maanantai 20. joulukuuta 2021

Kehittäjän vuosi

Edessäni oli vuosi sitten tyhjä sivu. Mitä kehittäminen lastensuojelussa on, mitä se edellyttää, mitä se antaa ja mitä se ottaa?

Kehittäminen on työtä, arkista puurtamista, välillä yksi askel eteen ja kaksi taakse. Eniten iloa ja onnistumisen tunteita ovat tuoneet yhteiset, jaetut hetket tiimin ja monialaisen verkoston kanssa. Hetket ja kohtaamiset, joissa ymmärretään toisiamme, löydämme yhteisen sävelen ja saamme asioita eteenpäin. Kehittäminen on sinnikästä tekemistä, innostamista ja innostumista dialogissa toisten kanssa.

Kehittäminen on kehittymistä ammatillisesti, oman asiantuntijuuden löytämistä ja vahvistumista, heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista henkilökohtaisella tasolla. Joudut ja saat tehdä asioita ihan ensimmäistä kertaa. Saat ammentaa siun kokemuksesta ja osaamisesta, mutta samalla olet hyvin paljaana ottaessasi haparoiviakin ensiaskelia uuden luomisessa.

Turva. Löytyy kollegasta, tiimistä, verkostosta, esimiehestä ja lopulta siusta itsestä. Luottamuksesta, että prosessi kantaa. Tätä turvan tunnetta toivon myös toisille ja etenkin lastensuojeluun, niin lapsille ja perheille kuin työntekijöille, ihan meille kaikille.

Lastensuojelu. Mystinen, kiehtova, pelottavakin palvelu, josta yleensä kaikilla on jokin mielipide – eikä aina mairittelevin. Työntekijöiden kuormittuneisuus on ollut jo pitkään käsin kosketeltavaa. Arvostan suuresti teitä arjen sankareita lastensuojelussa. Monialainen verkosto haluaa ja on valmis tekemään yhteistyötä lastensuojelun kanssa – sitä odotetaan suorastaan kieli pitkällä. Ensiarvoisen tärkeää onkin, että johtoporras huomioi tämän ja rakentaa työntekijöiden rinnalla siltoja yhteistyöhön. Uupuneen työyhteisön uhka on, että mennään yhä supumpaan ja pyritään vain selviytymään päivä kerrallaan – eikä nähdä auttavia käsiä.

Uudet hyvinvointialueet luovat ja tuovat mahdollisuuksia ja leveämmät hartiat vastuun kantamiseen, myös lastensuojelussa. Hyvinvointialueet tarvitsevat vahvoja ja rohkeita johtajia, joilla on selkeä visio, tahtotila ja halu viedä alueen asioita eteenpäin yhteistyössä monialaisesti ja eri osapuolia kuunnellen. Ennen kaikkea tärkeää on huolehtia alueen asukkaiden ja työntekijöiden hyvinvoinnista, osallisuudesta, palvelujen saatavuudesta ja turvallisuuden tunteesta, erityisesti kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien osalta.

Katson pimenevää iltaa ja syttyviä valoja. Tänään oli hyvä päivä. Kiireet alkavat hellittää. Kiitän tästä vuodesta ja toivon sydämestäni Siulle rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta vuotta!

Kirjoittanut: Hanna Torvinen

maanantai 13. joulukuuta 2021

Sosiaalialan tulevaisuuden reunaehtoja vai mahdollisuuksia?

Tämä aika haastaa totuttuja työn tekemisen ja jäsentämisen tapoja. Sote-uudistus, koronaepidemia ja digiloikka sekä työvoiman saatavuuden ja pysyvyyden kysymykset haastavat niin asiakastyötä tekevän sosiaalialan ammattilaisen kuin strategiatyöhön osallistuvan johtajan.

ISOssa kartoitetaan kehittämistarpeita ja suunnitellaan kehittämistoimia prosessimaisesti ja osallistavasti. Asiantuntijaverkostojen kanssa on pohdittu sosiaalialan positiivisia ja negatiivisia kehityskulkuja, joista on tehty SWOT-analyysia eri roolien näkökulmista. On käyty syventäviä keskusteluja, joissa on ideoitu konkreettisia askeleita sosiaalialan veto-, pito- ja uudistusvoiman vahvistamiseksi.

Yhdessä todetun nykytilan ja työstettyjen kehityskulkujen pohjalta pitäisi suunnata katseet haluttuun sosiaalialan tulevaisuuteen. Aletaanko hommiin?

Kohti sosiaalialan yhteistä työnäkyä

Sosiaalialan työn mahdollisuudet määrittyvät lainsäädännön lisäksi tietojärjestelmistä, työkaluista, tiimistä, organisaation palveluista ja palveluprosesseista. Fyysiset ja sähköiset toimintaympäristöt määrittävät, kuinka työtä tehdään ja vaikuttavat monialaiseen yhteistyöhön.

Asiakastyössä mahdollisuuksien merkitys on suuri. Työntekijän näkökulmasta nousee esiin kysymyksiä: minkälaiseen organisaatioon ja työtehtävään haen, miten minut perehdytetään, minkälaisia työkaluja on käytössä, miten alan tutustumaan asiakkaisiin, tiimiin ja työyhteisöön. Työn merkityksellisyys syntyy monesta asiasta, mutta arkisten valintojen tekeminen työssä on keino löytää merkityksellisyyttä. Valintojen tekeminen voidaan organisaatioissa, tiimeissä ja työtehtävissä tehdä näkyväksi määrittelemällä mahdollisuudet.

Kokeile: vaihda kaikkien mahdollisuus -sanojen tilalle reunaehto. Mitä ajatuksia herättää? Helpotutko? Suututko? Turhaudutko? Hymyiletkö? Kaipaatko sinä työhösi mahdollisuuksia vai reunaehtoja?

Uudistavaa sosiaalialan osaamista

Asiakkaiden tarpeet muuttuvat. Sosiaalialalla hyödynnetään mm. erilaisia mittareita, jotka kuvaavat asiakkaan elämäntilannetta ja tarpeita tai auttavat tavoitteen asettelussa. Näiden käyttöönoton ja hyödyntämisen prosessi on riippuvainen toimintaympäristöstä, jossa ne otetaan käyttöön. Tutkiva ja kehittävä työote on avainasemassa, kun haluamme vastata tulevaisuuden tarpeisiin vaikuttavasti ammattitaidolla.

Kehittäminen ja erilaisiin kokeiluihin osallistuminen vaatii työntekijöiltä monenlaisia taitoja, kuten resurssointia ja reflektointia. Työntekijöiltä odotetaan työn hallintaa, uusien toimintamallien omaksumista ja jatkokehittämistä sekä räätälöintiä omaan työnkuvaan sopivaksi. Tätä tukevat yhdessä määritellyt tavoitteet ja käytänteet. Yhteisen keskustelun ja toimintatapojen määrittelyn myötä voi kehittämisestä tulla työn voimavaratekijä kuormituksen ja aikapaineen sijaan. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä on luottamusta sekä rohkeutta kokeilla, ideoida ja ottaa kantaa. 

Asiakastyön kehittäminen, oman työn hallinta, vuorovaikutus ja organisaatiokulttuurin kehittäminen kulkevat käsi kädessä ja vaativat tuekseen osaavaa johtamista. Osaamisen, organisaatiokulttuurin ja työhyvinvoinnin johtaminen sekä strateginen ennakoiva johtaminen ovat uudistavan johtamisen osa-alueita.

ISOssa vastaamme näihin tarpeisiin tulevassa kehittämistyössä yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Uudistuvan organisaation ja kehittyvän organisaatiokulttuurin dialogisella luomisella voidaan vahvistaa sosiaalihuollon roolia tulevissa rakenteissa ja strategioissa.

Kirjoittanut: Hanna Tervo ja Sanni Holopainen

torstai 9. joulukuuta 2021

Sote-alan työvoimapulaa helpotetaan kestävällä rahoituksella ja yhteistyöllä

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt poikkihallinnollisen ohjelman sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi. Ohjelma on tervetullut aloite vauhdittamaan toimenpiteitä työvoimapulan helpottamiseksi. Sote-alan henkilöstön riittävyyteen löytyy ratkaisuja, joilla voidaan helpottaa työvoimapulaa nopeallakin aikavälillä.

Kasvavaan työvoimatarpeeseen tarvitaan pitkäjänteisesti lisää koulutuspaikkoja. Nyt lisäpaikkoja on myönnetty tipoittain vuosi kerrallaan ja viime tingassa. Myös koulutuksen rahoitukseen tarvitaan pysyvyyttä. Sotealan koulutus kuuluu ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa halvimpaan tutkintojen rahoituskoriin. Erityisesti terveysalan koulutuksesta suuri osa toteutuu pienryhmissä, edellyttää erityistiloja ja kallista laitteistoa, mutta silti sen rahoitus on vain kolmasosa esimerkiksi tiettyjen teknisten alojen tutkintoihin verrattuna. Jos halutaan laadukasta koulutusta, tulisi rahoitusta nostaa pysyvästi.

Myös harjoitteluiden kustannukset kuormittavat sote-alan kouluttajia. Ammattikorkeakoulut maksavat tällä hetkellä harjoittelujen ohjauksista koituvat kustannukset itse. Sote-alalla ammattikorkeakoulut ovat ainoa koulutustaso, jossa näitä korvauksia maksetaan ja ne muodostavat ison lisäkustannuksen vuosittain erityisesti suurille alan kouluttajille. Sote-uudistuksen yhteydessä tähän tulisi löytää kestävä ratkaisu.

Sote-alan työvoimapulan korjaamiseen tarvitaan osaajia myös maamme rajojen ulkopuolelta. Tätä varten tarvitaan joustavia väyliä työllistyä Suomeen. Opiskelumuuttoa tulisi myös helpottaa. On toivottavaa, että ministeriöiden välistä yhteistyötä sujuvoitetaan, jotta esimerkiksi maahantuloa koskevat säädökset eivät hankaloita opiskelun tai työn edellytyksiä.

Sosiaali- ja terveysalan vetovoima on viime vuosina laskenut. Työ vaatii laajaa osaamista ja vastuuta, mutta palkkauksessa tai työolosuhteissa tämä ei riittävästi näy. Alan imagoa on kohennettava koulutus- ja työelämätoimijoiden yhteisvoimin. Negatiivisen julkisuuden vastapainoksi tarvitaan myönteistä uutisointia työn merkityksestä ja mahdollisuuksista. Esimerkiksi sosionomin tutkinnolla voi työllistyä monipuolisesti eri tehtäviin, mutta tutkinnon laaja-alaisuutta ei juuri tunneta. Myös sairaanhoitaja voi työskennellä monenlaisissa hoitotyön ympäristöissä. Soteala tarjoaa runsaasti osaamisen laajentamisen ja uralla etenemisen mahdollisuuksia.

Alan vetovoimaa voidaan vahvistaa koulutus- ja työelämäorganisaatioiden alueellisella yhteistyöllä. Itä-Suomessa Diakin tulevan Pieksämäen DiakHub-yksikön tavoitteena on uudenlainen korkeakoulun toimintamalli, joka perustuu entistä vahvemmin kumppanuuksiin ja alueellisiin tarpeisiin. Käytännössä tarkoituksena on tuottaa räätälöityjä koulutuspalveluita alueen tarpeiden mukaan. Tämä sisältää myös mahdollisuuden yhteistyössä hyödyntää tilauskoulutuksia ulkomaisten sote-alan opiskelijoiden ja työntekijöiden saamiseksi alueelle. Tulijoiden harjoittelu- ja työllistymisväylät ja integroituminen alueelle on rakennettava yhdessä.

Kutsumme kaikkia toimijoita mukaan yhteistyöhön alan vetovoiman vahvistamiseksi!

Kirjoittanut: Pirjo Hakala

maanantai 29. marraskuuta 2021

Innostava, haastava ja vahvistuva vaikuttavuustutkimus

Vaikuttavuus, vaikuttavuus ja vaikuttavuus. Sana kuuluu ja näkyy kaikkialla ja tarkoittaa toiminnan kykyä tuottaa aiottuja vaikutuksia. Asia on tärkeä, koska sosiaalialan työn toteuttaminen mahdollisimman vaikuttavasti on ammattikunnan eettinen velvollisuus.

Viimeistelen väitöskirjaa ikääntyneille suunnattujen palveluohjausmallien vaikuttavuudesta. Keskeisessä osassa on sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden monimenetelmällinen arviointi. Luon kuvaa myös siitä, miten sosiaalipalveluiden vaikuttavuutta on arvioitu, ja millaisiin asioihin vaikuttavuustutkimuksessa tulisi tulevaisuudessa keskittyä.

