Kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää

Tuula Kukkonen, yliopettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

Mahtoiko 60-luvun lauluntekijä arvata, miten ajankohtaisen alun sorvaili laululleen. Kaikki tosiaankin muuttuu.

ISOblogin lukijat tuntevat hyvin sosiaali- ja terveysalan muutosmyllerryksen. Muutos nähdään välttämättömänä: ”Siun sote tehdään, koska asioiden täytyy muuttua”, todetaan rekrytointi-ilmoituksessa. Muutosten tunnistaminen ja ennakointi ovat aina kuuluneet sosiaali- ja terveysalan työhön, joka kiinnittyy ihmisten muuttuviin elämäntilanteisiin, toimintaympäristön muutoksiin ja laajemmin yhteiskunnalliseen muutokseen. Koulutuksen pitäisi pysyä kärryillä muutoksesta ja kyetä tukemaan osaamisen uudistamista.

Olemme valtakunnallisessa ammattikorkeakouluverkostossa kurkanneet tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Tosin vain yhden koulutusalan osalta, mutta kun se ala on sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoala (kavereiden kesken Sotelika-ala vaan), niin tiedetään, että ihan pienten joukkojen asiasta ei ole kyse. Tämän osaamistarvekartoituksen osana selvitettiin, miten alan ammattilaiset ja asiantuntijat näkevät tulevaisuuden, minkälaisia muutoksia asiakaskunnassa tunnistetaan ja miten työtapoja tulisi näiden myötä kehittää.

Keskeisimpinä muutostekijöinä pidettiin teknologian kehitystä ja sote-uudistusta. Teknologian kehitys tuo mukanaan lisää sähköisiä ja etäpalveluja sekä kotona asumista tukevaa teknologiaa ja robotiikkaa. Sote-uudistus edellyttää uudenlaista palveluohjausta sekä liikkuvien ja sähköisten palvelujen kehittämistä. Tarvitaan yhä asiakaslähtöisempiä palveluja ja asiakkaiden osallisuutta tukevia toimintatapoja.

Asiakaskunnan muutoksista korostuvat erityisesti ikääntyminen, monikulttuurisuus ja laajemminkin moninaisuus, mielenterveys- ja päihdeongelmat, muistisairaudet sekä lastensuojelun kysymykset. Ongelmien monisyisyys voimistuu.

Työn muutoksessa korostuvat asiakaskeskeisyys ja moniammatillisuus. Digitalisaatioon liittyvät sekä asiakkaiden digiosaamisen ja etäpalvelujen käytön tuki ja ohjaus että uudenlaisten tehtäväkuvien tai jopa ammattien tarve tulevaisuudessa.

Työn ennakoidaan muovautuvan nykyistä enemmän kodeissa tehtäväksi työksi ja liikkuvaksi työksi. Aktiivinen kuntoutumisen tukeminen, terveyden edistäminen ja ennaltaehkäisevä työ ovat keskiössä. Paljon palveluja käyttävien asiakasohjauksen kehittämistä tarvitaan.

Tulevaisuuden ennakointi on vaikea laji. Tässä kuvatut tulevaisuuden näkymät ja toiminnan kehittämistarpeet kiinnittyvät pääosin asiakastyöhön. Pitkälle tulevaisuuteen yltäviä ennakointeja aineistossa esiintyi kovin vähän: tulevaisuuden näkymät ovat valtaosin tunnistettavissa jo nykyhetkessä ja nykyisessä toiminnan kehittämisessä.

Elämmekö niin nopean muutoksen aikakautta, että kovin pitkälle tulevaan on vaikea nähdä?

Onko pakko muuttaa?

Tiina Sotkasiira, tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto (vas.)

Eeva Jokinen, professori, Itä-Suomen yliopisto

Eri puolella Suomea asuvien ihmisten suuret terveys- ja hyvinvointierot ovat olleet esillä eri medioissa. Ratkaisuksi on esitetty muun muassa uutta Pohjois-Karjala-projektia, jonka ideana olisi palveluiden keskittäminen elinvoimaisiksi arvioituihin maakuntakeskuksiin.

Keskustelussa on otettu esiin muuttoliikkeen vaikutukset palvelurakenteisiin. Yksinkertaistettuna: Siellä, missä ei ole ihmisiä, ei ole juuri palveluitakaan.

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet palvelurakenteen vaikutukset muuttohalukkuuteen ja ihmisten arkeen. Syrjäseudulla asuminen ei nimittäin nykypäivänä onnistu keneltä tahansa. Se vaatii voimavaroja, joista kyky kyyditä itsensä ja läheisensä palveluiden äärelle on yksi tärkeimmistä. Palvelut ja niiden puute asettavat ehtoja esimerkiksi terveyspalveluiden käyttämiselle ja sitä kautta hyvinvoinnille.

