Kavion kopsetta isolta mantereelta

Kirjoittajat työskentelevät ISO SOS -hankkeessa, Niina Piippo (oik.) Pieksämäen kaupungin hanketyöntekijänä ja Seija Okulov ISOnprojektitutkijana.

Amerikassa on kaikki suurta ja Seija pääsi sitä suuruutta kokemaan kesällä 2017. Hän sai tilaisuuden osallistua Denverissä Coloradossa Denverin yliopiston hevosavusteisen työn kansainväliseen Equine-Assisted Interactions -työpajaan. Sosiaalipedagoginen Hevostoimintayhdistys ry vei suomalaisia hevostoimijoita ja heidän kouluttajiaan katsomaan ja oppimaan, miten hevostoimintaa toteutetaan Yhdysvalloissa.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on syrjäytymisen ehkäisyyn, sosiaaliseen kasvuun ja hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävää toimintaa. Vaikutukset syntyvät vuorovaikutuksen, kokemuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta. Toimintaa sovelletaan ihmisten osallisuuden ja omien vahvuuksien kartuttamiseen.  Hevostoimintaa käytetään sosiaalityössä lasten ja nuorten kanssa, päihderiippuvaisille, mielenterveysongelmaisille ja yleensä sosiaalisten taitojen ja minäkuvan vahvistamiseen. Suomessa hevostoimintaa opiskellaan oman, vähintään amk-tasoisen ammattitutkinnon päälle täydennyskoulutuksena, eli se ei ole tutkintoon johtava koulutus kuten ratsastusterapia.

Niina on opiskellut sosiaalipedagogiseksi hevostoimintaohjaajaksi ja teki opintoihin liittyvän lopputyönsä ala-asteikäisten lasten kanssa. Hänen mielestään sosiaalipedagogista hevostoimintaa voi käyttää aivan yhtä hyvin aikuisten kuntoutuksessa. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu ajattelutapaan, jonka pääelementtejä ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja dialogisuus ja sen toteuttaminen hevosten kanssa talliympäristössä perustuu toiminnallisuuteen ja elämyksellisyyteen. Tätä aikuissosiaalityönkin asiakkaat usein kaipaavat; luotettavaa keskustelukumppania ja kuulumista johonkin yhteisöön.

Hevosten kanssa toimiessa keskustelu sujuu rennommin ja luontevammin kuin toimistoympäristössä. Lisäksi hevosilla on aivan omanlaatuinen parantava energia. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteet sopivat täydellisesti aikuissosiaalityön tavoitteisiin. Niitä ovat muun muassa asiakkaan sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistaminen, syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus.

Amerikassa nähtiin ja koettiin hienoja ja suuria hevostalleja, paljon hevosia ja sitä, miten moneen asiaan hevosia erityisesti Coloradossa käytetään. Coloradon osavaltiossa kulttuurinen perinne on, että joka talossa on oltava hevonen ja niitä käytetäänkin monipuolisemmin kuin Suomessa. Hevosalan koulutus on erityisesti ns. Neljän kulman alueen (Four Corners) osavaltioissa (Utah, Arizona, Colorado, New Mexico) yliopistotasoista. Denverin yliopistossa hevosavusteisten palvelujen koulutus on sosiaalityön tutkinnon suorittaneiden erikoistumiskoulutus.

Vaikka rapakon takana onkin suurta ja hienoa, yhdessä asiassa olemme Suomessa edellä. Meillä hevostoiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Yhdysvalloissa kaiken toiminnan lähtökohta on yksilön ongelma ja toiminta muistuttaa enemmänkin suomalaista terapiaa.   

RISE – MAKU – SOTE – LAPE Yhteistä kieltä etsimässä

Saija Keränen on sosiaalityöntekijä (YTM), joka työskentelee ma. kehityspäällikkönä Rikosseuraamuslaitoksessa Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueella.

Rikosseuraamuslaitos (RISE) ja erityisesti kuntoutustyötä tekevät riseläiset ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä verkostojen kanssa. Yhteiskunnan muutosten tuulet ovat puhaltaneet meitä mukaan myös laajempaan vaikuttamiseen ja kehittämiseen. Itse hyppäsin Sukevan vankilan muurien sisältä alueelliseen kehittämistyöhön, jossa yhtenä tavoitteena on tuoda RISEn asiakkaiden tarpeita ja meillä tehtävää työtä näkyväksi sote-uudistuksen valmisteluun.

Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue (IPRA) on maantieteellisesti laaja alue, johon kuuluu kymmenen (ja puoli) maakuntaa. Jokaisessa maakunnassa on yksi tai useampia RISEn yksiköitä: vankiloita, avovankiloita ja yhdyskuntaseuraamustoimistoja. Lisäksi IPRAn alueella toimii arviointikeskus (ARKE). Yhteistä kaikille yksiköille on, että niissä kohdataan (maa)kuntien asukkaita sinä aikana, kun he suorittavat rangaistusta.

RISEssä työntekijät laativat yhdessä asiakkaan kanssa RANSUn. Tämä RANSU ei ole se kiva Pikku Kakkosen koira, vaan asiakkaan rangaistusajan suunnitelma. Rangaistuksen päättyessä asiakkaan kanssa arvioidaan rangaistuksen aikaista työskentelyä ja jatkopalvelujen tarvetta. Siirtymävaiheissa tarvitaan yhteistyötä. Kaikkien etuhan on, että asiakkaalle eri tahoilla tehtävät palvelutarpeen arviot ja suunnitelmat kohtaisivat ja ohjaisivat toimintaa samaan suuntaan.