Epäilyksiä ja haasteita sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden todentamiselle on esitetty ja tullaan esittämään. Tutkijoiden ja toimivampien käytäntöjen kehittäjien tulisi kuitenkin muistaa, että menetelmällisetkin haasteet ovat olemassa juuri meitä varten, jotta voimme niitä ratkaista. Olemme ikään kuin niillä töin. Vaikuttavuuden tarkastelu on kirjattu myös sosiaalihuoltolakiin ja on keskeisessä osassa sote-uudistuksen lainsäädäntöä, joten siitäkin näkökulmasta panostuksia tarvitaan sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden todentamiseksi ja edistämiseksi.

Sosiaalipalveluiden kenttä on kaiken kaikkiaan hyvin laaja. Näin ollen myös käytäntöihin painottuva tutkimuksellinen kenttä on iso. Tämänhetkiset mahdollisuudet tutkimuksen tekemiseen ja siihen panostamiseen ovat kuitenkin vähäiset. Yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen odotetaan keskittyvän sekä sosiaalityön että koko laajan sosiaalialan käytäntöjen tutkimiseen, unohtamatta muuta tieteenalalle relevanttia tutkimusta. Tällä hetkellä sosiaalipalveluiden vaikuttavuustutkimusta voidaan siis tehdä vain hyvin marginaalisesti jo tutkimusrahoituksen suhteellisen vähäisen määrän vuoksi.

Sosiaalityön tieteenalana tai käytäntönä ei tule tässäkään asiassa kääntyä sisäänpäin, vaan entistä enemmän tarvitaan monitieteistä ja laaja-alaista yhteistyötä ja keskustelua. Vaikuttavuustiedon tuottamisessa tämä tarkoittaa ainakin sitä, että muiden tieteenalojen vuosikymmeniä jatkunut työ vaikuttavuuden arvioinnin edistämiseksi on hyödyllistä myös sosiaalipalveluiden tutkimuksessa. Yhteistyötä eri alojen välillä on tarkoituksenmukaista tehdä, mutta sosiaalialan tutkijat, osaajat ja ammattilaiset ovat itse parhaita asiantuntijoita alansa ja ilmiöidensä tutkimisessa.

Erityisesti terveystieteissä on kehitetty monenlaisia lähestymistapoja eri hoitomuotojen ja terveyden edistämisen interventioiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. Ymmärrys erilaisen tiedon merkityksestä vaikuttavuuden kokonaiskuvan muodostamisessa on lisääntynyt viime vuosina. Näiden keskusteluiden ulkopuolelle jääminen ja sisään päin kääntyminen voisivat aiheuttaa sen, että sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden arviointi tulisi olemaan terveystiedelähtöistä, mikä ei ole toivottavaa.

Mielestäni tällä hetkellä sosiaalityössä ja sosiaalipalveluiden tutkimuksessa on menossa hyvä vaihe, jossa vaikuttavuuden arviointi on yksi keskeinen tutkimuksen suuntaus. Kehittämistyötä tehdään myös sosiaalialan tiedon systemaattisessa keräämisessä. Itä-Suomen yliopiston järjestämillä vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä on useana vuonna ollut esillä ajankohtaista sosiaalipalveluiden vaikuttavuustutkimusta. Sosiaalityön tutkimuksen päivien 2022 työryhmien sisällöt näyttävät myös innostavilta; vaikuttavuus on esillä monessa työryhmässä. Hyvä näin, koska mitä vaikuttavammat palvelut, sitä parempi asiakkaiden hyvinvointi.

Kirjoittanut: Hanna Ristolainen

torstai 25. marraskuuta 2021

Yksin ei pärjää kukaan

LUMO-hanke ja Pesäpuu ry järjestivät marraskuussa avoimen verkkodialogin: ”Onnistunut monialainen yhteistyö nyt ja tulevaisuudessa”. Osallistujat pohtivat sijoitettujen lasten koulunkäynnin tukea eri näkökulmista yhteistä ymmärrystä rakentaen. Mukana oli varhaiskasvatuksen, koulun, lastensuojelun ja terveydenhuollon ammattilaisia sekä kokemusasiantuntijoita.

Systeemistä työotetta vahvistetaan parhaillaan lastensuojelussa kansallisesti. Kautta aikojen viheliäisiä ongelmia on ratkottu onnistuneesti nuotiopiirissä. Osaamisen hyödyntäminen yli sektorirajojen on resurssiviisasta. Dialogimme osallistujien mukaan yhdessä lapsen tai perheen kanssa asioiden tarkastelu luottamuksen ilmapiirissä ja eri näkökulmista on vaikuttava interventio sinällään. Kuulluksi tuleminen edistää asiakkaan sitoutumista. Oppivassa ja toisia kunnioittavassa vuorovaikutuksessa myös ammattilaisten osaaminen rikastuu.

Kohtaamisissa kokemus kuulluksi ja arvostetuksi tulemisesta on tärkeää. Yhteistyössä on oltava mukana ihmisiä, jotka tuntevat lapsen hyvin. Kokemusnuoren sanoin: ”Ainoa omainen on viranomainen” ‒ ajatus on kolkko. Aitoja suhteita sekä lapsen yhteyksiä läheisiinsä on tärkeää ylläpitää. Jatkuvuus on erityisen tärkeää sijaishuollon päättyessä.

Yksin ei pärjää kukaan, me tarvitsemme toisiamme. Jokaisen toimijan toiminnan tulee olla hyvää ja jokaisen tulee kantaa oma ammatillisen vastuunsa, mutta sitten tehdään yhdessä. Kun koulussa saadaan tarvittava tieto, voidaan mennä sydämellä ja vahvalla yhteisellä asenteella eteenpäin. ”Aikuisten on luovuttava vallan kahvasta ‒ nuoret ovat keskiössä”, kiteyttää rehtori.

Dialogissa lausuttua:

”Monialaisessa yhteistyössä on onnistumisia ne tilanteet ja hetket, kun on keskusteltu riittävän pitkään, että on ymmärretty yhdessä asioita.” - perusturvajohtaja

”Sain lääkärinä yhteistyöpyynnön tulla yhdessä miettimään perheen sekä muiden toimijoiden kanssa haastavaa tilannetta. Koin hyvänä, ettei tarvinnut arvioida yksin. Vältyttiin päällekkäisyyksiltä, pallottelulta ja lähetteiden odottelulta.”- lääkäri

”Pyysimme sosiaalityöntekijää koululle, kun oppilaan tilanne vaati puuttumista. Hän tunsi nuoren pitkältä ajalta. Lastensuojelun mukaan tulo oli täynnä lämpöä, arvostusta ja empaattista kohtaamista. Yhdessä saatiin aikaan vaikutusta. Sen näki nuoren olemuksesta.”- rehtori

”On ollut ihana nähdä, miten ketterästi koulu lähtee toimimaan sijoitetun lapsen kohdalla. Luovii esimerkillisesti ja asiantuntevasti.” - psykiatrinen sairaanhoitaja

”Isäni kuoltua minulle tarjottiin keskusteluapua, mutta ajattelin keskittyä koulunkäyntiin. Surutyö yksin ei ollutkaan yksinkertaista. Mua kannustettiin käymään kummitädin luona. Lastensuojelussa pitää pyrkiä siihen, että yhteys läheisiin laitoksen ulkopuolelle säilyy.” - kokemusasiantuntija

Erätaukodialogi oli osa Lumonaari-webinaarisarjaa, joka jatkuu keväällä 2022.

Kirjoittanut: Christine Välivaara

tiistai 23. marraskuuta 2021

Osaamisen vahvistamista ammattikorkeakouluyhteistyönä – teemana rakenteellinen sosiaalityö

Rakenteellisen sosiaalityön käsite viittaa siihen, että sosiaaliset ongelmat ovat osa yhteiskunnan taloudellista ja sosiaalista rakennetta. Rakenteellinen sosiaalityö on yksi sosiaalityön osa-alue, ja sitä voidaan opettaa ja osata tehdä.

Perustavanlaatuinen kysymys on, millä keinoin rakenteellisen sosiaalityön osaamista voidaan vahvistaa suomalaisen hyvinvointivaltion puitteissa, tehdä rakenteellista työtä näkyväksi ja saada aikaan hyvinvointia parantavia ratkaisuja. Yksi kysymys on, millä edellytyksin asiakkaat voidaan ottaa mukaan epäkohtien esiin tuomiseen, palvelujen kehittämiseen ja etujärjestöjen tai yhteiskunnallisten liikkeiden kautta tapahtuvaan vaikuttamiseen.

ISOn, Essoten, Kainuun soten, Xamkin ja Diakin ponnistuksin on järjestetty mahdollisuuksia rakenteellisen sosiaalityön osaamisen vahvistamiseen, ja niitä on tarjottu Suomen valtion ja EU-rahoituksen tuella SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa. Yhtenä osaamisen vahvistamisen muotona ovat olleet ammattikorkeakoulujen lehtoreiden yhteiset kehittämispajat. Ne ovat kokoontuneet tavoitteellisesti vuonna 2021 rakenteellisen sosiaalityön opintokokonaisuuden laatimiseksi.

Yhteisen kehittämisen tapa on ollut varsin kannustava. Työpajat ovat tarjonneet kaikille osallistujille mahdollisuuden oppia yhdessä ideoimisen, tekemisen ja kehittämisen kautta. Ne ovat saattaneet yhteen eri ammattikorkeakoulujen opetussisällöistä vastaavia, jolloin myös pedagogisten ratkaisujen pohtiminen on saanut syvyyttä. Rakenteellisen sosiaalityön osaamisen vahvistamisen tavoitteiden ja keinojen sekä opintoja koskevien teknologisten mahdollisuuksien osalta kenenkään ei ole tarvinnut jättää kynttiläänsä vakan alle. Olemme saaneet haastaa toinen toistamme eikä valitsevien olosuhteiden kritiikki tai haasteiden esiin tuominenkaan ole ollut pois suljettua. Yhdessä olemme olleet tilanteessa, jossa ei ole tarvinnut kiillottaa minkään kohteen, palvelun tai työmuodon statusta, vaikka myös kirkastumista on saattanut sivutuotteena syntyä.

Työpajat ovat kokoontuneet kolme kertaa. Olemme laatineet konseptin viiden opintopisteen rakenteellisen sosiaalityön opintojen pilotoimiseksi keväällä 2022. Opinnot koostuvat neljästä kokonaisuudesta. Ne pureutuvat rakenteellisen sosiaalityön käsitteisiin, historialliseen taustaan ja paikkaan sosiaalityössä, nykytilaan ja tulevaisuuden näkymiin, osallisuuden kysymykseen ja menetelmiin sekä tiedolla vaikuttamiseen.

Pilotoinnissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat voivat valita opinnot vapaasti valittaviin vaihtoehtoisiin opintoihin kuuluvina. Opintokokonaisuutta tarjotaan myös Essoten ja Kainuun soten sosiaalityötä tekeville sekä kaikille opiskelijoille ja ammattilaisille, jotka haluavat vahvistaa rakenteellisen sosiaalityön osaamistaan. Opinnot tapahtuvat pääosin verkossa, ja niihin kuuluu kaksi lähipäivää. Saatujen kokemusten myötä opintokokonaisuus saatetaan muotoon, jossa se on osa suhteellisen vakiintunutta vaihtoehtoisten opintojen tarjontaa.

Kirjoittanut: Keijo Piirainen ja Johanna Hirvonen

Rakenteellisen sosiaalityön työpajatyöskentelyn antia

Opettajien työpajatyöskentely SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa rakenteellisen sosiaalityön opintokokonaisuuden toteuttamiseksi on palautteen perusteella ollut motivoivaa ja tuloksellista. Keskustelut rakenteellisen sosiaalityön opetussisällöistä ja tavoitteista ovat nostaneet esiin näkökulmien moninaisuuden. Suunnittelua ovat ohjanneet kolme pääteemaa: rakenteellisen sosiaalityön käsite ja lähtökohdat, tiedon tuottaminen sekä tiedolla vaikuttaminen.

Rakenteellisen sosiaalityön lähtökohdista esiin nostettiin sosiaalityö tietotyönä, rakenteellisen sosiaalityön rooli ennaltaehkäisevässä työssä, työn kohteen hahmottaminen, ihmisoikeustyön näkökulma, työn eettinen perusta ja hyvinvointiin vaikuttavien rakenteellisten ilmiöiden tunnistaminen muun muassa systeemisen ajattelun pohjalta. Lisäksi muistutettiin rakenteellisen sosiaalityön lainsäädännöllisestä pohjasta. Tärkeinä pidettiin paikallisuuden näkökulmaa asiakastiedon tuottamisessa, työntekijöiden ymmärrystä eri asuinalueiden piirteistä ja kuntalaisten osallisuutta.

