasiakkaiden palvelujen saatavuudesta. Kysely toteutettiin helmi-maaliskuussa 2021 ja vastauksia saatiin yli viideltäsadalta ammattilaiselta. 

Keskeisiksi teemoiksi nostettiin tiedonkulun ongelmat sekä palvelujen saatavuuteen liittyvät pulmat. Tiedon kulku lastensuojelun ja yhteistyökumppanien välillä takkuaa; yhteistyötä vaikeuttaa eri ammattilaisten kokemus siitä, ettei lastensuojelusta saa riittävästi tietoa asiakkaana olevan lapsen ja perheen tilanteesta. Tämä korostui erityisesti lastensuojeluilmoitusten käsittelykäytännöissä.  

Lastensuojelun asiakkaat – lapset ja heidän perheensä – pääsevät vaihtelevasti eri palvelujen piiriin. Yhteistyökumppaneiden kokemuksen mukaan parhaiten pääsee perusterveydenhuollon palveluihin sekä oppilashuollon ja koulun tarjoamiin tukipalveluihin. Haastavinta oli pääsy mielenterveys- ja päihdepalvelujen piiriin. Resurssipulmat vaikeuttavat palvelujen saatavuutta ja monimutkaiset, kankeat ja pirstaleiset palveluketjut hankaloittavat palveluihin pääsyä.  

Yhteistyökumppaneille lastensuojelun resurssipula näyttäytyy kaaoksena, jota aiheuttaa muun muassa työntekijöiden vaihtuvuus. Yhteistyöstä puuttuu yhteisesti sovitut rakenteet, minkä vuoksi yhteistyön toimivuus tai toimimattomuus näyttäytyy henkilökeskeisenä ja sattumanvaraisena. Emme tunne toistemme työtä riittävästi, joten odotukset yhteistyökumppania kohtaan ovat epärealistisia. Myös toisen työn arvostuksessa nähtiin puutteita. Kuitenkin osaamista ja erilaisia asiakasta osallistavia menetelmiä kentällä on paljon. 

Mitä asioille tulisi tehdä? Vastaajien mukaan tiedonkulun parantaminen ja toistemme työn tunnetuksi tekeminen yhteisten koulutusten ja säännöllisen vuorovaikutuksen avulla parantaisi lastensuojelun yhteistyötä. Palveluketjuja tulisi tarkastella enemmän kokonaisuutena. On tärkeää sopia yhteisestä vastuunjaosta ja tehdä yhteistä suunnitelmaa, johon kaikki voivat sitoutua. Systeemisyys tuo välineitä tämän tyyppiseen yhteiseen työskentelyyn. Systeeminen työote oli tuttu kolmannekselle vastaajista, mutta koulutuksiin näistä oli päässyt ainoastaan yhdeksän prosenttia. Vastaajat toivoivat systeemisen työotteen koulutuksia ja työpajoja sekä lastensuojelun perustietopakettia monialaisesta näkökulmasta katsottuna.  

Kyselyn vastaukset maalaavat lastensuojelun tilanteesta huolestuttavaa kuvaa. Vastaavaa viestiä kantautuu myös erilaisten työryhmien ja kehittämistyössä tapahtuvien kohtaamisten kautta. Lastensuojelun resurssit tulee saada kuntoon ja varmistaa henkilöstön pysyvyys ja osaaminen. Motivoitunut, sitoutunut ja jaksava henkilöstö on se X-Factor, joka varmistaa lapsen oikeuksien toteutumisen. Myös työn johtamiseen ja organisointiin tulee kiinnittää monialaisen yhteistyön näkökulmasta vielä enemmän huomiota. Kiitämme lämpimästi kaikkia kyselyymme vastanneita ammattilaisia. Tulemme hyödyntämään yhteistyöverkoston kokemuksia lastensuojelutyön kehittämisessä – yhdessä ja yhteistyössä monialaisen verkoston kanssa. 

Marika Huupponen ja LUMO-tiimi

Ihan hilkulla

Monen suomalaisen Sote-veteraanin elämässä saatetaan elää jännittäviä aikoja. Ollessani Puumalan kunnan perusturvajohtajana tämän vuosituhannen alussa, paikalliset sote-palvelut muokattiin reippaasti uusiksi. Silloisen työkaverin sanat muistan vieläkin: Käsitetäänkö me, miten ison asian kanssa ollaan tekemisissä?

Tuon ajan vahvan ennusteen mukaan tarvittiin vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohja sosiaali- ja perusterveydenhuollon palveluiden järjestämiselle. Aikakaudelle radikaalin tarjouskilpailun tuloksena päätyivät terveyskeskus- ja sosiaalipalvelut Mikkelin kaupungin tuotantoon. Kunta luopui monen asian päätösvallasta, mutta sai vastineeksi isommat hartiat. Yksi kuntayhtymäkin purettiin samassa rytäkässä. Puumala ei hävinnyt maailman kartalta – se on edelleen yksi kenties maailman hienoimmista loma-asutuksen alueista, joka houkuttelee tänä päivänä paluumuuttajia ja monipaikka-asujia.