Usein törmää väitteeseen, jonka mukaan suomalainen aluepolitiikka perustuu koko maan asuttuna pitämiseen. Tutkimusten valossa tämä ei pidä paikkaansa. Väite on pikemminkin retoriikkaa, jolla perustellaan keskittämiseen perustuvaa aluepolitiikkaa. Reuna-alueita on jo vuosien ajan tyhjennetty palveluista ja ihmisistä. Syrjäseuduilla "lähipalveluihin", kuten kouluun, päiväkotiin tai terveyskeskukseen, voi olla tuntien matka.

Siinä missä valtion toimintojen hajasijoittaminen on osoittautunut hitaaksi ja poliittisesti araksi kysymykseksi, palvelujen keskittämisestä pienemmistä yhteisöistä ja yksiköistä suurempiin puhutaan melko tavalla luonnollisena kehityskulkuna. Valtio on vetäytymässä keskuksiin. Syrjässä palveluja toteutetaan projektiluontoisesti sekä kasvavassa määrin kolmannen sektorin toimesta.

Ajallemme on tyypillistä, että syrjäseutuja ei nähdä itsessään tärkeinä paikkoina. Pikemminkin ne ovat muodostuneet kuvaksi siitä, mitä niistä kaupunkiin verrattuna puuttuu. Tätä ajatusrakennelmaa on syytä ravistella.

Aluepolitiikka ei ole todellisuutta sellaisenaan. Kyse on aina kompromisseista ja tärkeysjärjestyksistä. Yksikään uuden aluepolitiikan iskusanoista, kuten aluekeskukset, tietotalous ja digitalisaatio, ei ole vain tulevaisuuden ilmiö, joka toteutuakseen "vaatii" meiltä jotain tässä hetkessä. Ne ovat osa nykyistä kamppailua, jossa neuvotellaan siitä, kuinka hyvinvointi järkeillään, keiden etuja ajetaan ja keiltä otetaan pois.

Pohjois-Karjala-projekti syntyi 1970-luvulla vastaamaan kansanterveyden ongelmiin. Nykyisen aluepolitiikan keskiössä ovat paitsi sosiaali- ja terveyspolitiikka, myös työpolitikka, digitalous, asuntopolitiikka, koulutuspolitiikka ja kulttuuripolitiikka.

Syrjässä asuvat ihmiset hakevat vaihtoehtoja kehitykselle, jonka myötä "kaikki" muuttavat suurten kasvukeskusten kalliisiin asuntoihin. Millaiset ratkaisut siis rakentavat arkea, jossa aikaa ja rahaa jää myös itse elämiseen?

Lisää aiheesta:

Armila, P., Käyhkö, M. & Halonen, T. (toim.) 2016. Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä: Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Tedre, S., Pöllänen, S. & Voutilainen, M. (toim.) 2016. Maaseudun näkökulmasta - tarkennuksia hyvinvointipalveluiden muutoksiin. Joensuu: Kirjokansi.

Elämä tarjoaa asioita, joita ei oteta, vaan jotka ottavat meidät

Mali Soininen
yksikön johtaja, eläkkeellä

Elämä tarjoaa asioita, joita ei oteta, vaan jotka ottavat meidät

Omaishoitajuus on kohtaloni. Minulla on tarve kertoa palvelujärjestelmälle, että omaishoito ei ole vain hoivasuhdetta. Se on perhe-elämää, vanhemmuutta, puolisosuhdetta, lapseutta, sisaruutta. Se on arkea, yhteistä jaettua elämää. Omaishoito on jatkuvaa keskustelua elämän peruskysymysten äärellä. Miten tavoitamme tämän mysteerin?

Sain blogin otsikon rouva Eeva Ahtisaarelta. Hän puhui kerran koskettavasti elokuvasta Kaunis mieli. Se on todellisuuspohjainen elokuva skitsofreniaan sairastuneesta matemaatikosta John Nashista. Harha-aistimukset veivät Johnin tuhon partaalle, mutta viisaan vaimonsa tuella hän pystyi selviytymään ja jatkamaan työtään yliopistossa. Nash sai Nobel-palkinnon.

Eeva Ahtisaari nosti esille kohtauksen, jossa vaimo opettaa Johnin erottamaan toden harhasta. Ehkä ei ole tärkeää se, mitä näet täällä (hän laittaa Johnin käden otsalle). Ehkä totta on se, mitä koet täällä (hän laittaa käden Johnin sydämelle ja sitten omalle sydämelleen). Kun hän osoitti sydäntä, se ei liittynyt vain tunteisiin, vaan rakkauden kokonaisvaltaiseen voimaan.