Työpajassa pohdittiin opintokokonaisuuden keskeistä oppimistavoitetta: ”Kasvu sosiaalialan ammattilaiseksi, perinteisen roolin ravistaminen ja työntekijän roolin muutos. Opiskelijalle rakentuu ymmärrys omasta roolista rakenteellisessa työssä; esimerkiksi epäkohtien esiin nostaminen ja väylä sille.”

Tiedon tuottaminen ja tiedolla vaikuttaminen olivat kaksi laajaa teemaa, joita työpajassa rajattiin ja pohdittiin:

  • Kerätäänkö hyvinvointitietoa asiakkaalta vai työntekijöiden tuottamana, käsittelemänä ja analysoimana?
  • Voiko hyvinvointitieto tuottaa katvealueita, joita indikaattoritieto edes yhdessä paikallisen kokemustiedon kanssa ei tavoita?
  • Voiko rakenteellisen sosiaalityön tiedon keräämisestä tulla yksi tietovaranto lisää, jonka hyödyntämiseen ei ole käytäntöjä?

Tiedon tuottamisen monialaisuuden ja moninaisuuden nähtiin parantavan tiedon käyttöarvoa ja laadukkuutta. Esiin nousivat näyttöön perustuvat käytännöt ja tieto palveluiden vaikuttavuudesta. Asiakkaan osallistumisen tiedon tuottamiseen nähtiin olevan melko vähäistä ja tiedonkeruukäytäntöjen hajanaisia. Haavoittuvassa asemassa olevien ja erilaisia kommunikaation rajoitteita omaavien henkilöiden äänen kuuluviin saamisesta muistutettiin.

Keskeisen oppimistavoitteen tiedon tuottamisen ja tiedolla vaikuttamisen osalta voisi tiivistää seuraavasti: opiskelijalla on kyky hyvinvointitiedon kriittiseen arviointiin, tutkimuksellista osaamista tiedon tuottamiseksi ja viestinnän osaamista tiedon eteenpäin viemiseksi. Opiskelija ymmärtää tiedon tuottamisen ja tiedolla vaikuttamisen osana työrooliaan.

Opintokokonaisuus avautuu opiskeltavaksi keväällä 2022, mutta jo tässä vaiheessa suunnittelua on aihealueen laajuus tullut hyvin esille, ja tarve perusteita laajemmalla ja syvemmälle opintokokonaisuudelle on ilmeinen. Sekä rakenteellisen sosiaalityön käytännöt että opetuksen voi hyvin tiivistää työpajassa esitettyyn toteamukseen: ”rakenteisiin vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä”.

Kirjoittanut: Johanna Hirvonen ja Keijo Piirainen

torstai 11. marraskuuta 2021

Matkalla kohti tiedonhallinnan tavoitetilaa

Vuoden 2015 kesällä tein lähtöä ISOsta ja mualimannavasta kohti laita-Suomea. Samoihin aikoihin sain olla mukana kirjoittamassa Sosiaalityön käsikirjan neljättä laitosta. Kirjoitin käsikirjaan luvun tiedonhallinnasta sosiaalityössä, ja kuvasin siinä THL:n julkaisemaa sosiaalihuollon tiedonhallinnan tavoitetilaa vuonna 2020.

Vuosi 2020 tuli ja meni, joten nyt on hyvä hetki katsella ympärille ja kurkistaa taustapeiliin. Mitä tavoitetilaan kirjattiin, mitä saavutettiin ja minne on vielä matkaa?

Kansallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto on otettu käyttöön.

Asiakastietolain uudistamistyöryhmä aloitti työnsä vuoden 2015 alussa. Visio oli innostava. Asiakastietolakiin kirjataan, että myös sosiaalihuollon palvelunantajat liittyvät Kanta-palveluihin. Sen jälkeen asiakastiedot ovat aina käytettävissä siellä, missä asiakastyötä tehdään – valtakunnallisesti yhtenäisessä rakenteisessa muodossa. Ryhmän oli määrä saada työnsä valmiiksi saman vuoden lopulla.

Mutta tie oli pidempi kuin luultiin. Matkan varrelle osui jokunen hallituksen hajoaminenkin. Asiakastietolaki tuli lopulta voimaan marraskuussa 2021. Liittymisvelvoite on julkisessa sosiaalihuollossa viimeistään 1.9.2024 ja yksityisessä sosiaalihuollossa vuoden 2026 alussa.

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönotossa ei kuitenkaan jääty odottamaan lain voimaantuloa. Kela ja THL loivat edellytyksiä, ja pilottiorganisaatiot lähtivät raivaamaan muille latua. Vaasan kaupunki ja Eksote olivat ensimmäiset liittyjät vuonna 2018. Vuoden 2020 loppuun mennessä liittyjiä oli 66, joiden joukossa yhdeksän yksityistä palveluntuottajaa. Joten kyllä, tavoite saavutettiin. Arkisto oli otettu käyttöön. Nyt lähes kaksi kolmasosaa julkisen sosiaalihuollon palvelunjärjestäjistä on jo liittynyt Kanta-palveluihin.

Suuri osa sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmistä on liitetty hyödyntämään asiakastiedon arkistoa.

Vuoden 2020 lopussa Kantaan oli liitetty kuusi eri asiakastietojärjestelmää. Luku kattaa merkittävän osan käytössä olevista järjestelmistä, mutta näitä on myös räätälöity käyttäjien tarpeisiin. Liittymisvalmistelut eivät siksi ole suoraan monistettavissa.

Kaikki sosiaalihuollon asiakasasiakirjat tallennetaan keskitettyyn tietovarastoon heti niiden valmistuttua.

Vuoden 2020 loppuun mennessä Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon oli tallennettu yli seitsemän miljoonaa asiakasasiakirjaa 370 000 asiakkaasta. Tällä hetkellä tallennettuja asiakirjoja on jo lähes 16 miljoonaa. Mutta koska suuri osa näistä on tallennettu vanhoina asiakirjoina, meillä on vielä matkaa siihen, että kaikki laadittavat asiakirjat tallennetaan reaaliajassa Kantaan.

Asiakastyön kirjaaminen on yhtenäistä eri puolilla maata, koska käytössä on sosiaalihuollon asiakastietomallin mukaiset asiakasasiakirjat.

Asiakasasiakirjalaki tuli voimaan vuonna 2015. Siinä säädettiin kirjaamisvelvollisuus, jonka toimeenpano oli mittava haaste. Sosiaalialan osaamiskeskukset tarttuivat toimeen, ja nyt on kolmas Kansa-koulu-hanke loppusuoralla. Kirjaamisasiantuntijoiden määrä lasketaan jo tuhansissa.

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen rakenteet on julkaistu Sosmeta-palvelussa (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Asiakirjalain nojalla annettava määräys velvoittaa hyödyntämään näitä rakenteita asiakastyön kirjaamisessa viimeistään sitten, kun liittymiseen on velvollisuus. Mutta vielä ne eivät ole käytössä kaikkialla.

Maalissa ei siis vielä olla, mutta on se jo kirkkaasti näkyvissä. Onneksi matkaa on tehty ISOlla porukalla, sillä tavoite on yhteinen, eikä kukaan meistä olisi yksin selvinnyt näin pitkälle.

Kirjoittanut: Antero Lehmuskoski

tiistai 9. marraskuuta 2021

Lasten suojelu on yhteinen kunniatehtävä

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät järjestettiin tänä vuonna jo 57. kerran. Päivillä visioitiin parempaa ja laadukkaampaa, yhdessä tehtävää lasten suojelemista. Lastensuojelun keskusliiton hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Pentti Arajärvi sanoi avauspuheenvuorossaan: ”Lapsuus on suora lähetys. Sille ei ole uusintaa, eikä varsinkaan korjattua uusintaa. Se ei voi odottaa taloudellisesti, poliittisesti tai asenteellisesti parempia aikoja.” Tällä hän tarkoitti, että lasten hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta parantavista asioista leikkaaminen on edesvastuutonta, oli kyse sitten oikeudesta varhaiskasvatukseen, terveydenhuoltoon tai harrastamiseen. Arajärvi muistutti, että kaikessa päätöksenteossa on aina kyse myös lapsista, sillä päätöksillä muokataan samalla tulevaisuutta.  

Lapsi ei kasva läheisistä irrallaan, joten on välttämätöntä panostaa koko perheen hyvinvointiin. Yhteiskunnan huolenpito korostuu, jos perheessä on lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavia riskitekijöitä tai kriisejä. Näihin vastaamiseen tarvitaan lastensuojelun, verkostojen ja perheen välistä monitoimijaista yhteistyötä, jota LUMOkin pyrkii osaltaan vahvistamaan. Kun lapsi elää turvallista kasvua ja kehitystä tukevissa olosuhteissa ja saa osansa suojaavista tekijöistä, kasvaa hänestä todennäköisemmin hyvinvoiva aikuinen, joka kykenee pitämään huolta itsestään. 

Omakohtaisen lastensuojelun onnistumiskokemuksen jakanut Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hämäläinen muistutti, että kohtuullisella asiakasmäärällä ”lastensuojelun työntekijät pystyvät kohdentamaan työskentelyn perhettä parhaiten tukevalla ja auttavalla tavalla, ja voivat keskittyä ydintehtäväänsä, lapsikohtaiseen suojeluun." Jotta tämä toteutuu, tulee työskentelyolosuhteissa olla aikaa ja tilaa asiakkaan kohtaamiselle. Kohtaamisessa merkittävää on asiakkaan kokemus kuulluksi tulemisesta ja siitä, että omiin asioihin voi vaikuttaa.  

Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva haastoi kuulijoita kuvittelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia. Dufva kertoi nuorten tulevaisuudennäkemyksiä kartoittaneesta kansainvälisestä kyselytutkimuksesta. Tulokset ovat musertavia: 43 % suomalaisista nuorista ja kansainvälisesti keskimäärin yli puolet nuorista pitää ihmiskuntaa tuhoon tuomittuna. Yli 70 % suomalaisista nuorista uskoi, että oma ja tulevat sukupolvet tulevat kärsimään ilmastonmuutoksen vuoksi. Nuoret kokevat, että päättäjät mielellään pohtivat esimerkiksi sote-uudistusta omien arvojensa pohjalta, mutta vähemmälle jää puhe siitä, millainen olisi toivottava tulevaisuus.

Tulevaisuususkoa voidaan valaa pienemmillä ja suuremmilla teoilla. Osoitammeko nuoremmille sukupolville, että he ovat arvokkaita, heidän mielipiteillään ja kokemuksillaan on merkitystä ja että haluamme pitää huolta myös heidän tulevaisuudestaan? Lasten suojeleminen ja lapsista huolen pitäminen ei ole vain vanhempien tai viimesijassa viranomaisten tehtävä. Tämä kunniatehtävä kuuluu läpileikkaavasti koko yhteiskunnalle. Tänään päätämme, millainen maailma on huomenna. 

Kirjoittanut: Katariina Katainen

maanantai 8. marraskuuta 2021

Monialaisella yhteistyöllä kohti aitoa asiakaslähtöisyyttä

Monialaisuus on ajankohtainen teema sosiaalialan kehittämistyössä. Niinpä ISOsta suuntasin 14.10.2021 SOKK-hankkeen ”Asiakas- ja potilaslähtöinen monialainen työskentely” -syysseminaariin, joka yllätti positiivisesti. Hybridimallilla toteutetun seminaarin etäosallistujana ei tullut houkutusta hoitaa samalla kiireellisiä työtehtäviä tai neuloa villasukkaa, vaan seminaarin puheenvuorot vangitsivat huomioni. Miksi näin?

Ensimmäinen koukuttava tekijä oli asiakaslähtöisyys. Vaikka tilaisuudessa ammattilaiset puhuivat ammattilaisille, oli asiakas jokaisessa puheenvuorossa keskiössä. Tämä oli hyvin virkistävää. Ei puhuttu pelkästään asiakkaasta, asiakkaan tilanteesta tai palvelutarpeesta, vaan puheenvuoroissa mentiin asiakkaan kohtaamisen tasolle.

Konkreettisuus oli toinen seikka, joka teki seminaarin antoisaksi. Yleisellä tasolla asioiden käsittelyn sijaan tarkasteltiin sitä, mitä asiat tarkoittavat asiakkaan, työntekijän ja yhteistyöverkoston sekä läheisten tai yhteiskunnan kannalta. Puheenvuoroissa tuotiin kaunistelemattakin esille kokemuksia ja huomioita sekä pohdintoja siitä, miten jatkossa voisimme toimia tai mitkä ovat vielä ratkaistavia asioita.

Millainen monialaisen yhteistyön tilannekuva seminaarissa sitten välittyi? Yhteistyöhön on vahva halu, mutta sen onnistumiseksi on yhteistyön reunaehtojen oltava selvillä. Yhteistyölle on oltava selkeä tavoite. Eri tahoilla ja viranomaisilla on oma roolinsa ja tehtäväkenttänsä. Sujuvan monialaisen yhteistyön edellytyksenä on kunkin työn ja roolin tunteminen ja muistaminen. Monialainen yhteistyö on tavoitteellista toimintaa yhteisten asiakkaiden parhaaksi. 