En jäänyt kovin pitkäksi aikaa tilannetta seuraamaan, vaan suuntasin seuraavaksi syntymäkaupunki Savonlinnaan. Siellä puolestaan tehtiin sote-palvelujen integraatiotyötä yhtenä valtakunnan ensimmäisistä alueista. ’Synnytyksen’ tuloksena muotoutui Sosteri, jonka toiminta laajentui erikoissairaanhoidosta peruspalveluihin. Sittemmin iso osa työajasta on kulunut - tällä ja viime vuosikymmenellä - sote- ja maakuntauudistukseen ja viimemmäksi hyvinvointialueuudistuksen jännittävien käänteiden parissa. Maali on siis ollut lähes koko alalla olon aikani jokseenkin sama, mutta se on hieman heilunut horisontissa ja suorastaan skaalautunut – nythän mikään väestömäärä ei tunnu riittävältä.

Nyt olemme lähempänä kuin ehkä koskaan. Kaikki kanavat vakuuttelevat maan hallituksen yksimielisyyttä soten läpimenon suhteen ja yleisö seuraa jännitysnäytelmää herkeämättä. Tekee mieli, tällä kokemuksella ja perspektiivillä, uskoa siihen, että valmista on. Että ehkä sittenkin ehtisin tämän ihmeen näkemään, minäkin.

Pitkän ajan tämän prosessin mukana on kulkenut ISO/ISO-yhdistys ry, joka on kantanut vastuutaan siitä, että uudistuksessakin huomioidaan sosiaalihuollon palvelut. Eikä se huoli ole vielä täysin väistynyt vaan työtä tarvitaan edelleenkin. Sosiaalialan osaamiskeskus on meillä ollut siitä mukava orgaani, että sen rajat ovat olleet laajat ja laveat, koko Itä-Suomen kattavat. Tulevat YTA-alueet ovat aika ison haasteen edessä, eikä ihan kaikilta osin valmista taida vielä olla, mitä tulee tuleviin yhteistoiminta-alueisiin. Siihen tarvitaan rohkeata yli rajojen vilkuilua, niin mekin aikanaan Puumalassa rohkeasti tehtiin. Hyvinvointialueet nimittäin tulevat tarvitsemaan toisiaan nopeammin kuin arvataankaan.

Kirjoittanut: Saara Tavi

Muutosten keskellä on lupa hengittää

Aloitin ISOn suunnittelijana 19.4. ja kovaa vauhtia olen tutustumassa ISOn monipuoliseen sosiaalialan kehittämistoimintaan. Tehtäväni on kahden muun suunnittelijan kanssa olla tukemassa ISOn toiminta-alueella ajankohtaisten kehittämishankkeiden suunnittelua, toteutusta sekä arviointia.

Olen markkinoinut itseäni sosiaalityön moniosaajaksi. Sosiaalityön ja -pedagogiikan amk-tutkinnon olen suorittanut Saksassa ja täydentänyt tutkintoani Itä-Suomen yliopistossa sosiaalityöntekijän ammattipätevyyden saavuttamiseksi, josta minulla on Valviran osoittama kelpoisuus.

Olen myös tanssi- ja liiketerapeutti sekä Nia-ohjaaja. Hyvinvointialalla olen työskennellyt päätyöni ohessa yli kymmenen vuotta. Ajattelen, että sosiaalityössä kuten niin monessa asiakastyön tehtävässä hyvinvointi alkaa itsestä päin. On tärkeää, että löytää itselle toimivat väylät työstä palautumiselle sekä myös haastavienkin tunteiden tunnistamiselle ja purkamiselle. 

Sosiaalityöntekijän tehtävissä olen toiminut viimeiset viisitoista vuotta Karttula-Leppävirta-Kuopio-akselilla ja viimeksi Suonenjoella perheneuvolan sosiaalityöntekijänä. Karttulassa sosiaalityön kenttä oli laaja-alaista, Leppävirralla perhesosiaalityötä, johon vuoteen 2017 saakka sisältyi toimeentulotuen laskemista. Kuopiossa työskentelin sosiaalihuollon lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon tehtävissä. Syksystä 2019 alkaen olen ollut kehittämässä Suonenjoella perheneuvolatoimintaa sekä hoitanut perustehtävääni lapsiperheiden tukena lapsen kasvun ja kehityksen, sekä vanhemmuuden ja parisuhteen kysymyksissä.  

Sosiaali- ja perhepalveluiden rakennemuutos on kovaa vauhtia etenemässä ja lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelman mukaisesti palveluita on alettu järjestää ja muokata kovaa vauhtia Pohjois-Savossa POSOTE20-hankkeen kyydittämänä. Lasten ja perheiden palveluiden järjestäminen perhekeskusmallien mukaisesti vuoteen 2022 mennessä on kunnianhimoinen tavoite ja vaatii työntekijöiltä paneutumista oman työn ohella myös kehittämistoimintaan.

