Vanhuspalveluihin haetaan vaikuttavuutta ja innovaatioita. Työ kaipaa lisää houkuttelevuutta ja työntekijät uutta innostusta. ISO-alueella erityisesti kainuulaiset ja pohjoiskarjalaiset ovat hakeneet uudistumista kansainvälisestä vuorovaikutuksesta. Ja epäilemättä innostuminen on ollut myös vastavuoroista. Turha nimittäin kuvitella, että väestön ikääntyminen olisi jotain ainutkertaisen itäsuomalaista. Ikäännytään sitä muuallakin!
Vanhustyön kysymyksiä lähestytään maailmalla eri
suunnista, mutta vastauksia haetaan kuitenkin samoihin peruskysymyksiin: Mihin
vastuu asettuu? Onko päävastuu julkisella vai yksityisellä sektorilla? Vai perheellä
ja omaisilla? Miten tuetaan vanhusten kotona asumista? Miten syrjäseudulla
asuvien palvelut ja liikkuminen mahdollistuvat? Millaisia vaihtoehtoisia
asumisen muotoja on? Missä määrin ikäihmiset osallistuvat työelämään? Ovatko
yritykset huomioineet ikäystävällisyyden? Miten monikulttuurisuus näkyy
vanhuspalveluissa? Entä omannäköinen elämä, joka sallii erilaiset elämisen
tyylit? Miten ikäihmiset saavat äänensä kuuluville?
Kansainvälistä kehitystä on syytä seurata. Briitta
Koskiaho, sosiaalipolitiikan emerita professori Tampereen yliopistosta, sanoo,
ettei Suomessa ei tapahdu mitään, mitä ei olisi jo jossain muualla toteutettu
tai ainakin kokeiltu. Euroopan Unionin jäsenyyskin on osaltaan vaikuttanut
siihen, että sosiaalipoliittiset linjaukset ovat alkaneet lähentyä toisiaan.
Mielenkiintoisia juttuja löytyy jo lähinaapurista. Tanska
on ollut vanhuspalvelujen guru jo pitkään. Ruotsi on meitä edellä muun muassa
monikulttuurisuudessa ja vähemmistöjen huomioimisessa. Venäjällä eletään monien
murrosten vaiheita. Grönlanti ja Färsaaret pähkäilevät syrjässä asumisen
pulmissa. Skotlanti on kunnostautunut ikäihmisten osallisuuden vahvistamisessa.
Japani, tuo maailmanmestari ikääntymisen kentällä, kehittää robotiikkaa ja
rakentaa siltaa menneisyyden arvojen ja tulevaisuuden välille. Puhumattakaan Kiinasta, Afrikan maista, Etelä-Euroopasta,
Yhdysvalloista…
Yhdeltäkään reissulta eivät kainuulaiset ja
pohjoiskarjalaiset ole tulleet tyhjin repuin. Joskus tuliaisena on ihan
konkreettinen uusi työtapa. Joskus oivallus, yllätys tai hämmennys, jota
kannattaakin helliä ja pohtia. Voisiko tämä toimia meillä? Mikä estää?
Keskustelu vaikkapa grönlantilaisen sosiaalijohtajan tai
namibialaisen sosiaalityöntekijän kanssa innostaa ja voimaannuttaa. Mikä
solidaarisuuden ja kollegiaalisuuden kokemus voikaan syntyä erilaisista
taustoista huolimatta!
ISOn yksikön johtaja Arja Jämsén on osallistunut useisiin
kansainvälisiin projekteihin ja vaihto-ohjelmiin.