SOKK-hankkeen projektiryhmän suunnitelmat ja tavoitteet seminaarin suhteen olivat hyvin samansuuntaiset, kuin osallistujakokemukseni. Seminaarissa haluttiin tuoda monipuolisesti esille asiakaslähtöistä monialaista työskentelyä ja vuorovaikutusta. Puhujiksi pyydettiin eri näkökulmista monialaisuutta tarkastelevia asiantuntijoita ja käytännön ammattilaisia. Puheenvuoroissa tarkasteltiin muun muassa ammattien välisestä yhteistyöstä hyötyvien ja monialaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden tunnistamista sekä potilaan osallisuutta vahvistavaa vuorovaikutusta. Lisäksi Päihdepalvelusäätiö kertoi monialaisen työskentelyn käytänteistään.

Seminaarissa esiteltiin myös projektiryhmällä ideoitu kuvitteellisen asiakkaan “Pajun” tarina, jonka avulla haluttiin konkretisoida asiakasnäkökulmaa. Paju on erilaisia haasteita elämässään kohdannut nuori, jolla on ollut vaikeuksia saada apua sosiaali- ja terveyspalveluista. Sirkkulanpuisto esitti seminaarissa tarinalle myös aitoja asiakaskokemuksia sisältävän jatko-osan, jonka yhteydessä päästiin tutustumaan ratkaisukeskeiseen työskentelyyn ja luottamuksellisen asiakassuhteen rakentamiseen. Lisäksi Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman edustajat kuvailivat, miten Pajua voitaisiin jatkossa auttaa monialaisen tiimityön mallia hyödyntäen. Lopuksi poliisi toi käytännönläheisesti esille roolien ja toimivaltuuksien merkitystä suhteessa monialaiseen työskentelyyn.

Puheenvuoroissa korostui vuorovaikutustaitojen tärkeys monialaisessa työskentelyssä. Aidosti asiakaslähtöinen ja vaikuttava monialainen yhteistyö vaatii asiakkaan osallistamista ja eri toimijoiden välistä keskustelua. Tätä kaikkea pyrimme edistämään myös SOKK-hankkeessa kehitettävällä monialaisella koulutuksella, jotta asiakkaita voidaan auttaa yhdessä entistä kokonaisvaltaisemmin.

Tussitaikureiden etälivekuvitus kiteytti seminaarin iltapäivän esitykset. Pajun tarinan ympärille rakentui kokonaiskuva monialaisista palveluista eri toimijoiden näkökulmista.

Lue lisää SOKK-hankkeen verkkosivuilta

Instagram: @sokkhanke

Twitter: @SOKKhanke

Kirjoittanut: Sanni Holopainen, Taru Kekoni ja Anna Miettinen

perjantai 5. marraskuuta 2021

Substanssijohtamisen tärkeyttä lastensuojelussa ei saa aliarvioida

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Monialaisen yhteistyön, systeemisen työmallin ja asiakasosallisuuden lisäksi työntekijöiltä kysyttiin työn määrästä ja työssäjaksamisesta.  

Vastaajista 65 prosenttia arvioi työmääränsä vastaushetkellä joko huomattavasti tai jossain määrin liian suureksi ja noin kolmannes koki työmäärän sopivaksi. Työssäjaksamisensa puolestaan koki hyväksi tai erittäin hyväksi yli puolet vastaajista. Reilu kolmannes vastaajista ei kokenut jaksamistaan sen kummemmin hyväksi tai huonoksi, ja joka kymmenes vastaaja kertoi jaksavansa työssään huonosti tai erittäin huonosti. 

Työssäjaksamiseen vaikuttavat kielteisesti aikapaineet, kiire ja liian suuret asiakasmäärät. Vaihtuvat, poissaolevat tai kokonaan puuttuvat työntekijät niin omassa työyksikössä kuin muissa palveluissa vaikeuttavat suunnitelmallista työtä ja katkaisevat asiakkaan palveluprosesseja. Työntekijöiden kuormaa ja työn tekemisen haastekerrointa lisää  lastensuojelutyön luonne ylipäätään: työssä yritetään auttaa asiakkaita, joilla on monimutkaisia, vaikeasti hahmotettavia ja erityistä osaamista vaativia pulmia. Lastensuojelussa kohdataan usein asiakkaan nopeasti muuttuvia ja kriisiytyviä tilanteita, joihin on reagoitava nopeasti. Jos aikatauluissa ei ole väljyyttä, joutuu työnsä suunnittelemaan kerta toisensa jälkeen uudestaan.  

Olennaisin tekijä työssä jaksamisen kannalta on kyselyyn vastanneiden mukaan esihenkilön tuki, jota arvioi saavansa riittävästi 62 prosenttia vastaajista. Kyselyn perusteella on siis suuri joukko niitä, joiden mielestä esihenkilön tuki ei ole riittävää. Vastauksissa toivottiin, että esihenkilöt olisivat helposti tavoitettavissa ja heillä olisi aidosti aikaa ja mahdollisuuksia olla työntekijöiden tukena ja johtaa asiakastyötä. 

Lastensuojelun kentältä kaikuu, että esihenkilöt joutuvat työntekijöiden näkökulmasta askaroimaan liikaa muissa tehtävissä kuin henkilöstö- ja asiakastyön johtamisessa. Menneinä vuosina julkisen sektorin hallintorakenteita on kevennetty sekä säästötoimenpiteenä että liikojen väliportaiden karsimiseksi päätöksenteosta. Mutta onko keventäminen tapahtunut sisällön- ja henkilöstöjohtamisen kustannuksella?  

Väsyneet, epätietoiset ja vailla tukipilaria olevat työntekijät eivät ole pitkässä juoksussa halpoja. Poissaolot, työntekijöiden vaihtuvuus ja maalin ohi huitaistut palveluratkaisut ovat kalliita niin inhimillisesti kuin taloudellisesti katsottuna. Samalla rahalla saisi luultavasti useammankin aidosti läsnäolevan ja lähijohtamiseen pystyvän esihenkilön näyttämään suuntaa ja pitämään työntekijöiden päät pinnalla silloinkin, kun epävarmuus, epätietoisuus ja riittämättömyyden tunne meinaavat vetää pohjaan. Tämä kannattaa pitää mielessä nyt, kun tulevia hyvinvointialueita ja työntekijöiden sijoittumista laajoilla maantieteellisillä alueilla valmistellaan. 

Kirjoittanut: Katariina Katainen

Systeeminen malli on hyvä, mutta toteutus ontuu

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Yksi kyselyn teema oli lastensuojelun systeeminen toimintamalli, siihen kouluttautuminen sekä mahdollisuudet mallin mukaiseen työskentelyyn. Systeeminen työote rikastuttaa lastensuojelua suhdeperustaisuudella ja perheterapeuttisilla menetelmillä. THL on kouluttanut maakuntiin systeemisen työotteen kouluttajia ja systeemistä toimintamallia on juurrutettu lastensuojeluun kansallisesti vuodesta 2017 lähtien.  

Lastensuojelun ammattilaisille suunnattu kuuden päivän syty-koulutus antaa edellytykset systeemisen toimintamallin mukaiselle työskentelylle. LUMOn kyselyyn vastanneista ammattilaisista runsas puolet oli osallistunut koulutukseen ja ollut siihen pääosin tyytyväisiä. Puolet vastaajista kertoi työmallin olevan käytössä omassa yksikössä tai sitä opeteltiin parhaillaan. Mallin mukainen työskentely näkyi säännöllisinä viikkotiimeinä sekä systeemisen ajattelun ja menetelmien hyödyntämisenä arjen asiakastyössä. Systeemisessä työskentelyssä asiakkaan asioita käsitellään ja ratkaisuehdotuksia löydetään aiempaa syvällisemmin ja asiakasystävällisemmin. 

Puolet vastaajista kertoi, että mallin mukainen työskentely toteutuu käytännössä huonosti tai ei ollenkaan. Syiksi nostettiin ennen kaikkea kiire ja liian suuret asiakas- ja työmäärät: ei ole mahdollista tehdä systeemistä, suhdeperustaista työtä. Lastensuojelutyötä ohjaavat vahvat lainsäädännölliset aikarajat, mikä asettaa paineita ratkaista asiat nopeasti ja vaikeuttaa uusien toimintatapojen omaksumista. Henkilöstön jatkuva vaihtuvuus hankaloittaa mallin toteuttamista, sillä uusilla työntekijöillä ei ole tarvittavaa koulutusta ja pois lähtevien myötä osaamista ja tietoa häviää. Esihenkilöiden tuki mallin käyttöönotossa nähtiin tärkeänä, mutta osin puutteellisena. Työläs ja monitasoinen malli vaatii pitkää opettelua ja orientaation muutosta. Työntekijät ovat jääneet toteuttamaan mallia yksin ilman osaamista ylläpitävää ja syventävää koulutusta. 

Vaikuttaa siltä, että työn arjessa jatkuvasti läsnäolevat tekijät ja tilanteet aiheuttavat ristiriitaa systeemisen toimintamallin yhden perusperiaatteen – hidastamalla nopeutat – kanssa. Työskentelykulttuurin muutos ja uuden juurtuminen edellyttävät vahvaa tukea, perehdyttämistä, jatkuvaa koulutusta, kertausta ja syventämistä. Tähän kannattaa panostaa: niin lastensuojelun ammattilaisten vastauksista kuin systeemisen mallin teoreettisista lähtökohdista ja tutkimuksista voi päätellä, että kyseessä on lastensuojelutyötä edistävä ja asiakasta entistä paremmin osallistava toimintatapa. Lastensuojelutyön laatua tulee parantaa. Systeemistä työmallia vaalimalla voidaan luoda vankka ja pitkäkestoinen rakenne sekä olosuhteet, jossa työntekijät saavat tukea mallin omaksumiseen ja juurtumiseen. Tällöin myös hidastaminen asiakkaan asian äärelle on mahdollista.  

Kirjoittanut: Marika Huupponen ja Katariina Katainen

Tekijöiden ja tiedon puute toimivien palvelujen esteenä

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Pyysimme näkemyksiä siitä, miten lastensuojelun asiakkaat pääsevät palveluihin, miten palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja miten monialainen yhteistyö toimii. Lastensuojelun ammattilaisten vastaukset olivat hyvin yhteneväisiä yhteistyökumppaneiden kyselyyn vastanneiden kanssa.

Ammattilaiset arvioivat, että lastensuojelun asiakkaiden palvelutarpeisiin vastataan parhaiten perusterveydenhuollossa ja varhaiskasvatuksessa. Mitä suuremmat tai monimutkaisemmat haasteet asiakkaalla on, sitä vaikeampaa on löytää tilanteeseen soveltuvia palveluja lapsen ja perheen tueksi. Palveluihin pääsyn esteet ja palvelujen laatu palautuivat lastensuojelun ja verkostojen ammattilaisten mukaan aina resurssipulmiin: ei yksinkertaisesti ole riittävästi työntekijöitä palveluja toteuttamaan. Puuttuvien tai vaihtuvien työntekijöiden vuoksi jonot ovat pitkiä, palvelujen saanti viivästyy ja palvelut katkeilevat. Palvelujen myöntökriteerit ovat tiukkoja eikä kaikille asiakasryhmille ole tarpeita vastaavia palveluja tarjolla laisinkaan. Erityisosaamista ei ole siellä missä sitä kaivataan, esimerkiksi psykiatrista osaamista puuttuu lastensuojelulaitoksista. 

Hyviä monialaisen yhteistyön käytäntöjä listattiin useita. Verkostopalaverit, systeeminen työskentely ja monialainen tiimityö ovat parhaimmillaan erinomaisia tapoja jakaa tietoa ja suunnitella työtä yhdessä. Tietojen vaihdossa koettiin kuitenkin kompasteluja. Epätietoisuus tiedonvaihdon laillisuudesta ja rajanvedon vaikeus siihen, mitä tietoa pitäisi välittää, lisäävät varovaisuutta ottaa puheeksi asiakasperheen asioita. Aina toiselle ammattilaiselle ei myöskään osata antaa riittävästi arvoa ja ennakkoasenteet saattavat olla kielteisesti latautuneita. Lastensuojelun ammattilaiset joutuvat välillä ratkomaan haastavia ja monisyisiä asiakastilanteita yksin, ilman toisten ammattilaisten osaamista, jos asiakas ei ole motivoitunut muihin palveluihin. Vastauksissa tuotiin toisaalta esiin myös se, että jotkut toimijat jäävät lastensuojelun työskentelyn ulkopuolelle. Esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen tehnyttä tahoa ja arjen verkoston toimijoiden tietoa ei aina hyödynnetä eikä oteta mukaan yhteiseen arviointiin ja tuen tarjoamiseen.