Elokuvan loppu on myös sykähdyttävä. John Nash sanoi Nobel-juhlassa pitämässään puheessa: ”Elämäni merkittävin löytö, rakkauden salaperäinen yhtälö, on ainoa, missä on järkeä. Olen täällä vain Sinun vuoksesi. Sinä olet syy siihen, että olen täällä. Sinä olet kaiken selitys”.

Rakkauden salaperäinen yhtälö synnyttää kansalaistoimintaa ja yhdistyksiä. Lähimmäisen rakkauden luovuttamaton tehtävä on toimia edustamiensa ihmisryhmien asioiden ajajana. Myös omaishoito on järjestöjen historiaa.

Omaishoito käynnisti yksityisen, kodin maailman ja julkisen hoivan kumppanuuden, cum ja panis, ”leivän kanssa”. Kumppani on se, jonka kanssa minä jaan leipäni. Kumppanuuteen liittyy luottamus. Kirjassaan Luota vaistoihisi Sonia Choquette sanoo: ”Kun katsomme itseämme ja toisiamme luottavaisin silmin, näemme sielumme silmin muutoksen, jonka haluamme tapahtuvan, luotamme uuteen kuvaamme, luotamme onnistumiseemme.”

Näen yksityisen ja yhteiskunnallisen lyövän kumppanuuden kättä. Näen arjen pienen onnen nousevan uuteen merkitykseen. Kaavamaiset annetut ratkaisut väistyvät ja omaperäiset ainutlaatuiset valinnat ja yksilölliset elämänratkaisut tulevat tilalle. Näen, että arki on suurta, omannäköinen elämä oikeutemme.

Järjestöissä koemme, että perustan ihmisen arvolle ja hyvälle elämälle antavat toiset ihmiset, ensin läheiset, sitten laajempi yhteisö ja loppuelämän vaiheissa taas läheisten läsnäolo. Ihmisen arvokkuus on parhaimmillaan hänen ainutlaatuisuudessaan. Hänen arvonsa perustuu haavoittuvuuteen ja herkkyyteen, hänen omimpaan elämäntarinaansa. Omaishoito, arki, ihmisen elämänkulku, kuin vapisevalla kädellä vedetty kaari, rikas, moninainen, mysteeri.

Sosiaalinen kuntoutus kaipaa resursseja, keinoja ja tutkimusta

Keijo Piirainen

YTT, lehtori, dosentti

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Sosiaalinen kuntoutus on tuonut kuntoutuksen kentälle asiakasryhmän, jota aiemmin, perinteisen kuntoutuksen näkökulmasta pidettiin sellaisessa tilanteessa olevina, ettei heille ollut kuntoutusmahdollisuuksia.

Sosiaalinen ulottuvuus kuntoutuksen kriteerinä on vahvistunut niin, ettei vikaa tai vammaa edellytetä kuntoutuksen kriteerinä. Tosin sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaista lienee tällä hetkellä käytännössä suurella osalla myös jokin diagnoosi työllistymis- ja muiden elämänvaikeuksien ohessa.

Myös ammatillisessa ja lääkinnällisessä kuntoutuksessa sosiaalisten tekijöiden huomioon ottaminen on vahvistunut. Psykososiaaliset voimavarat, kuten opiskelukyky, kokonaistilanteen merkityksen kasvu tai muut kuin vammaisuuteen liittyvät tekijät, otetaan huomioon kuntoutusratkaisuja tehtäessä. Vaikka sosiaalisten tekijöiden huomioiminen on vahvistunut, niin kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudessa ‒ etenkin kuntoutustarpeen arvioinnissa ‒ psykofyysisillä vika-, vamma- ja sairaustekijöillä on kuitenkin edelleen avainrooli.

Jatkossa kuntoutuksen kokonaisuutta tulisi pohtia nykyistä vahvemmin palvelujen tilaamisen ja tuotannon näkökulmasta, kun palvelujen järjestämisen tapa maakunnallisella ja kunnallisella tasolla muuttuu. Sosiaalisessa kuntoutuksessa näyttöön perustuvien käytäntöjen kehittyminen edellyttää mitä ilmeisimmin tietoista pyrkimystä palvelujen standardisoimiseen, jotta palvelujen tilaajataho kykenee asettamaan perustavoitteet ja seuraamaan kuntoutuksen vaikutuksia. Tämä edistäisi myös sosiaalisen kuntoutuksen läpinäkyvyyttä ja parantaisi näin myös asiakkaiden asemaa, vaikka palvelujen tilaajan näkökulma onkin ollut vahvemmin esillä. Nämä päätelmät perustuvat Keijo Piiraisen, Ritva Linnakankaan ja Asko Suikkasen vielä julkaisemattomaan artikkelikäsikirjoitukseen.

