Kirjoittamisen ulottuvuuksia sosiaalityössä

Tämän blogin kirjoittajina ovat nimettömänä pysyvä asiakas, Kainuun aikuissosiaalityössä työskentelevä sosiaaliohjaaja Päivi Kähkönen ja ISO SOS Kainuun osahankkeen hanketyöntekijä Anne Tuikka.

”Kirjoittaminen on minulle helpompi tapa tuoda ajatuksiani esille, kuin puhuminen”. Näin lausui sosiaalityössä asioiva asiakas keskustellessamme hänen elämälleen merkittävistä asioista. Niinpä päätimme yhdessä pohtia kirjoittamisen ulottuvuuksia. Asiakasnäkökulma liittyy kirjoittamisen ja some-maailman merkityksiin asiakkaan omassa elämässä. Sosiaaliohjaaja Päivi lähestyy kirjoittamista itseilmaisun ja osallisuuden mahdollistajan näkökulmasta. Anne pohtii lopuksi sosiaalityön kehittämisen näkökulmasta kirjoittamista vaikuttamisen mahdollisuutena sosiaalityössä.  

Se, etten ole koko ajan äänessä, ei tarkoita sitä, ettei minulla olisi mielipiteitä tai etten haluaisi tuoda niitä esiin ja vaikuttaa asioihin. Minulle on helpompaa tuoda mielipiteitäni esiin kirjoittamalla kuin puhumalla. Olen koulutukseltani media-assistentti – ehkäpä sekin kertoo halustani kirjoittaa. Pidän yllä myös omaa blogia, joka on minulle yksi keino ilmaista itseäni, kertoo asiakas. 

Haluan nostaa esille, että kirjoittaminen on yksi mahdollisuus ilmaista itseään. Kirjoittamisen äärelle pääsemiseksi voisimme perustaa kirjoittajapiirejä ja näin mahdollistaa myös hiljaisen tiedon esiin nostamisen, havainnollistaa sosiaaliohjaajana työskentelevä Päivi. Tämän päivän digitaaliset palvelut mahdollistavat ja myös edellyttävät kirjoittamista. Tällöin on huomioitava erityisesti tietoturva-asiat. Tästä syystä Kainuun sotessa suositellaan Omasote-palvelua henkilökohtaisten asioiden tiedonvälityskanavana.   

Hanketyöntekijänä ja kehittäjänä olen huomannut, että kirjoittamisessa on omat haasteensa: se opetteluttaa, siihen ei ryhdytä tai siihen ei ole aikaa. Kulttuurissamme vallitseva itsensä vähättely, aliarviointi tai rohkeuden puute ovat myös osasyitä sille, ettei omasta työstä tai siihen liittyvistä ilmiöistä kirjoiteta. ISOn järjestämässä rakenteellisen sosiaalityön seminaarissa 8.11.2018 viestinnän asiantuntija Laura Tiitinen rohkaisi vaikuttamaan. Tiitinen korosti, että meidän tulisi luoda turvallinen keskustelukulttuuri, jossa uskaltaisimme pohtia ääneen sitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Sosiaalityössä olemme aitiopaikalla näkemässä yhteiskunnallisten rakenteiden ja palveluiden heikkouksia, jotka hankaloittavat hyvinvointia. Niitä asioita voimme kirjoittamalla nostaa esiin, tehdä toimenpide-ehdotuksia ja näin saada muutosta aikaan.  

Uutena viestintäkanavana olemme perustaneet Kainuun aikuissosiaalityölle omat facebook-sivut. Sitä kautta toimii myös somesossu-chat, josta voi saada palveluohjausta ja neuvontaa. Yhdessä kirjoittamisesta opimme, että kirjoittamisella on monia ulottuvuuksia sosiaalityölle ja se on yksi vaikuttamisen mahdollistaja.