Monialaisen yhteistyön vaikeuksien synkästä runsaudesta huolimatta kyselyn tuloksista paistaa myös lämmintä valoa. Lastensuojelun ammattilaiset toivovat yhteisiä kohtaamisia ja keskusteluja muiden ammattilaisten kanssa, jotta toisten työtä ja työn lähtökohtia opitaan tuntemaan ja ymmärtämään. Toive on täysin sama kuin yhteistyökumppaneilla. Kun molemminpuolinen ymmärrys ja tuntemus lisääntyvät, kasvaa samalla myös arvostus ja luottamus toisen tekemää työtä kohtaan. Jaettu halu tulla ammattilaisina lähemmäs toisiaan on ensimmäinen edellytys monialaisen työn edistämiselle.

Kirjoittanut: Katariina Katainen

Lastensuojelussa halutaan asiakkaat mukaan työn kehittämiseen

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Kyselyyn vastanneita pyydettiin kertomaan asiakkaiden osallisuudesta palvelujen kehittämisessä.

Vastausten perusteella asiakkaiden systemaattinen osallistuminen palvelujen kehittämiseen sekä säännöllisen asiakaspalautteen kerääminen on lastensuojelussa vähäistä. Yli puolet vastaajista kertoi, että yleisimmin palautetta saadaan asiakkailta henkilökohtaisesti. Palautekyselyjä tehdään, mutta tietoa ei kerätä säännöllisesti. Säännölliset ja helpot asiakaspalautekyselyt nähtiin tärkeinä osallisuuden edistämisessä. Vastaajat toivoivat kokemus- ja kehittäjäasiakkaita sekä asiakasraateja mukaan suunnittelu- ja kehittämistyöhön. Työntekijöiden mielestä avoin dialogi ja asiakkaiden kuunteleminen auttavat kehittämään palveluja.

Lastensuojelun ammattilaisia pyydettiin arvioimaan, mikä estää asiakkaiden osallisuutta kehittämistoiminnassa. Suurimmaksi esteeksi nostettiin asenteet, joissa nähtiin pulmia niin työyhteisö- ja organisaatio- kuin asiakastasolla. Työyhteisöt ja työntekijät eivät välttämättä ole valmiita palautteen saamiseen tai siihen suhtaudutaan jopa kielteisesti. Vastaajat pohtivat asiakkaiden kokemuksia – pystyykö asioihin vaikuttamaan tilanteissa, joissa oma tahto on ristiriidassa lastensuojelun toimenpiteiden kanssa? Nähtiin myös, että asiakkaiden elämäntilanteet voivat olla niin kuormittavia ja mutkikkaita, etteivät heidän voimavaransa riitä kehittämisosallisuuteen. 

Miten asiakkaiden osallisuutta voidaan tukea? Vastaajista neljännes tiesi omalla alueellaan toimivista kokemusasiantuntijoista. Kokemusasiantuntijuuden vankempi hyödyntäminen voisi alkaa arjen perustyöstä, ammattilaisten ja asiakkuuden kokeneiden yhteisistä kohtaamisista ja keskusteluista. Sain itse ilon osallistua aiemmassa työssäni tällaiseen tilaisuuteen ja sen anti omalle työskentelylleni lastensuojelussa oli korvaamaton. Kokemusasiantuntijat olivat saaneet asiakkuuteensa jo etäisyyttä, lapsi oli kasvanut aikuiseksi ja asiakkuuden aikaisille, kriisiytyneille elämäntilanteille, omille tunteille ja kokemuksille oli löytynyt sanoja ja kuvaavia käsitteitä. Tämä herätti uudella tavalla miettimään asiakkaan kohtaamisen paikkoja, tiloja, läsnäoloa, vuorovaikutustapoja, omia sanoja ja eleitä.

Lapsen oman vastuusosiaalityöntekijän rooli perhettä lähellä olevana työntekijänä on merkittävä palautteenantoon kannustajana ja kehittämistoiminnasta tiedottajana. Yksi mahdollisuus voisi olla asiakasprosessin eri vaiheisiin kytkeytyvät palautekyselyt, jotka istutettaisiin työkäytäntöihin. Palautepyynnöissä tulee kuitenkin käyttää huolellista harkintaa, jotta palautteenkeruusta ei tule itse tarkoitus eikä palautteiden sisältö kärsi inflaatiosta. Asiakkaiden osallistaminen ei myöskään voi jäädä yksittäisten työntekijöiden vastuulle. Asiakasosallisuus tulee viedä rakenteisiin asti ja siihen tulee sitoutua kaikilla organisaation tasoilla.

Kirjoittanut: Katariina Katainen

tiistai 26. lokakuuta 2021

Sosiaalinen raportointi työkaluksi hyvinvointialueiden rakenteisiin

Uusien hyvinvointialueiden rakentaminen on käynnissä. Rakennusprojektissa on sosiaalisten ilmiöiden tiedolle ja tietotyökalulle tilaus. Kaikkia sosiaalityön asiakkaan elämää varjostavia ongelmia ei pystytä ratkomaan asiakassuhteissa tai monialaisessa yhteistyössä. Ratkaisemattomien ongelmien olemassaolo voi johtua rakenteista. Ratkaisemattomat ongelmat ovat ilmiöitä, joihin meidän tulee tarttua ja viedä toimenpidetasolle saakka.

Sosiaalinen raportointi mahdollistaa ilmiötason tiedon esiin nostamisen. Sosiaalinen raportointi on työkalu, johon sosiaalityössä esiin nousevat ilmiöt ja aiemmin hiljaiseksi jäänyt tieto tulee dokumentoinnin kautta hyödynnettäväksi. Esille nostettavan ilmiön raportointi on teknisesti toteuttavissa helposti ja nopeasti.

SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeen myötä sosiaalinen raportointi on otettu käyttöön Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä (Kainuun sote) 1.1.2021 alkaen kaikilla sosiaalialan vastuualueilla. Etelä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Essote) aikuissosiaalityö on myös aloittanut raportoinnin tänä syksynä. Molemmilla alueilla työkalu on mallinnettu Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskukselta (Vasso).

Sosiaalisen raportoinnin työkalu on mainio lähtökohta kehittäessämme rakenteellista sosiaalityötä, mutta yksin työkalun käyttöönotto ei riitä. Tarvitsemme rakenteet ilmiöitä koskevien toimenpide-ehdotusten muotoilulle, käsittelylle ja toteuttamiselle. Tiedon kokoamisen, analysoinnin ja välittämisen rakenteella varmistetaan, että arvokas kerätty tieto hyödynnetään ja tietoa tuotetaan aktiivisesti.

Kainuun soten sosiaalisen raportoinnin prosessi etenee siten, että työntekijän esiin nostama ilmiö ja toimenpide-ehdotus siirtyvät tämän esihenkilölle alkukäsittelyyn. Seuraavaksi ilmiöitä käsitellään rakenteellisen sosiaalityön työryhmässä, jossa on edustettuna kaikki sosiaalialan eri vastuualueet. Prosessiin sisältyy myös tiedon dokumentointi raportiksi sekä raportoidun tiedon välittäminen yhteistyötahoille ja päätöksentekoon.

Kainuun soten 1. sosiaalinen raportti ajalta 1.1.– 30.6.2021 julkaistiin syykuussa ja se sisältää seitsemäntoista ilmiötä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) työssä on aukko juuri sosiaalisella raportoinnilla kerätylle tiedolle (Leinonen ym. 2021). Sosiaalisen raportoinnin tiedon toivotaan edistävän jatkossa osaltaan hyte-työn tietoperustaisuutta. Työkalulla saamme ajantasaista paikallista ja asiakasrajapintatietoa, joka rikastuttaa muista lähteistä, kuten tilastoista ja rekistereistä, rakentuvaa tietopohjaa.

Tiedon tuotannon työkaluna sosiaalinen raportointi on mitä oivallisin työkalu, mutta meidän tulee tunnistaa sen paikka hyvinvointirakenteissa – ja myös ottaa tuo paikka haltuumme. Tulevaisuudessa sosiaalisen raportoinnin tieto tulee saattaa hyvinvointialueiden päätöksenteon tueksi.

Kirjoittanut: Anne Tuikka

maanantai 25. lokakuuta 2021

Paremman pelon paradoksi

Suurituloinen uraohjus saapuu hektisen päivän päätteeksi kotiinsa. Takana on palavereita, satoja ihmisiä koskevia päätöksiä, kiireinen lounas ja litroittain kahvia, jolla hän toivoo vireystilansa pysyvän yllä. Kotiin palaavan mieli ja keho ovat niin ylivirittyneet, ettei huomisen työpäivän agenda jätä rauhaan. Vastassa kotona ovat pienet lapset, jotka kaipaisivat niin kovasti vanhemman huomiota ja hoivaa. Voimat ja keskittyminen eivät riitä. Osakseen hän saa moitteita siitä, ettei vanhemmuus kiinnosta. Silti iltaakaan ei kulu, etteikö tämä ihminen nukkumaan mennessään toivoisi asioiden olevan toisin. Häntä kalvavat syyllisyyden tunteen kyllästämät ajatukset vanhemmuudesta ja perhe-elämästä, mutta toisaalta myös vastuuntunnon herättämät ajatukset työyhteisöstä ja uran mahdollistamasta elintasosta, jonka ympärille menestyjän identiteetti on rakentunut.

Päihderiippuvainen vanhempi haluaisi tavata lapsensa. Takana on vuosia, joiden aikana hän ei ole voinut olla se vanhempi, joka olisi halunnut olla. Elämänkokemustensa vuoksi hän on oppinut lievittämään ahdistustaan ja pelkotilojaan päihteillä, sekä menettänyt huoltajuuden ja fyysisen yhteyden lapsiinsa. Osakseen hän on saanut moitteita siitä, ettei vanhemmuus kiinnosta. Silti päivääkään ei kulu, etteikö tämä ihminen toivoisi asioiden olevan toisin. Häntä kalvavat syyllisyyden tunteen kyllästämät ajatukset vanhemmuudesta, mutta toisaalta hänen voimavarojansa vie arjesta selviäminen tähän asti opituin keinoin.

Nämä ovat tarinoita ihmisistä. Tarinamme rakentuvat vuorovaikutuksessa kokemustemme ja ympäristömme kanssa, mutta yhteistä meille on fyysisen turvan ja yhteenkuuluvuuden kaipuu.

Valitettavasti aina emme elä sitä elämää, jota haluaisimme siinä ympäristössä, jossa haluaisimme. Joskus joudumme uhraamaan niitä elämän tärkeimpiä asioita selviytyäksemme. Taistelemme elämässä uhkia vastaan. Uhat vaihtelevat esimerkiksi ahdistavien tunteiden kohtaamisesta elintason, kasvojen tai yhteisön menettämiseen. Sen sijaan aivojen neuroverkostojen tavat oppia keinoja selviytyä toimivat samalla logiikalla, meillä kaikilla.

Elämmepä millaista elämää tahansa, muutosta haluavia on paljon. Muutos vaatii paljon, jopa kokonaan uudenlaisen identiteetin. Joillakin muutos voi tapahtua hetkessä, mutta toisilla aivojen tapa oppia prosessoimaan ympäristö uudella tavalla voi viedä loppuelämän, välillä taka-askeliakin ottaen.

Muutos vaatii aina rohkeutta, apua, tukea ja turvaa asettua sitä ristiriitaisuutta vastaan, joka nykyisen ja uuden välillä vallitsee. Muutos tarvitsee myös vastaanottajan. Sen yksilön tai yhteisön, joka ottaa toisen ihmisen epävarman identiteetin vastaan tasavertaisesti ja mahdollistaa yhteenkuuluvuuden.

Syksyllä 2021 on käynnistynyt Sirkkulanpuiston Etsivän päihdetyön kolmivuotinen EPIS!-hanke, jossa kolme työntekijää ovat valmiita ottamaan ihmisen vastaan tasavertaisesti kohdaten elämäntilanteesta riippumatta.

Kirjoittanut: Antti Savolainen

perjantai 15. lokakuuta 2021

Gerontologinen sosiaalityö näkyväksi – tutkimustiedolla kohti vakiintunutta paikkaa palvelujärjestelmässä

Kiinnostus gerontologista sosiaalityötä kohtaan on aika ajoin noussut esiin niin sosiaali- ja terveysalan organisaatioissa kuin ammattilaisten keskuudessa. Gerontologiselle sosiaalityölle onkin ikääntyvässä yhteiskunnassa erityinen tarve, sillä ikääntyneillä on moninaisia tuen tarpeita. Eläköitymisen, sairauksien ja sosiaalisten verkostojen kaventumisen myötä sosiaaliset ongelmat voivat kärjistyä. Suomessa ja muualla maailmalla gerontologinen sosiaalityö on kuitenkin vasta kehittymässä yhdeksi sosiaalityön erityisalueeksi, ja lisäksi sen asema eri kunnissa ja sote-alueilla vaihtelee.