Sosiaalisen kuntoutuksen tulevaisuuden ja kehityksen varmistaminen vaatii muutakin kuin luottamusta sen mahdollisuuksiin. Kunnollisen sosiaalista kuntoutusta koskevan tutkimusnäytön puuttuessa sosiaaliset investoinnit yksilöiden elämään merkitsevät riskinottoa, joita ei kuitenkaan voida tehdä ilman riittäviä resursseja, realistista tavoitteenasettelua ja toimijoiden käytettävissä olevia keinoja. Luottamus sosiaalisen kuntoutuksen mahdollisuuksiin on perusteltua vain, jos sen kunnianhimoisiin tavoitteisiin suhteutetaan ja samalla yksilöidään riittävät ja realistiset toimijoiden käytettävissä olevat resurssit ja keinot. 

Yhteistyöllä muutokseen Pohjois-Savossa

Päivi Tikkanen, TtT, ft
muutosagentti Pohjois-Savon maakunta

Richard Bachin aforismi ”Pienenpieni suunnanmuutos tänään johtaa aivan erilaiseen huomiseen” pitää sisällään ajatuksen siitä, että muutos etenee aina pienten, tässä hetkessä tehtyjen valintojen kautta.

Pohjois-Savossa meillä on keskeisenä kehittämishaasteena saada muodostettua iäkkäiden palveluista sekä omais- ja perhehoidosta entistä yhtenäisempi kokonaisuus. Haluamme varmistaa, että kaikkialla maakunnassa palvelut toteutuvat yhdessä sovituin sävelin. I&O-kärkihankkeen muutosagenttina johdan tätä muutosta innostamalla julkisia, yksityisiä ja järjestöjen toimijoita yhteiseen kehittämiseen.

Muutosta tarvitaan sekä kuntien että maakunnan tasolla. Kaikissa Pohjois-Savon kunnissa tai sote-seutukunnissa käynnistetään muutostyöpajat, joissa valmennan LEAN-johtamisen periaattein toimijoita kehittämään asiakkaan prosesseja ja toiminnan sisältöjä.

Teemaryhmissä puolestaan tehdään maakunnallisia toteutussuunnitelmia omais- ja perhehoidosta, akuuttien tilanteiden hoidosta, palveluohjauksesta ja saattohoidosta. Näiden lisäksi koolle kutsutaan asiantuntijaryhmä tuomaan raikkaita ajatuksia sekä itselleni muutosagenttityöhön että PoSoTe:n (Pohjois-Savon SOTE -hanke) iäkkäiden palvelujen kehittämistyöhön.

Asiakkaan prosessi on kehittämistyössämme keskiössä. Unelmoin tilanteesta, jossa esimerkiksi iäkäs, jonka toiminnanvaje on kehittynyt ikääntymisen myötä hitaasti, saa palvelua sujuvasti ja oikea-aikaisesti. Hänen liikkumiskykynsä heikkeneminen, aliravitsemuksen riski, alkoholinkäytön lisääntyminen, mahdollinen masennus tai yksinäisyys tunnistetaan varhain.

Jatkossa ikäihminen löytää helposti apua soittamalla palveluohjauksen numeroon. Puhelimeen vastaava palveluohjaaja tarttuu napakasti asiaan ja tarpeenarviointikeskustelun jälkeen ohjaa iäkkään matalan kynnyksen palvelupisteeseen, jossa hänen tilannettaan selvitellään. Hoitaja päätyy lähettämään iäkkään tarkempaan moniammatillisen työryhmän toteuttamaan laaja-alaiseen geriatriseen arvioon, ja iäkäs saa tarvitsemansa palvelun maakunnallisesti sovituin kriteerein.

Hyvin usein iäkkään tarve edellyttää jossain vaiheessa useita erilaisia sote-palveluja, jolloin tämän kokonaisuuden tulee olla asiakasvastuuhoitajan koordinoimaa. Koordinointi edellyttää, että iäkkään tilanteen muuttumista seurataan yhteisin mittarein läpi prosessin ja että myös tieto kulkee palveluntuottajasta riippumatta.

Hyvinvointia tukevien ja ennaltaehkäisevien palvelujen helppo saavutettavuus muodostaa perustan iäkkäiden hyvinvoinnin, terveyden ja itsenäisen elämisen ylläpitämisessä. Ihminen voi läpi elämän, myös vanhana, vaikuttaa todella paljon siihen, minkälaisena terveys, toimintakyky ja siten myös itsenäinen arjessa selviytyminen säilyy. Avainasemassa ovat hyvä ravitsemustila, aktiivisena pysyminen sekä hyvä ja oikea-aikainen sairauksien hoito. Sairauden jälkeen toimintakyvyn palautuminen on varmistettava riittävin kuntoutumista tukevin toimenpitein.