Aikuissosiaalityö näkyväksi – mediakierros Etelä-Savossa

Oske-ankka matkalla mediakierrokselle

Jutta Koskinen, asiantuntijatyön assistentti

Salla Airaksinen, suunnittelija

Anni Vänttinen, asiantuntijatyön harjoittelija

Syyskuussa kävimme ISOn mediakierroksen merkeissä vierailulla Essotessa, Pieksämäellä ja Sosterissa. Kyseessä ei ollut pelkkä Etelä-Savon maakuntamatka, vaan yhdessä aikuissosiaalityön työntekijöiden kanssa tarkastelimme Jutta Koskisen juuri julkaistua Tilastojen kertomaa työikäisten hyvinvoinnista -raporttia pohtien tilastojen ja todellisuuden yhteyttä. Kierroksella halusimme myös lisätä aikuissosiaalityön näkyvyyttä – reissuterveisiä voitkin käydä kurkkaamassa ISOnFacebook-sivuilta!

Etelä-Savo kantaa Suomen vanhimman väestön titteliä, sillä noin 30 prosenttia maakunnan väestöstä on yli 65-vuotiaita. Asukasluku on vähentynyt yli 12 000:lla viimeisen kymmenen vuoden aikana ja maakunnan väestö on koko maan toiseksi pienituloisinta. Aikuisväestön psyykkinen kuormittuneisuus, heikko työkyky sekä päihteiden käyttö ovat myös isoja haasteita alueella.

Aikuissosiaalityössä ilmiöiden vaikutus tunnistettiin. Väestörakenteen muutokset ovat johtaneet palvelujen karsimiseen ja keskittämiseen, mikä vaikeuttaa erityisesti pienituloisten syrjemmässä asuvien pääsyä palvelujen piiriin. Asiakkaiden elämäntilanteet ovat monien haasteiden värittämiä ja yhteydenotto aikuissosiaalityöntekijään tulee usein vasta, kun asiat ovat solmun sijaan umpisolmussa. Asiakas on saattanut kiertää useamman organisaation eteisaulassa saamatta tarvitsemaansa apua asiakkuuksia rajaavien kriteerien vuoksi. Ylisukupolvisuus tunnistettiin myös aikuissosiaalityön keskeisenä haasteena, minkä nähtiin kertovan puutteista varhaisessa tuessa. 

Isojen alueellisten haasteiden vastapainoksi Etelä-Savossa on paljon hedelmällistä maaperää yhteisen tahtotilan ja ratkaisujen löytämiseksi. Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisevään työskentelyyn ja moniammatillisen yhteistyön tiivistäminen nähtiin tärkeimpinä tulevaisuuden kehittämiskohteina. Näin voitaisiin karsia päällekkäistä työtä, sujuvoittaa tiedonkulkua ja kehittää palvelutarjontaa asiakaslähtöisemmäksi. Pienten paikkakuntien etuna on työntekijöiden tuttuus, mikä helpottaa toimivien yhteistyömallien kehittämistä. Alueellisten kumppanuuksien rakentaminen onkin kaikissa vierailukohteissa vahvistunut aikuissosiaalityön jalkautumisen myötä. Lisäksi työntekijät ovat saaneet jalkautumisestaan paljon positiivista palautetta asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta.

Jalkautumisten myötä aikuissosiaalityö on tullut näkyvämmäksi yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden lisäksi laajemmin myös kuntalaisille, mikä parhaimmillaan madaltaa apua tarvitsevan kynnystä yhteydenotolle. Työntekijät näkivät, että aito kohtaaminen ja asiakkaan kuuleminen ovat avaintekijöitä luottamuksellisen kumppanuussuhteen rakentamisessa. Positiiviset muutokset asiakkaiden elämäntilanteissa nähtiin kantavana voimana työssä. Esimerkiksi nuoren aikuisen palaaminen takaisin opiskelujen pariin kuntouttavan työskentelyn päätteeksi tai yhteisöllisyyttä kaipaavien yhdistäessä voimansa toiminnan järjestämiseksi ovat tärkeitä hetkiä myös ammattilaisille. Tämä muistuttaakin meitä siitä, että isoihin haasteisiin tartuttaessa on välillä hyvä myös pysähtyä matkan varrella yhdessä saavutettujen onnistumisten äärelle!