Alkuvuonna 2021 käynnistyneessä, sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa GERIT-tutkimushankkeessa olemme lähteneet etsimään vastauksia muun muassa siihen, miten ikääntyneiden sosiaalityön tarpeita tunnistetaan ja miten niihin vastataan eri puolilla Suomea. Tulevien hyvinvointialueiden ja sote-keskusten myötä nämä kysymykset ovat entistä ajankohtaisempia ja tärkeitä niin palveluiden kehittämisen kuin ikääntyvän väestön hyvinvoinnin näkökulmasta.

Itä-Suomen yliopiston, Helsingin yliopiston ja Lapin yliopiston yhteisesti toteuttamassa hankkeessa olemme nyt pisteessä, jossa tutkimusaineistot on kerätty ja suuntaamme katsettamme siihen, millaisia havaintoja ja tuloksia niistä on löydettävissä. Kokonaisuutena olemme saaneet valtavasti uutta tietoa niin gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden kuin heidän kanssaan työskentelevien kertomana. Käytössämme on myös ainutlaatuinen ikääntyneitä asiakkaita koskeva asiakirja-aineisto.

Itä-Suomen yliopistossa toteutettavan työpaketin läpileikkaavana näkökulmana on niin sanottu portinvartijuus. Vanhuspalvelulaki (L 980/2012) korostaa oikea-aikaisia ja riittäviä palveluita ikäihmisille (14§) ja sitä, että ne ovat yhdenvertaisesti saatavilla (7§). Kuitenkaan palveluita ei aina käytännössä koeta riittävinä, ja tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin pääsy on monelle iäkkäälle vaikeaa. Tällöin kyse voi olla palveluihin liittyvästä syrjäytymisestä, mutta usein myös muista elämäntilanteeseen liittyvistä haasteista.

Jotta ikääntyneiden asiakkaiden palvelutarpeeseen voidaan vastata oikea-aikaisesti ja tarkoituksen mukaisella tavalla, on osattava tunnistaa, mitkä tekijät aiheuttavat gerontologisen sosiaalityön tarvetta. Sosiaalisen tilanteen ja sosiaalityön tarpeiden tunnistaminen voi kuitenkin olla haasteellista. Keskitettyjen asiakas- ja palveluohjausyksikköjen palveluohjaajat joutuvat myös usein työskentelemään tiukkojen resurssien ja asiakkaan tavoitteiden tukemisen ristipaineessa, eikä heillä ole useinkaan sosiaalityön ja siihen liittyvien ilmiöiden asiantuntemusta.

Gerontologisen sosiaalityön asiantuntemus osana ikääntyneiden palveluita on turvattava, jotta ikääntyvien oikeudet tarvitsemiinsa palveluihin toteutuvat. Lisäämällä tietoa ikääntyneiden vaikeista elämäntilanteista ja sosiaalityön mahdollisuuksista auttaa niissä turvataan ikääntyneiden hyvinvointia ja edistetään yhteistyötä monialaisissa ja moninaistuvissa toimijoiden verkostoissa. Samalla herätetään keskustelua ikääntyneiden kanssa tehtävän sosiaalityön sisällöistä ja kehittämistarpeista ammatin sisällä.

Kirjoittanut: Elisa Tiilikainen ja Riitta-Liisa Kinni

maanantai 4. lokakuuta 2021

Aika oppia yhdessä ammattilaisiksi – SOKK-hanke pilottivaiheeseen

SOKK-hanke on ylittänyt puolivälinsä, ja on siirtymässä kohti konkreettista monialaisen käytännönopetuksen ja ohjaajakoulutuksen toteuttamista. Olemme avanneet sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille suunnatun digitaalisen oppimisympäristön DigiCampus Moodlessa. SOKK- digitaalinen oppimisympäristö sisältää SOKK-opiskeluun ja oppimisympäristöihin, eri sote-aloihin ja niiden yhteistyöhön ja monialaisen työskentelyn taitoihin liittyvää oppimateriaalia podcastien, luentotallenteiden, erilaisten interaktiivisten materiaalien sekä testien ja oppimistehtävien muodossa. Samaan aikaan olemme käynnistäneet myös Opi ohjaajaksi -koulutuksen pilotoinnin. Se on kolmesta opintojaksosta koostuva, monialaisen käytännönohjauksen koulutuskokonaisuus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Koulutuksessa paneudutaan monialaisen ohjaamisen pedagogiikkaan, käytännönohjauksen työkaluihin ja ympäristöihin sekä monialaisen ohjauksen verkostoihin.

Monialaisten käytännönjaksojen pilotoinnit käynnistyvät marraskuussa. SOKK-käytännönjaksolla monialaista yhteistyötä harjoitellaan hankkeen yhteistyökumppaneiden käytännön oppimisympäristöissä: Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa, KYSin akuuttiosastolla, Päihdepalvelusäätiöllä, Rautavaaran kunnan sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä. Olemme rakentaneet yhdessä monialaisen työskentelyn malleja ja työkaluja osaksi heidän olemassa olevia käytänteitään. Esimerkiksi Päihdepalvelusäätiöllä, jossa monialainen työskentely on vahvasti työn arkipäivää, hankkeessa suunniteltu monialaisen hoito- ja palvelutarpeen arvioinnin toimintamalli sekä siihen kiinnittyvät hoito- ja palvelusuunnitelmat nivoutuivat luontevasti osaksi päivittäistä työskentelyä. Kuopion kaupungin aikuissosiaalityön ja perusterveydenhuollon palveluissa taas lähdimme jokseenkin ”puhtaalta pöydältä” rakentamaan monialaisen työskentelyn mallia, jossa asiakkaat ohjautuvat sosiaalityöntekijän kautta opiskelijatiimin suorittamaan monialaiseen arviointiin. Arvioinnin pohjalta opiskelijat tekevät oman alansa ohjaajien tukemana aidosti palveluita integroimaan pyrkivän ja asiakkaan palvelupolkua helpottamaan tähtäävän monialaisen hoito- ja palvelusuunnitelman. Pilotoinnin jälkeen näemme, miten mallit toimivat, mitä kehitettävää niissä on, ja miten ammattilaiset itse arvioivat muutosta monialaisessa työskentelyssään ja sen asiakasvaikuttavuudessa.

SOKK-hankkeen tavoitteena on kehittää ammattien välistä käytännönopetusta ja vahvistaa monialaista yhteistyöosaamista Pohjois-Savon alueella. Hankkeessa ovat mukana hoitotieteen, lääketieteen, ravitsemustieteen ja sosiaalityön koulutus Itä-Suomen yliopistosta sekä fysioterapian, hoitotyön ja sosionomikoulutus Savonia-ammattikorkeakoulusta. Toteutamme hankkeen ajalla 1.1.2020–31.12.2022. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.

Lue lisää SOKK-hankkeen nettisivuilta (linkit avautuvat uudessa ikkunassa)

Instagram: @sokkhanke 

Twitter: @SOKKhanke

Kirjoittanut: Taru Kekoni ja Anna Miettinen

maanantai 20. syyskuuta 2021

Sosiaalityön monet roolit

Palvelujen vaikuttavuutta voidaan etsiä vaikuttavuusketjun avulla, jossa erotellaan tarve, tavoite, ratkaisu, teot ja muutos. Sosiaalityön asiakasteksteissä tällaisen ketjun hahmottaminen on usein vaikeaa, koska niitä ei ole kirjoitettu vaikuttavuuden näkökulmasta, vaan dokumentoimaan tapahtumia.

Asiakkaiden toimintakyvystä johtuen palvelujen vaikuttavuuden tarkastelua ei voi tehdä vain positiivisia muutoksia tarkastelemalla. Joskus työn vaikutukset näkyvät tilanteen säilymisenä ennallaan tai syöksykierteen loiventamisena. Toisinaan ihmisen elämäntilanteen edistymisen voi romuttaa toimintaympäristössä tapahtuvat odottamattomat muutokset.

SOSRAKE-hankkeessa on analysoitu Essoten mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden sosiaalityön tekstejä. Analyysi osoitti, että asiakkaan tilanteesta riippuen työskentelyssä korostuu joko negatiivisten muutosten torjuminen, tilanteen ylläpitäminen, itsenäisen selviytymisen lisääntyminen tai kuntoutuminen täysivaltaiseen elämään.

Negatiivisten muutosten torjunta korostuu tilanteissa, joissa asiakas ei elämäntilanteestaan johtuen kykene sitoutumaan työskentelyyn. Asiakkaan impulsiivisuus vaikeuttaa suunnitelmallisuutta, jolloin työskentely on akuuttiin tilanteeseen reagoimista. Kontaktin ollessa satunnainen, muutokseen motivointi on vaikeaa ja sosiaalityön rooliksi jää tukea asiakasta niissä asioissa, joihin hän apua hakee.

Yhtenä kategoriana analyysissa erottuvat työskentelyyn sitoutuvat asiakkaat, joilla on runsasta tuen tarvetta ja heikko terveydentila. Puutteet toimintakyvyssä rajoittavat kuntoutumista ja hallitsematon elämä voi johtaa esimerkiksi asumisen vaarantumiseen. Sosiaalityön tehtävänä on tällöin tukea ja ylläpitää elämän perusrakenteita.

Teksteissä on tunnistettavissa myös hitaasti eteneviä muutosprosesseja. Asiakkaalla voi olla pysyviä toiminnallisia esteitä ja hän sitoutuu työskentelyyn oman terveydentilansa rajoissa. Työskentely on pitkäjänteistä, pienin askelin etenevää. Sosiaalityö on perusasioiden sujumiseen keskittyvää, asiakkaan oman vastuun kasvattamista. Toimintakyvyn vajeita ei pystytä poistamaan, mutta pitkäjänteisellä työskentelyllä asiakas edistyy omissa tavoitteissaan.

Omana ryhmänään teksteissä erottuvat muutostyöskentelyyn sitoutuneet asiakkaat. Nämä asiakkaat kykenevät tunnistamaan muutostarpeita elämästään ja ovat motivoituneita ottamaan apua vastaan. Asiakkaan muutostyöskentelyä voidaan tukea usealta taholta ja asiakas tukeutuu palveluverkostoonsa etsien vaihtoehtoisia toimintatapoja. Sosiaalityön asiakkuus jää tilanteen parantuessa taka-alalle ja asiakas selviytyy itsenäisesti.  

Palvelujärjestelmässä aikuiset sosiaalityön asiakkaat nähdään usein aktiivisina, muutokseen pyrkivinä, unohtaen, että vain murto-osa asiakkaista kykenee sellaiseen. Sosiaalityössä tehdään paljon resursseja pitkäaikaisesti sitovaa, kannattelevaa työtä. Sosiaalialalla puhutaan asiakkaiden sitoutumattomuudesta, mutta onko palvelu sellaista, jossa asiakkaan tarpeet aidosti huomioidaan ja josta hän hyötyy?

Kirjoittanut: Satu Marja Tanttu

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Tavoitteen asettaminen – vaikuttavuuden ensimmäinen askel

Viime vuosina on puhuttu paljon vaikuttavuuden mittaamisesta ja se koskee myös sosiaalityötä. Sosiaalityö on herkkää ihmisläheistä työtä ja sen vaikutuksia ei ole helppo osoittaa. Joskus vaikutukset voivat näkyä vasta pitkän ajan kuluttua. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vaikuttavuutta pitäisi pyrkiä osoittamaan.  

Asiakkaan tarpeesta syntyy tavoite, joka johtaa toimenpiteeseen. Vaikuttavuudessa on yksinkertaistettuna kyse toimenpiteen onnistumisen tarkastelusta. Vaikuttavuuden mittaamisessa tavoitteet ovat keskiössä. Tavoitteita on sosiaalityössä monella tasolla. Sosiaalihuoltolakiin on kirjattu sosiaalityön yleiset tavoitteet, mutta käytännön työssä asiakas itse määrittää omat tavoitteensa. Jotta vaikutuksia voitaisiin arvioida, tulisi tavoitteen olla konkreettinen ja mitattava.

Koska työntekijät eivät kytke vaikuttavuusajattelua useinkaan asiakasprosessiin, tavoitteen asettaminen voi jäädä epämääräiseksi. Tavoitteet eivät ole konkreettisia, eivätkä mitattavia. Ne ovat usein laajoja; asioita, jotka voidaan tulkita monella tapaa, kuten elämänhallinnan paraneminen tai toimintakyvyn lisääminen. Tavoitteeksi voidaan myös määrittää asia, joka ei ole sosiaalityön keinoin saavutettavissa.