Kasvualalle opiskelemassa

Marko Haakana

toiminnanjohtaja
Soroppi ry

Palasin syyskuussa koulunpenkille. Aloitin "ekaluokkalaisena" Karelia-ammattikorkeakoulun Ikäosaamisen koulutusohjelmassa Joensuussa. Opinnot johtavat sosiaali- ja terveysalan ylempään korkeakoulututkintoon.  

Hakuvaiheessa keväällä suorastaan innostuin. Aivan kotikulmilla olisi tarjolla ainutlaatuinen koulutus. Siinä yhdistyisi monta asiaa: haluni kehittää ja monipuolistaa omaa osaamista, uudet näkökulmat ja ikäosaamisen tulevaisuusorientaatio. Lisäksi halusin hakea tiedollista vastavoimaa syrjivälle asenneilmapiirille ja lyhytnäköisille, hetken huumassa tehdyille yhteiskunnallisille leikkauksille. Kylläpä kelpaisi!

Koulutiellä olen monessakin mielessä uuden edessä. Edellisestä opiskelukerrasta sujahti 15 vuotta ja sairaanhoitajan tutkinnosta peräti 19 vuotta. Työelämä, vapaaehtoistoiminta eri järjestöissä, perheasiat, politiikka ja muut omat harrasteet imaisivat tuossa välissä tiiviisti mukaansa.

Koulutushistoriassa ylempi amk-tutkinto on vielä varsin uutta. Ikäosaamisen koulutus vielä uudempaa. Suomessa ainoastaan Karelia-amk:ssa on sitä tarjolla. Ensimmäinen ryhmä aloitti syksyllä 2015 ja oma ryhmäni syksyllä 2016.

Koulutien vaaranpaikat tarkistin etukäteen, jotta polkupyörämatka kodin ja koulun välillä sujuisi turvallisesti. Repun, penaalin, kirjoitusvälineet ja mapin hankin hyvissä ajoin etukäteen. Jälkiviisaana voisi nyt todeta, että tabletteja, iPad-sovelluksia tai muuta kannettavaa tietotekniikkaa olisi pitänyt ostaa. Sähköiseksi on mennyt tunnelma tältä osin.

Ikäihmisten määrä kasvaa niin kansainvälisesti, valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Suomessa on tällä hetkellä yli miljoona 65-vuotiasta, ja määrä kasvaa yhä. Suhteellisesti ottaen pohjoiskarjalainen väki on iäkkäämpää kuin muualla maassa. Ikääntyminen on varma kasvuala Pohjois-Karjalassa!

Ikäosaamista tarvitaan kaikkialla, ei pelkästään sosiaali- ja terveysalalla. Se on tärkeää niin yhdyskunta-, liikenne- ja vaatesuunnittelussa kuin järjestötoiminnassa tai kulttuuri- ja liikuntatarjonnassa.

Ikäosaamisen opintoja on nyt takana parisen kuukautta. Ikäosaamisen ajattelutaajuus on selvästi asettumassa omalle kanavalleen. Opetuksen, kirjojen ja lehtien lisäksi oppia saa puolin ja toisin opiskeluryhmästä. Työ- ja harrastetaustastani johtuen voin jakaa tietoa köyhyyteen, yksinäisyyteen, päihteisiin ja mielenterveyteen liittyvistä asioista. Kaikkiin näistä ilmiöistä ei taida löytyä käsitteellistettyä tietoakaan.

On tärkeää pysähtyä pohtimaan ikäihmisten erilaisia hyvinvoinninvajeita. Olisi aikaa harrastaa, muttei rahaa siihen. Seutuopiston maksu, teatterilippu, musiikkiesitys - liian kallis arjesta nipistettäväksi. Ostaako kaupasta leipää vai apteekista terveyden ja toimintakykyisyyden kannalta tärkeät lääkkeet, kun molempia ei voi valita? Matkustaako linja-autokyydillä vierailulle katsomaan lapsenlastaan toiselle paikkakunnalle vai ostaako lämmintä vaatetusta talven varalle? Minne hakeutua yli 65-vuotiaana mielenterveyskuntoutujana? Entä jos hoitamaton, ehkä tunnistamatonkin, päihdeongelma vaivaa?

Mielekkään, turvallisen ja mahdollistavan vanhuuden tulee kuulua kaikille.  

Tuulta päin täysin purjein

Irma Ahokas-Kukkonen, muutosagentti,
Etelä-Savon maakunta
TtM, sh

Kun muutoksen tuulet puhaltavat, on parempi rakentaa tuulimyllyjä kuin suojamuureja, sanoo vanha kiinalainen sanalasku. Muutosagentit ovat uusia toimijoita, jotka tuulimyllyjen lailla vauhdittavat ikäihmisten palvelujen kehittämistä maakunnissa.