Mistä apua yksinäisyyteen? - kaikuja aikuissosiaalityön kentältä

kuvituskuva: pixabay

Jutta Koskinen, asiantuntijatyön assistentti
Salla Airaksinen, suunnittelija
Anni Vänttinen, asiantuntijatyön harjoittelija

Aikuisena ystävien hankkiminen voi olla haastavaa. Toisin kuin lapsena, aikuisiällä ei ole tavanomaista koputtaa naapurin oveen ja ehdottaa ystävyyttä, sillä olemmehan saman ikäisiä. Monet ystävyyssuhteet usein saavatkin alkunsa työympäristössä, koulussa tai harrastusten parissa. Enenevissä määrin kohtaamiset tapahtuvat myös digitaalisten kanavien välityksellä. Mutta mistä ystäviä löytyy, kun elämä on johdattanut näiden ympäristöjen ulkopuolelle?

Yksinäisyys ei ole sama asia kuin yksinolo. Yksinäisyys tarkoittaa sosiaalista eristäytymistä ja sosiaalisten suhteiden puuttumista, mikä on monelle pysyvämpi tila. Sosiaalinen eristäytyneisyys lisää syrjäytymisen riskiä merkittävästi ja altistaa erilaisille mielen- sekä kehon sairauksille (Karvonen, Kestilä ja Mukkila 2018, 98). Noin joka yhdestoista 20–64 -vuotiaista tunteekin itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti (Sotkanet). 

Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys koskettaa monia aikuissosiaalityön asiakkaita, mikä nousi esiin kun Jutta, Salla ja Anni ISOsta vierailivat syyskuussa Etelä-Savoon aikuissosiaalityön ammattilaisten luona. Tukiverkosto puuttuu, sosiaaliset tilanteet pelottavat ja tuottavat ahdistusta, omien asioiden itsenäinen hoitaminen on hankalaa ja kokemus huonommuudesta voi olla voimakas. Miten kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien aikuisten sosiaalista osallisuutta sitten voitaisiin edistää? 

Aikuissosiaalityön työntekijät toivat esiin asiakkaiden tarpeen kaverille, joka tukisi arjessa ja lähtisi mukaan uusiin tilanteisiin. Vapaaehtoisia aikuisten kaveritoimintaan on kuitenkin heikosti tarjolla ja toimintaan osallistuvat eivät välttämättä kykene sitoutumaan riittävän pitkäjänteisesti toimintaan, mikä voi estää luottamuksellisten sosiaalisten suhteiden kehittymisen. Aikuissosiaalityön asiakkailla on usein monenlaisia haasteita, minkä vuoksi tukihenkilönä tai kaverina toiminen voi toisinaan edellyttää erityistä osaamistarvetta. Lisäksi erästä työntekijää lainaten ”kaikki eivät halua maksettua kaveria”.

Aikuissosiaalityössä on huomattu tarve avoimille kohtaamispaikolle, joissa aikuissosiaalityön asiakkaat voisivat tavata ”diagnoosivapaassa” ympäristössä. Usein tiettyjen sosiaalisten ongelmien ympärille rakentuvien vertaistukiryhmien rinnalle kaivattaisiinkin enemmän kohtaamispaikkoja, jotka tavoittaisivat monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja voisivat sekä laajentaa että monipuolistaa ulkopuolisuutta kokevien sosiaalisia verkostoja. Asukastuvat ovat esimerkki tällaisista ympäristöistä, minne tullaan ihmisenä ja kuntalaisena eikä esimerkiksi päihde- tai mielenterveyskuntoutujana. Kolmas sektori matalan kynnyksen kohtaamispaikkoineen ja toimintoineen on tärkeä aikuisten yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäjä.

Toisinaan matalakin kynnys saattaa kuitenkin olla ulkopuolisuutta kokevalle liian korkea ylittää. Kysymys kuuluukin, kuinka yksilökeskeisyyden kasvaessa kykenemme luomaan areenoja erilaisten ihmisten kohtaamisille ja millä keinoilla saisimme kynnystä entistä matalammaksi, jotta kaikkien olisi se helppo ylittää?