Jos asiakasprosessi pohjautuu hatariin, nopeasti asetettuihin tavoitteisiin, voi niin asiakkaalle kuin työntekijällekin jäädä epäselväksi, mitä työskentelyllä tavoitellaan. Jos taas tavoite on liian laaja, sen saavuttaminen voi tuntua mahdottomalle. Vaikka pohjimmiltaan työskentelyn tavoite olisikin parantaa asiakkaan elämänhallintaa, tulisi käsite purkaa tavoitteen asettamisen vaiheessa teoiksi. Millaisista asioista elämänhallinta koostuu? Millaiset asiat asiakkaan tilanteessa kaipaavat muutosta? Millaisia konkreettisia asioita asiakas voi muuttaa?

Asiakas voi tarvita apua tavoitteiden tunnistamisessa ja nimeämisessä. Tähän tulisi käyttää riittävästi aikaa, jotta tavoitteiksi valikoituvat asiat ovat asiakkaalle tärkeitä ja sopivia. Asiakkaan on myös helpompi sitoutua työskentelyyn, jos tavoitteet on asetettu oikein. Jos esimerkiksi asiakkaan elämänhallintaa heikentää se, ettei asiakas hae eikä avaa postejaan, eikä näin ollen ole tietoinen laskuista ja ajanvarauksista, voidaan tavoitteeksi nimetä postin hakeminen ja lukeminen kaksi kertaa viikossa. Tällainen tavoite on konkreettinen ja mitattavissa ja kertoo myös selkeästi asiakkaalle, mitä häneltä odotetaan. Mikäli asiakas tarvitsee tukea tavoitteen saavuttamiseksi, se järjestetään.

Vaikka tavoitteen asettaminen on sosiaalityön onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, siitä puhutaan työyhteisöissä harvoin. Ajatellaanko, että taustoiltaan erilaisilla ammattilaisilla olisi tavoitteen asettamisesta yhtenäinen näkemys? Vai eikö asian tärkeyttä ole vielä tunnistettu? Sosiaalityötä arvostellaan usein sen epämääräisyydestä. Voisiko asiakastyön tavoitteiden konkretisointi auttaa myös sosiaalityön perustehtävän määrittymisessä? Ainakin se toisi näkyväksi asioita, joihin sosiaalityöllä voidaan vaikuttaa.


Kirjoittanut: Satu Marja Tanttu

perjantai 3. syyskuuta 2021

Monialainen yhteistyö kantaa hedelmää

Sote-sektorilla on keskusteltu useiden vuosien ajan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämisestä sekä palvelujen yhteensovittamisesta, mutta konkreettiset toimet sote-integraation aikaansaamiseksi eivät ole tuottaneet asiakkaiden kannalta olennaista muutosta. Vaikka kehittämistä on yritetty aiemmin viedä eteenpäin vain vähäisillä tuloksilla, on meidän sote-toimijoiden edelleen uskottava muutosten mahdollisuuksiin. Miksi? Koska sote-palveluja käyttävät asiakkaat tarvitsevat selkeämpiä palvelukokonaisuuksia, eikä siiloutuneita palveluita, joista asiakasta ohjataan luukulta toiselle. Lisäksi asukkaiden tulee saada laadukkaat palvelut jo perustasolta.

Tavoitteena sote-integraatiota tukevat toimintamallit

Työskentelen kehittäjä-sosiaalityöntekijän tehtävässä Tulevaisuuden sote-keskus –ohjelmassa Pohjois-Savossa Laatu ja vaikuttavuus-työpaketissa, josta Varkaus vastaa. Kehittämistyössä tavoitellaan aidosti sote-integraatiota mahdollistavia työtapoja monialaisen tiimityön mallin kautta. Monialaisuuden vahvistaminen tulevaisuuden sote-keskuksissa on keskeisenä tavoitteena koko Pohjois-Savon alueen laajuisesti.

Työpakettimme monialaisen tiimityön mallin kehittämistyöryhmässä on mukana sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia, kokemusasiantuntijoita ja järjestöjen edustajia. Olen kokenut erittäin antoisana sen, että olen saanut ympärilleni mahtavan asiantuntijajoukon, joka on ennakkoluulottomasti lähtenyt yhteiskehittämisen periaatteilla tuottamaan mallia, jolla voimme oikeasti tarjota tulevaisuudessa asiakkaille parempia palveluja. Olemme työryhmänä määritelleet kolme kehittämistyömme keskeisintä tehtävää ja ne ovat:

  • Asiakkaan sujuva palvelupolku
  • Nimetty vastuutyöntekijä, jolla on olennainen tieto asiakkaan kokonaistilanteesta
  • Saumaton yhteistyö ammattilaisten välillä

Asiakkaan kokemus on kehittämistyön tärkein lähtökohta

Kun kehittämistyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden ja järjestöjen edustajien kanssa, tulee asiakkaan kokemus aidosti huomioitua koko prosessin ajan. Asiakkaan äänen äärelle pysähtyminen on yksi keskeisimmistä asioista palvelun laadun ja vaikuttavuuden varmistamiseksi. Kehittämistyössä tulisikin aina miettiä sitä, ketä varten muutoksia tehdään. Toki työskentelyn ympärille muotoutuu tavoitteita niin organisaation kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. Silti mielestäni kehittämistyön lähtökohtana tulisi olla: Asiakasta varten.

Kirjoittanut: Sanna Tchaplinski

perjantai 20. elokuuta 2021

Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus – ikuisuusongelma?

Sosiaalityöntekijöiden runsas vaihtuvuus on muodostunut osaksi sosiaalityön yleistä mainetta. Onko kyseessä luonnonlaki, vai onko kyse moninaisemmasta ilmiöstä?

Sosiaalityöntekijöiden – erityisesti lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden – vaihtuvuus on kiinnostanut tutkijoita niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Aiemmista suomalaisista julkaisuista ehkä kattavin on Kari Matelan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuutta käsittelevä lisensiaatintutkimus vuodelta 2009. Matela viittaa sosiaalityön organisaatioiden vaihtuvuutta käsitellyn suomalaisessa tutkimuksessa jo 1980-luvulta. Yhdysvalloissa esimerkiksi Casey Family Programs on tehnyt useita julkaisuja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuteen liittyen.

Tuorein kotimainen tutkimus on tänä keväänä julkaistu Johanna Holapan gradu, jossa käsitellään vaihtuvuutta sosiaalityön johtajien näkökulmasta. Holapan graduun liittyen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus järjesti aiheesta 19.8.2021 sosiaalityön foorumin, joka toimi osittain tämän kirjoituksen inspiraationa.

Tässä kirjoituksessa viittaan sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuudella erityisesti negatiiviseen vaihtuvuuteen, mikä on todistetusti suurta. Holapan haastattelemista johtajista vain kaksi otti esille numeraalisia vaihtuvuuslukuja, mutta heidän arvioissaan työntekijöistä oli vaihtunut kolmasosa tai puolet viimeisen vuoden sisällä. Posken selvityksen mukaan Pirkanmaalla 53 % maakunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä poistui tilapäisesti tai pysyvästi vuoden 2017 aikana. Talentian selvityksen mukaan vuosina 2017-2018 vastavalmistuneista sosiaalityön maistereista 31 % pohti tosissaan alan vaihtoa ja 50 % halusi pysyä sosiaalialan työssä.

Vaihtuvuuden syistä on tietoa tutkimuksissa ja paikallisesti eri organisaatioissa. Kertyneestä tiedosta huolimatta Holapan gradun perusteella haasteita vaikuttaa olevan vaihtuvuuden syiden, seurausten ja määrien tarkemmassa huomioimisessa kunnallisissa organisaatioissa. Kehityskohteina näyttäytyvät vaihtuvuuden tilastointi sekä syiden kirjaaminen ja niistä oppiminen. Tämä vaatii lähtöhaastattelujen järjestelmällistä käyttöä, joissa myös työntekijällä on tärkeä mahdollisuus kertoa näkemyksensä. Negatiivisen palautteen ja kehitysehdotusten antamista voidaan arastella, mutta ilman keskustelua lähdön todellisista syistä ei organisaation kerry tietoa muutostarpeista.

Vaihtuvuudesta on tietoa. Oleellinen kysymys on akateemisesta tutkimuksesta tuttu ”so what and who cares?”. Miten päästään syyllisten etsimisestä ratkaisujen käyttöön ottamiseen?

Oli lupaavaa kuulla Holapan siirtyvän seuraavaksi kirjoittamaan artikkelia vaihtuvuuden ratkaisuista. Tämä on kuitenkin vain yksi askel eteenpäin, minkä vuoksi tarvitaan laajasti kuntien, sosiaalihuollon organisaatioiden, korkeakoulujen ja poliitikkojen panosta ratkaisujen löytämiseksi ja käyttöön ottamiseksi.


Kirjoittanut: Iiro Väisälä

perjantai 6. elokuuta 2021

Sote ja tulevaisuus tutkimuksen tehtävänä

Ensimmäiset työpäivät vuosiloman jälkeen takana. Paljon kaikenlaista kiinni otettavaa, mutta yritän pysyä rauhallisena: vähitellen katsetta tulevaan. Ensin oman hallinnonalan avainasioita ja vasta sitten rinnalle laajempia näkymiä.

Työpöydän kirjoitusalustassa on tärkeä tasku, johon on tapanani sujauttaa paperilla merkittävät, ajan kanssa palattavat asiat. Uteliaana katsahdan, mitä olen tallettanut sinne ennen vuosilomia. Oi, tehtävistään eläköityneen arvokkaan kollegan vastausviesti. Ja tietysti sote-ohjaus aiheena, kuinkas muuten, se kiinnostaa aina.

Olen alkuvuodesta kysynyt, että ”saisimmekohan tässä maassa hyvinvoinnin arviointiin summamuuttujista nyrkki-indikaattorimallin: seurattaisiin yhtäkahta kourallista muuttujia koko maassa systemaattisesti, säännöllisesti, tulkinta ja johtopäätökset huolellisesti tehden, aikuisten oikeasti resursseja ratkaisuihin kohdentaen.”  Kysymystäni säestää liite, käsiini osunut sosiaali- ja terveysministeriön diasetti, jossa on hahmoteltu ’Vaikuttavuusperusteisen ohjauksen tiekartta’.

Kollega lähtee vastauksessaan siitä, että nyt tarvitaan kokonaisvaltainen, yhteiskuntatieteellisesti perusteltu kuva tilanteesta. Ja ettei seurannan kohteita voi rakentaa vain yksittäisistä ilmiöistä. Seurannan kohteet eivät voi olla vain ’teknokratian maailmasta’ ja hallinnollisesti perusteltuja, vaan niiden tulisi olla myös tieteellisesti perusteltuja. Tämä työ puolestaan on vaikeaa, koska ”tarvitaan ilmiömuuttujia, jotka ovat summatiivisia, koottuja ja samalla tieteellisesti perusteltuja ja palvelevat käytäntöä.”

Muuttujien kehittelyssä tarvittaisiin metodien ja substanssin näkökulmista taitavia tieteellisiä osaajia, molempia samanaikaisesti, painottaa kollega. Pulmana tahtoo olla se, että vaikka useimmat substanssiosaajat tuntevat narratiiviset kertomat todellisuudesta, niin he eivät välttämättä tunne kvantitatiivista tutkimusta ja sen mahdollisuuksia. Monimuuttujakorrespondenssianalyysit eivät välttämättä kuulosta tutulta. Ja molemmat, määrällisen ja laadullisen näkökulmat, analyysiin tarvittaisiin.

Kollega ei usko, että tulevaisuuden vastausten löytämiseksi riittää vain kokemustieto tai niin sanottu perinteinen tutkimustieto – eikä välttämättä useimpien oma osaaminenkaan: ”Tarvitaan rohkeita kokeiluja ja siihen ei teknokratia yllä.” Viesti päättyy kuitenkin toiveikkaisiin sanoihin esimerkeistä ihmisen sitkeydestä, uskosta ja kestävyydestä. ”Tsemppiä! Tämä on kestävyyslaji.”

Lasken paperin syliin, ja katson ikkunasta avautuvaa vihreää puutarhaa. Kolme kyvykästä nimeä kollega antoi johtolangoiksi. Polkuahan on jatkettava, yhteyttä otettava. Vaikka sitten nöyrin sinnikkäin mielin ja pienenpienin tulevaisuusaskelin.

Aina ei voi tietää, löytääkö vastauksia. Mutta monesti hyvät kysymyksetkin auttavat rauhallisesti etenevässä sukupolvien ketjussa. Sopiva tuuppaus, ja kenties domino-efekti jonakin päivänä tavoittelee kohteisiinsa osuvasti vaikuttavaa tulevaisuuden sotea.