Agentin tehtävänä on johtaa ja tukea muutosta ikäihmisten kotihoidossa ja kaikenikäisten omais- ja perhehoidossa. Hän motivoi ja innostaa toimijoita muutokseen. Tavoitteena on alueellisesti rakentaa ja juurruttaa yhteen sovitettuja palvelukokonaisuuksia. Muutoksen johtaminen perustuu tietoon, mutta on tärkeää ymmärtää myös alueen historiallinen kehitys.  

Aloitin Etelä-Savon muutosagenttina. Sain muutosagentin työhöni 18 kollegaa eri puolilta Suomea. Kaikki ovat rautaisia ammattilaisia ja osaajia terveydenhuollon, sosiaalityön ja kuntoutuksen taustaorientaatiolla ja työskennelleet ikäihmisten palvelujen kehittäjinä jo vuosia. Olemme merkittävän uudistuksen ja isojen haasteiden edessä, mutta uskon, että yhteistyössä ja kollegiaalisessa verkostossa on voimaa. Voimme jakaa kokemuksiamme, ikäosaamistamme ja aikaisimmissa hankkeissa mallinnettuja hyviä käytäntöjä alueelta toiselle. Meillä on pari vuotta aikaa valmistautua sote-maakuntamallin käynnistymiseen, ja alueiden sote-muutosjohtajat ovat ”parhaita kavereitamme”.

Etelä-Savossa on tehty alueellisesti merkittävää kehittämistyötä ikääntyvien palveluissa. Muun muassa laitoshoidon tilalle on luotu erilaisia asumisen vaihtoehtoja ja kotihoitoa on uudistettu. Nyt käynnistämme omaishoidon palvelujen kehittämisen sekä perhehoidon mallintamisen ja laajentamisen. Erityisen mielenkiintoista ja arvokasta oli saada kumppaneiksi jo integroituneiden alueiden Kainuun ja Eksoten toimijat, kokeneet kehittäjät ja muutoksen edistäjät.

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus, OSSI - omais- ja perhehoidon kehittämishanke sai STM:n kärkihankerahoitusta 2,6 miljoonaa euroa. Hankkeen tavoitteena on juurruttaa niitä omaishoitoa vahvistavia toimintamalleja, jotka turvaavat iäkkäiden, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja vammaisten lasten kotona asumista ja tukevat omaishoitajia heidän tehtävässään. Lisäksi hankkeen tukemana perustetaan omais- ja perhehoidon verkostomainen keskus.

Kaikki kärkihankkeen rahoittamat kahdeksan hanketta, ns. I&O-hankkeet, ovat suuria maakunnallisia kokonaisuuksia, jotka yhdistävät alueella toimivia kuntien, yritysten, ja järjestöjen toimijoita ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omaishoidon kehittämiseen. Hallitusohjelman mukaisesti on tavoitteena kehittää iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut.

Open data - rajattoman tiedon äärellä Irlannissa

Aino Heikura

suunnittelija
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Lokakuussa pääsin osallistumaan Improve-hankkeen partneritapaamiseen Irlannissa. Matkalla kävimme läpi hankkeen ajankohtaisia asioita sekä perehdyimme tarkemmin teemaan ”Open data”. Yksinkertaistettuna kyse on kaikille avoimesta, ilmaisesta ja uudelleen käytettävästä tiedosta, joka on saatavilla internetistä. Avointa dataa ovat niin ilmaiset karttapalvelut kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottamat ja kokoamat tilastotiedot.

Yksi avoimen datan erityispiirteistä on se, että sitä voi hyödyntää vapaasti myös kaupallisesti. Seminaarissa käsiteltiin eri tapoja, joilla avointa dataa on hyödynnetty tai kuinka sitä on tuotettu ja jalostettu uusiin muotoihin. Keskeisiä sektoreita avoimen datan hyödyntämisessä ovat aluesuunnittelu sekä sosiaali- ja terveysala. Tarjolla olevaa tietoa on lähes rajattomasti, mutta siitä huolimatta (tai osittain juuri sen takia) sen hyödyntäminen on haaste.

Pohjois-Karjalassa olemme Improve-hankkeen myötä kehittämässä toimintamallia, jossa etäyhteyksiä ja internetin ilmaisia sovelluksia voidaan hyödyntää osana palveluntuotantoa. Tavoitteena on luoda tietokoneiden ja etäyhteyksien myötä interaktiivinen tila, jossa useammassa paikassa olevat ryhmät saadaan saman lähetyksen äärelle siten, että eri paikoissa olevat yleisöt pääsevät seuraamaan samaa lähetystä ”pääkohteesta”.