Ymmärrettävää on, että sosiaalityön kentällä ristiriitaisiakin tuntemuksia nousee ja ovet käyvät tiuhaan tahtiin. Siksi on tärkeää, että työntekijöiden jaksamiseen kaiken tämän rakennemuutoksen keskellä panostetaan ja työhyvinvointia lisätään. Tällä varmistetaan, että kunnissa on tulevaisuudessakin osaavaa henkilöstöä, jotka pääsevät nauttimaan monialaisen kehittämistyönsä tuotoksista.

Ajattelen, että tuon suunnittelijan tehtävään tietämystä ja tuntemusta perhepalveluiden sosiaalityön kentällä toimimisesta niin asiakastyön ja palvelurakenteiden toimivuuden osalta. Pidän tärkeänä, että sosiaalialalla toimivien työntekijöiden ääntä saataisiin paremmin kuuluville ja keskiöön ja että tulevissa hankkeissa olisi mahdollista keskittyä työhyvinvointiin sekä työssä jaksamiseen.  

Minulle on ilo ja kunnia päästä osaksi ISOn ammattitaitoista työryhmää ja osaltani tarjoamaan osaamistani ajankohtaisten kehittämishankkeiden suunnittelussa ja toteuttamissa.

Kirjoittanut: Kristiina Auvinen

Harjoittelija, joka ei keittänyt kahvia

Sain juuri huhtikuun lopussa päätökseen korkeakouluharjoitteluni, jonka tein Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa. Harjoitteluni kesti kaksi kuukautta ja tein sen aikana kaikenlaista, mitä harjoittelijalta voi olettaa. Autoin kaikenlaisissa asioissa mihin minua pyydettiin, olin mukana jokaisessa kokouksessa, minne vain ehdin ja minulle annettiin hoidettavaksi myös itsenäisiä tehtäviä. Eräs asia minulta jäi kuitenkin täysin tekemättä: en keittänyt kenellekään yhtään kuppia kahvia.

No kuinkas tämä sitten on mahdollista? On suorastaan perinne, että harjoittelija hoitaa kahvinkeitintä harjoittelunsa aikana, kuin hänet olisi palkattu pelkästään siihen tehtävään. Tässä harjoittelussa kahvinkeitin ja oikeastaan koko kahvihuone jäivät minulle kuitenkin vieraiksi, sillä suoritin harjoitteluni kokonaan etänä.

Koronan aiheuttama suuri mullistus tuntuu suomalaisen työelämän jokaisessa kolkassa. Kun aikaisemmin työtä tehdessä tapasi kollegoja, joiden kanssa pystyi vaihtamaan kuulumisia, nyt sama työ saatetaan tehdä yksin omasta kotoa. Tällaisena aikana on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota työntekijöiden keskinäiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sitä kautta henkiseen hyvinvointiin. Ylimääräisen ns. epävirallisen puheen määrä oli selvästi vähäisempää kuin se oli ollut ennen pandemiaa, joten työntekijöille pyrittiin luomaan mahdollisuuksia seurustella vapaasti muiden työntekijöiden kanssa.

Esimerkiksi ISOlla pidettiin virtuaaliset päiväkahvit joka keskiviikko ja LUMO-hanketiimi piti aamukahvit joka perjantai, jolloin työyhteisölle pystyi puhumaan kaikenlaisesta muusta kuin vain työasioista. Lisäksi muidenkin kokousten alkaminen pienellä yleisellä ”small talkilla” ei ollut ollenkaan epätavallista. Tästä kaikesta huolimatta aitoa kahvihuonekulttuuria on vaikea kopioida etänä toimivaksi. Harjoitteluni aikana monet työntekijät puhuivat siitä, kuinka kaipasivat fyysisesti samassa tilassa olemista toisten kanssa. He unelmoivat siitä, miten mukavaa on sitten joskus palata toimistolle.

Omasta mielestäni tämänhetkisten harjoittelijoiden tilanteen voi nähdä myös pienellä hopeareunuksella. Harjoittelupaikkoja etsiville opiskelijoille painotetaan, että heidän tulee etsiä itselleen sellaisia töitä, joissa oikeasti pääsevät kokeilemaan erilaisia työtehtäviä. Pandemia-aikana pelkän kahvinkeittäjän ura ei ole missään vaiheessa edes vaarana. Tahdon painottaa, etten usko kenenkään joutuvan ISOlla pelkän kahvinkeittäjän rooliin, mutta todellisuus on, että näitäkin kokemuksia on opiskelijoilla.

Eli toisin sanoen harjoittelun tekemisessä etänä on positiivisiakin puolia. Ihmisiin pystyi kyllä tutustumaan ruutujenkin takaa ja minä sain itselleni oikein paljon uusia tuttuja. Kahvihuoneeseen tutustuminen jäi tällä kertaa tekemättä, mikä kieltämättä oli harjoitteluni haikein puoli, mutta harjoittelun kokonaisuus oli silti todella positiivinen. Pidän harjoitteluaikaani ISOlla hyvin menestyksekkäänä, ja voin suositella sitä harjoittelupaikaksi kenelle vain – oli harjoittelu sitten etänä tai ei.

Kirjoittanut: Siiri Timonen