Kirjoittanut: Tarja Kauppila

torstai 24. kesäkuuta 2021

Paikalliset ilmiöt esiin sosiaalisella raportoinnilla

ISOn SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa mukana olevat avainkumppanimme kehittävät erikseen ja yhdessä sosiaalialan rakenteellista työtä monin eri tavoin. Yksi eniten kiinnostusta herättäneistä aiheista on ollut sosiaalinen raportointi. SOSRAKE-hankkeen alueella sosiaalisessa raportoinnissa on pitkät perinteet erityisesti Kainuun sotessa, ja sosiaalityöntekijä Anne Tuikka on ollut tärkeä apu menetelmän levittämisessä hankkeen alueella.

Yksinkertaisimmillaan kuvattuna sosiaalinen raportointi tarkoittaa sosiaalityön arjessa syntyvän tiedon keräämistä – niin negatiivisista kuin positiivisista ilmiöistä ja tilanteista. Tiedon keräämisen lisäksi oleellista on sen käsittely ja vieminen eteenpäin. Käytännössä tiedon koostaminen on kätevintä toteuttaa sähköisellä lomakkeella, johon työntekijät käyvät syöttämässä havaintojaan. Saadun tiedon käsittelyyn on monia eri käytäntöjä. Esimerkiksi Kainuun sotessa kertynyt tieto viedään 3‒4 kertaa vuodessa kokoontuvan rakenteellisen sosiaalityön työryhmän käsittelyyn. Työryhmässä on jäseniä laajasti eri sosiaalipalveluista, mikä mahdollistaa monipuoliset keskustelut ja verkostojen hyödyntämisen tiedon viemisessä eteenpäin.

Sosiaalinen raportointi vaatii toimiakseen organisaatioiden ja työntekijöiden sitoutumista. Työntekijöille pitää olla tarjolla helppokäyttöinen systeemi tiedon syöttämistä varten ja aihetta on pidettävä esillä työyhteisössä. Organisaation esihenkilöiden on oltava kiinnostuneita kertyneestä tiedosta, ja heidän on tuettava tiedon eteenpäin viemistä. Organisaatiot hyötyvät sosiaalisen raportoinnin tuottamasta tiedosta kehittäessään omia palveluitaan. Lisäksi tiedosta hyötyvät ja sitä tarvitsevat kunnalliset hyvinvointityötä tekevät työryhmät sekä poliittiset päättäjät. Tärkeä tiedon välittämisen kanava on myös julkiseen keskusteluun osallistuminen median kautta.

Tämä blogi-kirjoitus sai innoituksensa Kainuun soten ja Essoten kesäkuisesta yhteispalaverista, joka toimi lähtölaukauksena sosiaalisen raportoinnin käyttöönotolle Essoten aikuissosiaalityössä. Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, on sosiaalinen raportointi herättänyt kiinnostusta laajasti. SOSRAKE-hankkeen kautta on parhaillaan suunnitteilla syksylle menetelmän esittelyä myös Ylä-Savon soten ja Siun soten aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöille.

Henkilökohtaisesti olen hyvin iloinen tällaisen yhteistyön lisääntymisestä. Oli se sitten hankkeen kautta tai muissa verkostoissa, on eri toimijoiden sekä alueiden välisessä yhteistyössä sosiaalialalla voimaa!

Lisäluettavaa ja -katsottavaa:

Kirjoittanut: Iiro Väisälä

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Miksi työpaikan vaihto kannattaa?

Sain keväällä 2021 yllättävän puhelun. Kajaanin ammattikorkeakoulussa oli käynnistynyt sosiaalialan jatkuvan oppimisen kehittämishanke ja syksyllä 2021 käynnistyy sosionomikoulutus. Kiinnostaako vaihtelu? Hain paikkaa ja kolmea viikkoa myöhemmin aloitin projektiasiantuntijana. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä myönsi virkavapaata tulosaluejohtajan virasta, joten sain erinomaisen mahdollisuuden tutustua uuteen työhön luottavaisin mielin. Toimiva sijaisketju mahdollisti nopean siirtymisen. Kahden kuukauden jälkeen minulta on useampi ihminen kysynyt, kannattiko?

Tähän mennessä olen löytänyt neljä perustelua työpaikan vaihdolle:

  1. katsot ja näet asiat eri tavalla

Erilaiset teoriat, käsitteet ja kehykset vaikuttavat siihen, miten näemme maailman. Kun tavoitteemme muuttuvat, huomaamme eri asioita (ks. Mattila 2020). Havahduin siihen, että esimerkiksi tieteen rahoitusta leikataan ja heikennetään. Maailmassa on paljon muutakin kuin sote ja kuntatalous! Samalla on tullut hyvä syy lukea oman alan ammattikirjallisuutta huomattavasti aikaisempaa enemmän. Kirjallisuus on avartanut ymmärrystäni ja tuonut uusia ideoita niin uuteen kuin vanhaan työhön.

  1. tapaat uusia ihmisiä, saat uusia ystäviä ja ideoita

Olen saanut tavata useimmat uusista työkavereistani myös kasvokkain, vaikka lähimpien työkavereiden kanssa työskentely on ollut etäyhteyksien varassa. Vastaanotto ja suhtautuminen uuteen työyhteisöön on ollut mutkatonta, reilua ja luontevaa.

H5P, digitaaliset innovaatiohubit, DevMoodle, ydinkompetenssit, jatkuva oppiminen, Power Automate… Moni edellä mainituista asioista ja käsitteistä oli minulle täysin vieraita vielä kaksi kuukautta sitten. Kajaanin ammattikorkeakoululla on käytössään nykyaikaiset työvälineet ja sovellukset, mitkä ovat merkittävästi helpottaneet ja tehostaneet työskentelyä. Samalla huomasin pudonneeni syvään päätyyn myös kansainvälisen yhteistyön osalta. Pintaraapaisuna olen päässyt kuulemaan, minkälaisia opetuskäytäntöjä korona on tuonut eri kumppaniyliopistoihin ja minkälaisia innovaatiohubeja kehitetään Suomeen ja Euroopan Unioniin.

  1. huomaat eroja ja samankaltaisuuksia työkulttuurissa

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on tapana pitää videoneuvotteluissa ja etäkokouksissa videokuva päällä pääsääntöisesti koko kokouksen ajan, ellei verkkoyhteydessä ole teknisiä ongelmia. Kun olin jo tottunut kasvottomaan verkkokeskusteluun, tämä virkisti kummasti.

Yhdistävä tekijä vanhan ja uuden työmaan välillä on ns. turha häly, vaihtelu ja melu (”Noise”, ks. Kahneman ym. 2021), joka näkyy esimerkiksi ihmisten päätöksenteossa. Kun ymmärtää, että vaihtelu on luonnollista ja sitä on mahdollista vähentää, helpottuu kaikkien elämä (ks. Torkkola 2016).  Ammattikorkeakoulussa ”päätöksenteon hygieniaa” (ks. Kahneman ym.) voidaan lisätä valmiilla verkkokurssipohjilla, ohjeilla ja algoritmeilla, mitkä vähentävät tai keventävät yksittäisten ihmisten tai ryhmien päätöksentekoa. Sama perusajatus sisältyy esimerkiksi tarkistuslistoihin (ks. http://isonetti.blogspot.com/2020/11/voiko-tarkistuslista-muuttaa-maailmaa.html). Vakioinnilla pyritään siis löytämään tällä hetkellä paras tapa tehdä työtä.

Samat työkalut toimivat usein myös eri tehtävissä, kuten A3-ongelmanratkaisumalli (ks. Torkkola 2016) toi erääseen isyyteen liittyvän hankeidean valmisteluun selkeyttä ja kirkasti hankkeen valmistelua. Projektien hallinta ja salkunhallinnan pilvipalvelu ovat konkreettisella tavalla tehneet näkyväksi sen, miten työtä voi tehdä näkyväksi organisaation strategiaa edistäen.

  1. elät vain kerran ja vaihtelu virkistää

Kahden sukupolven jälkeen kukaan ei muista nimeäsi, joten kannattaa miettiä mihin vähäisen aikansa käyttää maallisen vaelluksen aikana. Syksy 2020 jäi koronan lisäksi sen takia mieleen, että hyvin lyhyellä aikavälillä sekä kollegani että aikaisempi alaiseni menehtyivät hyvin lyhyellä aikavälillä. Kuoleman läheisyys käynnistää aina pohdinnan elämän tarkoituksesta, sen kesken jäännistä ja valinnoista. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut minussa itsessäni. Nykyinen työ on vähemmän stressaavaa, minkä suorat vaikutukset olen havainnut jokapäiväisessä arkielämässä. Aamuisin ja iltaisin ei enää väsytä niin paljoa.

 

Kirjallisuus:

Mattila, A. (2020). Ratkaisu: Ajattele toisin. WSOY.

Kahneman, D., Sibony, O. & Sunstein, C. (2021). Noise: A Flaw in Human Judgment. William Collins.

Torkkola, S. (2016). Lean asiantuntijatyön johtamisessa. Talentum Media.

Kirjoittanut: Matti Heikkinen

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Huumori – vakavasti otettava metodi sosiaalialalla

”Nostaisin kytkintä, jos en voisi käyttää huumoria”, sanoo lastensuojelun työntekijä. Kollega vammaispalveluista jatkaa: ”Meillä on töissä oikeasti hauskaa.”

Mietipä omalla kohdallasi, onko töissä hauskaa, onko iloa, onko huumoria. Milloin viimeksi nauroit asiakkaan kanssa, pomon kanssa tai omassa työporukassa?

Epäilemättä huumorin kukkia kasvaa sosiaalialankin töissä. Huumori ei kuitenkaan kovin paljon säteile alan ulkopuolelle. Sosiaalialan huumoria on Suomessa tutkittu hyvin vähän, muutamia pro gradu -töitä on ilmestynyt. Huumoria ei ole meillä toistaiseksi käsitelty tietoisena työmetodina tai työotteena.

Toisin on Britanniassa. Essexin yliopiston sosiaalityön lehtori Stephan Jordan käyttää huumoria sosiaalityön opetuksessa ja myös opettaa huumorin käyttöä asiakastyössä. Hän on väitellyt huumorista sosiaalityössä ja julkaissut kirjan ”The Uses and Abuses of Humour in Social Work”. Hän arvioi julkaisunsa olevan maailman ensimmäinen esitys sosiaalityön huumorista. 

Ilokseni tavoitin Jordanin sähköpostitse talvella 2020 ja pääsin keskustelemaan hänen kanssaan tästä kiinnostavasta aiheesta. Jordan lähtee siitä, että sosiaalityötä ja huumoria yhdistää samankaltainen paradoksaalisuus. Molemmissa piilevät ainekset sekä hyvään ja voimaannuttavaan että alistavaan ja nöyryyttävään vuorovaikutukseen.

Sosiaalityön huumorista puhuttaessa kysytään usein, onko eettisesti oikein yhdistää huumoria rankkoihin asioihin ja elämäntilanteisiin. Ja totta on, että sosiaalityössä kohdataan vaikeita ongelmia ja vereslihalla olevia asiakkaita. Lisäksi ihmiset usein kokevat sosiaalityön ja työntekijät uhkaavina ja pelottavina, enemmän vastustajina kuin kumppaneina. Huumori helpottaa vuorovaikutusta ja normalisoi sosiaalityöntekijän. ”Sossukin on ihminen.” Yhteistä naurua parempaa lääkettä onnistuneempaan vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa tuskin on.

Luottamusta tarvitaan huumorin pohjalle, oli sitten kyse asiakkaasta, työtoverista tai esimiehestä. Jordan korostaa myös, että mitä varmempi ja vahvempi sosiaalityön asema yhteiskunnassa on, sitä enemmän ja rohkeammin sosiaalityössä käytetään huumoria. Jordan ehdottaa työn arviointiin ja kehityskeskusteluun kysymystä, milloin viimeksi nauroit oikein makeasti. Hyvä huumori voi kohentaa sosiaalialan vieläkin turhan ankeaa ja kankeaa julkisuuskuvaa. Emmehän me sellaisia ole!

Huumori on sosiaalityön vähän käytetty voimavara ja mahdollisuus. Se voi antaa uuden, raikkaan näkökulman ja työotteen sosiaalialan ja -työn opetukseen ja käytäntöön. Huumori tuo iloa, voimaa ja yhteisyyttä.

Itselle nauramisen kyky on mahtava taito, joka taittaa stressiä ja alentaa verenpainetta. Se toimii myös yhteisön tasolla. Tutkija Jari Lyytimäki on todennut, että kyky sietää omaan yhteisöön tai organisaatioon kohdistettua huumoria tai jopa pilkkaa voi olla osa menestyksekästä edelläkävijyyttä!


Kirjoittanut: Arja Jämsén