Rangaistuksen aikana asiakkaiden kanssa työskennellään MOKEn (motivoivan keskustelun) periaattein. Heitä voidaan tukea vaikkapa VKM:n (viisi keskustelua muutoksesta), SUHAn (suuttumuksen hallinta) tai OMAn (omaehtoisen muutoksen ohjelma vakavaan väkivaltaan syyllistyneille) avulla läpikäymään rikoksiaan ja irtautumaan rikollisesta elämäntavasta. Päihteidenkäyttöä voi vankilassa työstää esimerkiksi KT-kurssilla (Kalterit taakse -päihdekuntoutusohjelma). Arkielämän taitoja, työtaitoja ja muita elämänhallinnan taitoja meillä voi myös harjoitella. Lapsi- ja perhetyö on myös osa RISEssä tehtävää työtä. Teemme mielellämme yhteistyötä niin viranomaisten kuin kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.  

Kehittämistuulten myötä olen itse päässyt opettelemaan tämän jo hallitsemani RISE-kielen lisäksi MAKU-, SOTE- ja LAPE-kieltä. Yhteisen kielen etsinnässä on käynyt selväksi, että erilaisista kielistä huolimatta meillä on jotain yhteistä. Itse asiassa se tärkein: asiakas. Hän, joka sote-kielellä saattaa olla se paljon palveluja ja erityistä tukea tarvitseva. Meillä riseläisillä on mahdollisuus tehdä oma osamme rangaistusaikana, jotta juuri tämän tietyn asiakkaan palvelupolkua voitaisiin suunnitella ja toteuttaa yhteisesti sovitulla, asiakkaan tilannetta edistävällä tavalla. RISE-asiakkuus kannattaa ottaa puheeksi asiakkaan kanssa. Meiltä riseläisiltä voit pyytää rise-kielen tulkkia.

Yhteistyöllä kielimuurit, rise-rotkot ja sote-siilot murtuvat – yhteisen asiakkaan eduksi.

Wanted: Gerontologinen sosiaalityö

Irma Ahokas-Kukkonen, TtM, työskentelee muutosagenttina Etelä-Savon I&O -kärkihankkessa.

Eurooppa ikääntyy, Suomi ikääntyy ja erityisesti itäinen Suomi ikääntyy nopeasti vuoteen 2040 mennessä. Ikääntyneet henkilöt ovat terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin menneet sukupolvet, näin ainakin uskotaan tutkimusten valossa olevan. Ikääntyvät tarvitsevat monenlaista tukea, voimavarojen vahvistamista ja sosiaalista turvallisuutta − ja kenties iäkkäinä huolenpitoa ja hoivaa laaja-alaisesti monien ammattilaisten yhteistyönä.

Miten pärjäävät erityisen tuen tarpeessa olevat iäkkäät ihmiset? Keitä he ovat? Ehkä he ovat ”harmaantuneita panttereita”, joiden elämänkokemukset ovat olleet moninaisia jo nuoruudessa, tai työelämässä, eivätkä vanhuusvuodetkaan kohtele ”silkkihansikkain”.  Monilla voi olla pienet eläkkeet ja taloudellisia huolia pärjäämisestä, jopa niin, että on laskettava tarkkaan, riittävätkö rahat ruokaan, asumiseen, lääkkeisiin tai lääkärikäyntiin. Moni on ehkä kokenut taloudellista, henkistä tai fyysistäkin kaltoinkohtelua, tai päihteet ovat vieneet mennessään myös mielen tasapainon. Taustalla voi olla alkava muistisairaus tai sitten ei.

Muun muassa näihin tilanteisiin ikääntyneet ihmiset tarvitsevat gerontologista sosiaalityötä: ikääntyneiden erityistarpeet tunnistavaa sosiaalityön vahvaa osaamista ja asiakkuuksien haltuunottoa eli asiakasohjausta - arjen turvaksi ja palvelujen saamiseksi. Heidän tarpeensa tulee tunnistaa ajoissa jo palveluneuvonta ja -ohjaustilanteessa. Heidät tulee tunnistaa myös sairaalan päivystyksessä ja ohjata sosiaali- ja kriisipäivystyksen kautta ikääntyvien palvelujen asiakkuuteen.

Nämä ovat juuri niitä asiakkaita, joita tulee erityisesti tukea, kuten sosiaalihuoltolaissa todetaan. Ei yksin gerontologisen sosiaalityön tuella, vaan moniammatillisessa yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa niin, että mukana ovat asiakkaan oma työntekijä / palveluohjaaja, toiminta-/ fysioterapeutti, sairaanhoitaja, ravitsemuksen asiantuntija, farmaseutti sekä muut asiantuntijat, jotka ovat luonteva osa ikääntyneen henkilön asiakasprosessia.

Miten tämä tehdään? Gerontologinen sosiaalityö on nostettava näkyväksi ja vahvaksi osaksi ikääntyvien palvelukokonaisuutta. Tarvitaan resurssien uudelleen arviointia ja gerontologisen sosiaalityön vahvistamista!  Vanhuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen elämänvaihe, jossa on oikeus saada monipuolista ja yksilöllistä gerontologisen sosiaalityön tukea.