Oma kieli, oma mieli

Arja Jämsén:

Aarne, ikää reilusti yli 80 vuotta, kertoo olevansa kotoisin Keski-Suomesta. Paikkakunta tosin on jo unohtunut. Ja minä olin kotiapulaisena Helsingissä, sanoo Sirkka, samoja ikiä. Aarne ja Sirkka asuvat nyt vanhuuden päiviään Tukholman Suomi-kodissa.

Suomalaisia alkoi muuttaa työn perässä Ruotsiin erityisesti 1950-luvulta lähtien.  He jättivät kotitienoonsa paremman elämän toivossa. Ja suuri osa heistä onnistuikin onnen tavoittelussa. Osa palasi pettyneenä tai koti-ikävissään takaisin. Osa juuttui kahinoimaan Slussenin siltojen alle ja sai päälleen finnjävelin varjon.

Suomalaiset olivat haluttua työvoimaa, ahkeria ja huolellisia. Maraboun suklaatehdas tarjosi työtä naisille ja autotehtaat miehille.  Työkaverit olivat aluksi valtaosaltaan suomalaisia, usein jopa samalta kylältä. Perheet perustettiin suomalaisten kesken ja asuttiin samoissa lähiöissä. Monet näistä varhaisimmista muuttajista eivät koskaan oppineet ruotsia. Ei tarvinnut, suomellakin pärjäsi. Lapset oppivat ruotsin leikeissä ja koulussa. He saattoivat tarpeen tullen toimia vanhempiensa tulkkeina.

Aarnet ja Sirkat ikääntyivät ja alkoivat tarvita hoivaa. Pikkuhiljaa Ruotsissa havahduttiin oman kielen merkitykseen: Ihmisellä on tarve ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kävi selväksi, että vanhuksella pitää olla oikeus saada hoitoa omalla kielellään. Suomenkielen tarve korostuu vanhustenhuollossa myös muistisairauksien takia. Vieras, opittu kieli nimittäin useimmiten tipahtaa pois päästä muistisairauden edetessä. Lapsuuden kotikylän murre voi olla se kieli, mikä jää viimeiseksi jäljelle. Tällöin saatetaan kokea traagisia tilanteita, kun isältä tai äidiltä on ruotsi unohtunut, ja lapset ja lapsenlapset puhuvat vain ruotsia.

Ensimmäinen Suomi-koti perustettiin testamenttilahjoituksen turvin Tukholmaan jo 20 vuotta sitten. Myöhemmin koteja on tullut useita, myös Tukholman ulkopuolelle. Suomi-kodissa kaikki tapahtuu suomeksi.  Henkilökunta on suomenkielistä. Pihan lipputangossa liehuu Suomen viiri, sisustuksessa on marimekkoa ja ruokalistassa viikottain "suomiruokaa", joka merkitään Suomen lipulla.

Nyttemmin oikeus omakielisiin vanhuspalveluihin on vahvistettu lailla. Vuonna 2000 Ruotsissa määriteltiin viisi kansallista vähemmistöä ja vähemmistökieltä. Suomi on yksi näistä. Muut ovat jiddish, saame, romani chip ja meänkieli. Näillä kansallisuuksilla on oikeus saada vanhuspalvelut omalla kielellään. Vanhuspalvelujen lisäksi kielilaki varmistaa lasten oikeuden omakieliseen esikouluun.  Omakielisiä vanhainkoteja on perustettu myös muille kuin virallisia vähemmistökieliä puhuville, muun muassa persiankielisille vanhuksille.

Oikeutta omakielisiin palveluihin tunnetaan vielä huonosti. Tukholman vanhuslautakunnan puheenjohtaja on tulisieluinen suomalaisnainen, joka pitää omakielisiä palveluja esillä. Hän tuli itse aikoinaan 17-vuotiaana  Tukholmaan ja kouluttautui apuhoitajaksi. Mutta ensimmäinen työpaikka oli - Marabou.

Monikulttuurisen ja omakielisen vanhustyön tarve alkaa jo Suomessakin olla tätä päivää. Myös Olga Petroskoista ja  Zahra Mogadishusta ikääntyvät.

Kirjoittaja Arja Jämsén tutustui lokakuussa 2015 ruotsalaiseen vanhustenhuoltoon Tukholmassa.