Tilapäisen sosiaalityön tilapäinen tilanne

Tarja Kauppila:

Sosiaalialalla on tehty vuosikausia sinnikästä työtä, jotta viimein saatiin ammattihenkilölaki voimaan viime vuoden maaliskuusta. Hiljattain edesmenneen sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäen (STM) elämäntyössä tämä laki oli yksi merkittävä saavutus. Pirjo ei ole enää lakia ministeriössä puolustamassa, mutta puolustusta ilmeisesti kuitenkin jo nyt tarvittaisiin.

Julkisuudessa on pohdittu (Aamulehti 21.1.2017), pitäisikö sosiaalityöntekijöiden sijaisten pätevyysvaatimuksia muuttaa, jos tuore lakiuudistus on hankaloittanut sijaisten saamista kunnissa. Lain mukaan sosiaalityöntekijän sijaiseksi kelpaa vain opintonsa loppuvaiheessa oleva sosiaalityön yliopisto-opiskelija. Sosiaali- ja terveysministeriö kartoittanee pikimmiten - osin yhteistyössä sosiaalialan osaamiskeskusten kanssa - mitä seurauksia muutoksella on ollut.

Kyllä sillä on paljon väliä, miten sosiaalityön sijaisuudet hoidetaan. Tämä asia on ihan huolella, monen asiantuntijan yhteistyönä mietitty nykyiseen lakiin. Tehtävien vaativuus ja vastuullisuus eivät helpotu sillä, että niitä hoidetaan tilapäisesti. Laintasoisia normeja ei ole säädetty kevyin perustein, eikä niitä pitäisi lähteä kovin lyhyen voimassaolon jälkeen hätäisesti muuttamaan.

Kolaripaikalle tultaessa huomiota neuvotaan kiinnittämään niihin onnettomuuden uhreihin, jotka ovat syystä tai toisesta hiljaa: heidän tilanteensa voi sittenkin olla vakavin ja kiireellisimmin hoidettava verrattuna äänekkäästi vaikertaviin. Jos tämän lain kohdalla istahtaisi hetken alas ja kuulostelisi eri puolilta, mitä kaikkea kuuluu sinne, mistä ensin ei vaikuta kuuluvan juuri mitään.  

Miksi ylipäätään sosiaalityössä on paljon vaihtuvuutta? Kelpoisuusehdot täyttävän sosiaalityöntekijän voi kuntaan saada, mutta häntä voi olla vaikea pitää, jos asioissa on paljon parannettavaa. Monilla kunnilla voi olla tehtävää siinä, miten sosiaalityön työtehtävät, työn määrä, työolot, perehdyttäminen, täydennyskoulutus, palkkaus ja niin edelleen, on hoidettu. Mutta eikös tilanne muutu sote-uudistuksen myötä pian siltä osin, että kuntien "ahdinko" kevenee: maakunnilla on uusina järjestäjinä tilaisuus näyttää edistyksellisyytensä myös sosiaalityön arvostamisessa.

Jos olisi vaikea saada kirurgia paikalle, ei ensimmäinen toimenpide ehkä olisi muuttaa lakia niin, että joku muukin voisi leikellä. Perustelujakaan tuskin mietittäisiin niin, että tilapäisesti vaan, käytännössä muutama leikkaus ehkä, että ei niin hankalista kohdista välttämättä tarvitsisi juuri silloin leikata ja onhan tuo sijainenkin käsitöitä tehnyt. Ja kuinka se olisi tosi, tosi hankalaa justiin monelle sairaalalle, jos ei näin leikkaustoiminnassa joustettaisi.

Raskas huokaus. Kyllä jotenkin hiljaiseksi vetää: että piti tämäkin blogi kirjoittaa.  Toivottavasti tilapäinen muutospaine on esillä ihan vaan tilapäisesti.




kuva: Pixabay