Pilotteja, joissa testataan erilaisten tapahtumien lähetystä useammalle kohdeyleisölle eri puolille maakuntaa, tullaan toteuttamaan hankkeen aikana useita. Kokemusten ja palautteiden avulla kehitetään toimintamalli, joka on eri toimijoiden hyödynnettävissä  ja joka tukisi palveluiden järjestämistä harvan asutuksen ja pitkien välimatkojen maakunnassa.

Pohjois-Karjalan Martat ovat hankkeessa liitännäispartnerina. Marttojen toiminnan kannalta keskeistä on ihmisten tavoittaminen. Uusia etäyhteyksien mahdollistamia palvelumuotoja pystytään tulevaisuudessa hyödyntämään esimerkiksi siten, että ravintoneuvontaa voidaan lähettää samalla kertaa useampaan kohteeseen etäyhteyksien avulla. Kenties tulevaisuudessa jopa marttailtaan voisi osallistua etänä.

Improve-hankkeen avulla pyritään löytämään keinoja, joilla voidaan tukea julkisten palveluiden kehittämistä entistä käyttäjäystävällisempään suuntaan. Hankkeessa on mukana kumppaneita kuudesta eri maasta (Irlanti, Pohjois-Irlanti, Islanti, Ruotsi, Norja ja Suomi). Rahoitus hankkeelle on myönnetty NPA-ohjelmasta (Northern Perphery and Arctic). Kaikille hankkeessa mukana oleville alueille yhteistä on se, että haasteita ihmisten arkeen sekä palveluiden tuottamiseen tuovat harva asutus, pitkät etäisyydet sekä pohjoiset olosuhteet.

Suomesta hankkeessa on mukana Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Karelia ammattikorkeakoulu. Liitännäispartnereina hankkeessa toimivat Marttojen lisäksi  Siun sote sekä Joensuun kirjastopalvelut.

Lisätietoja hankkeesta: Improve

Kehittämistyön onni on nähdä metsä puilta

Anne Aholainen, projektipäällikkö, 
Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut -projekti
Lisätietoja ja koulutustapahtumia: Savas, TEPA-projekti

Kehitysvammaisilla henkilöillä ei ole aina yhdenvertaisia mahdollisuuksia terveyshyötyyn. Terveyskeskukseen saapuva kehitysvammainen henkilö voi tuntua hankalasti lähestyttävältä eikä kehitysvamman takaa osata etsiä oikeaa sairastelun syytä. Lähiverkoston kokema luottamusvaje saatuun hoitoon aiheuttaa sen, että palvelua saatetaan hakea useasta paikasta. Tämä johtaa päällekkäisiin palveluprosesseihin.  

Päällekkäisyyttä aiheuttaa myös se, että samanaikaisesti voi olla useita erilaisia oireita, mutta niitä hoidetaan eri paikoissa: terveyskeskuksissa, päivystyksessä, erityishuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Pahimmillaan kehitysvammainen henkilö jää risteilemään päivystyksen, vuodeosastojen, kehitysvammapalvelujen ja kodin välillä. Kuva kokonaisuudesta ja vastuusta katoaa.

Savon Vammaisasuntosäätiön Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut (Tepa) -projektissa on etsitty näihin ongelmiin ratkaisuja Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Projektissa on kokeiltu kahta konsultoivan sairaanhoitajan työmallia Mikkelissä sekä palvelukoordinaattorin työmallia Ylä-Savossa. Kokeilujen ja arviointitiedon tuloksena on syntynyt terveydenhuollon matalan kynnyksen palveluohjauksen -malli kehitysvammaisille henkilöille. Projektissa on myös tuotettu kuvatyökaluja terveydenhuoltoon, koottu verkostotapaamisia palveluketjujen kuvaamiseksi sekä järjestetty koulutuksia.

Oma kokemukseni kehittämistyön onnesta tiivistyi tässä projektissa pieneen koulutustilaisuuteen Mikkelin keskussairaalalla. Koulutukseen saapui yksi henkilö. En osannut olla harmissani. Miksi? 

Kehittämistyö on siltojen rakentamista ihmisten välille. Rakentamisen eri vaiheisiin ja valmistumiseen vaikuttavat monet asiat.  Meidän projektissamme ristiaallokkoa ovat aiheuttaneet ammattilaisten kiire ja rakenteiden pitkään jatkunut muutostila. Kolmannen sektorin projektin on vaikeaa saada sosiaali- ja terveydenhuollon huomiota omaan asiaansa – etenkin, jos se on marginaaliseksi katsottu. Koulutuksessa tämä näkyi tällä kertaa osanottajien puutteena.

Olen huomannut, että kokonaisuudessa ratkaisevaa eivät kuitenkaan ole yksittäiset tapahtumat. Projektissa on toteutettu monenlaista koulutusta, koottu ja välitetty tietoa kehitysvammaisista henkilöistä ja heidän tarpeistaan ja tavattu avainhenkilöitä sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen. Ja mikä tärkeintä: projektitiimissä on uskottu omaan tekemiseen ja oltu vakuuttuneita työn asiakaslähtöisyydestä ja vaikuttavuudesta. Laadukas arviointityö on tukenut työtämme ja sanomaa.

Tämä yksi koulutukseen osallistunut henkilö oli Etelä-Savon Sosiaali- ja Terveystoimen uusi konsultoiva sairaanhoitaja. Kehitysvammaiset henkilöt on nähty ja kehittämistyö jatkuu – meidän silta on valmis.

Savon Vammaisasuntosäätiön ohjaaja Sonja Räsänen on maalannut näkemänsä pohjalta erilaisia terveydenhuollon tilanteista kehitysvammaisilla. Näissä kahdessa kuvassa on kuvattu vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä sekä niiden käyttöä. Toisessa ollaan  vuodeosastolla ja toisessa on konsultova sairaanhoitaja työssään. 

 

Muutos ei ole kirosana

Tuula Kiviniemi

kehittämisasiantuntija

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

(STM:n I&O kärkihanke) Siun soten muutosagentti

Muutos herättää meissä itse kussakin jo sanana varsin moninaisia ajatuksia. Sana on yhteydessä kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen: millaisessa mielentilassa satumme olemaan, millaisessa ympäristössä elämme, millaisiin yhteisöihin kuulumme ja millaista elämänkokemusta meillä on jo takanamme.

Muutos-sana etuliitteenä on meille tuttu myös työelämässä. Puhutaan muun muassa  muutosjohtamisesta, muutosprosessista ja muutosvalmennuksesta, muutosvastarinnasta ja toisaalta myös muutosmotivaatiosta, muutostarpeesta ja muutosvoimasta, muutostyöstä ja muutosajasta, muutosepävarmuudesta ja muutoskykyisyydestä ja vielä muutosviestinnästäkin.  

Siun sotessa muutosta on valmisteltu parin viime vuoden ajan. Tässä valmistelussa ovat edellä mainitut sanat olleet esillä monessa yhteydessä. Ja tulevat Siun soten palvelutuotannon käynnistyessä edelleen olemaan erittäin aktiivisessa käytössä. 

Millaisena muutos sitten Siun soten kuntien asukkaille tullee näyttäytymään? Millaisia asukas- ja asiakaskokemuksia uusi palvelutuotanto tuottaa – minkä toivotaan muuttuvan ja on muuttunut vanhaan verrattuna? Siun soten kuntien asukkaat seuraavat muutosta vuonna 2014 kerättyjen asukasosallisuuden teesien kautta. Asukkaat nostivat tärkeimpinä asioina esille yhteydensaannin ja saavutettavuuden, vuorovaikutuksen ja kohtaamisen, turvallisuuden tunteen sekä koordinoinnin eli luukuttamisen vähentämisen ja osaamisen etulinjassa.

Perusodotus on luonnollisestikin positiivinen muutosnäkymä eli asukas- ja asiakaskokemukset huomioiva jatkuva vuoropuhelu. Silmä kovana seurataan vuoropuhelun keskeisiä kysymyksiä:

• miten muutos arjen asioissa näkyy?
• miten muutosta mitataan ja arvioidaan? 
• miten muutoksesta viestitään asukkaille? 

Kaiken kaikkiaan muutoksesta syntyy uusi ja toimivampi, vakiintunut toimintatapa – se lienee meille kaikille jo itsestään selvyys.

Ja vielä lopuksi yksi ajankohtainen muutos-etuliitteinen sana. Muutosagentit ovat aloittaneet työnsä lähes kaikissa Suomen maakunnissa. Muutokseen innostaminen, muutoksen ohjaus, rakentaminen, juurruttaminen ja tukeminen ovat keskeisiä toimintoja, kun me maakunnassa kehitämme ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistamme kaikenikäisten omaishoitoa. Rahoitus muutosagenttien toimintaan tulee STM:ltä. 

Kahdeksan hanketta on saanut STM:ltä kärkihankerahoituksen, Siun soten AVOT-hanke muiden mukana. Hankkeet ja agentit esitellään syksyn aikana maakuntakierroksilla. Pysyhän linjoilla!

Pohjois-Karjalassa Siun soten ja kuntien ammattitaitoinen henkilöstö, järjestöt ja yhdistykset, seurakunnat, koulutus- ja kehittämisorganisaatiot, yritykset ja ENNEN KAIKKEA ASUKKAAT toimivat Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla eli AVOT, silviisii, hyvä tulee!