Menetelmillä on väliä tavoitteellisessa työskentelyssä – kokemuksia Kykyviisarista

Anne Surakka (vas.), erityisasiantuntija, tiedolla johtaminen

Seija Okulov, projektitutkija, ISO SOS -hanke

Miten tyytyväinen asiakkaasi on elämäänsä? Miten helppo hänen on tutustua uusiin ihmisiin tai onko hänellä jokin oppimisen, keskittymisen tai hahmottamisen vaikeus? Toivoisiko hän muutosta ennemmin mielen hyvinvointiin vai työtilanteeseensa ja onko hän tuntenut itsensä hyödylliseksi? Miten hän on kokenut sosiaalisen kuntoutuksen palvelut ja, mitä vaikutuksia niillä on ollut hänen toimintakykyynsä? Sosiaalityössä saamme perinteisesti tietoa asiakkaiden elämästä ja tarpeista suoraan heiltä itseltään, mutta osaamme myös yhdistää taitavasti erilaista informaatiota useista lähteistä asiakasymmärryksen lisäämiseksi. 

Yksilöohjauksessa ja moniammatillisessa työskentelyssä luodaan luottamussuhdetta ja kuullaan asiakkaan näkemyksiä. Kuitenkin usein vastaamme tulee tapauksia, joissa asiakkaan tilanteessa ei tapahdu tavoiteltua edistymistä tai suunniteltuja siirtymiä muiden palveluiden piiriin; työntekijälle voi tulla tunne, ettei hänellä tai asiakkaan kanssa työskentelevällä verkostolla ole sittenkään tiedossa kaikkia tilanteeseen vaikuttavia seikkoja.

Sosiaalityössä pyrkimyksenä on asiakasta itseään hyödyttävä yhteistyö ja erilaiset toimenpiteet hänen tavoittelemansa muutoksen tukemiseksi. Samalla meidän työntekijöiden tulisi pystyä osoittamaan, millaisia tuloksia työllämme on saatu aikaiseksi ja erityisesti se, miten asiakas kokee tilanteensa muuttuneen. Sosiaalityössä toimintaa pitää pystyä arvioimaan päivittäin ja toiminnan tueksi tarvitsemme tietoa, jota meidän tulee kerätä esimerkiksi mittaamalla. 

ISO SOS -hankkeessa sosiaalityössä on tehty erilaisia mittarikokeiluja, joista Kykyviisarin osalta on vastikään julkaistu alustavia tuloksia. Mittarikokeilusta voi tehdä vain suuntaa-antavia johtopäätöksiä, mutta näyttää kuitenkin siltä, että mittarilla on merkitystä asiakastyöskentelyssä ja kokemukset sen käytöstä ovat rohkaisevia. Kykyviisarin käyttö on parantanut asiakkaan ja työntekijän välistä yhteistoimintaa asiakastyössä ja auttanut asiakasta tuomaan omia näkemyksiään esille. Mittari toimii työskentelyssä kanavana, jonka kautta saatava tieto on neutraalia eikä henkilöidy työntekijään. Mittarin avulla asiakkaan tilanteesta on noussut esiin myös sellaisia asioita, jotka olisivat muuten saattaneet jäädä pimentoon. 

Mittareiden käyttö koetaan toisinaan työlääksi, eikä yhtä mittaria voi soveltaa kaikkiin tapauksiin. Palveluiden asiakaslähtöisyyden edistämiseksi ja työn vaikutusten osoittamiseksi tarvitsemmekin osaamisen vahvistamista ja erilaisten menetelmien hallintaa. Näitä tavoitteita kohti pyritään myös sosiaalihuollon palveluiden kehittämistä raamittavassa Tulevaisuudensote-keskus -ohjelmassa.  Jos koet, että sinulla tai organisaatiossasi on laajemmin tarvetta asiakastyön vaikuttavuuden arviointia helpottaville työkaluille, suosittelemme tutustumaan esimerkiksi Kykyviisariin.

Otetaan Kantaa: arkistopalvelut sosiaalihuoltoon vaiheessa

Tarja Kauppila:

”On vuosi 2025. Sosiaalityöntekijä avaa asiakkaan asiakirjat sosiaalihuollon Kanta-arkistosta.” Näin kutkuttavasti alkaa Sirpa Kuusisto-Niemen visioteksti ISOn Sosiaalityön vuoro -teoksessa. Artikkeli käsittelee valoisasti tiedonhallintaa tietointensiivisessä sosiaalityössä. Pari vuotta sitten tuntui, että aikaa tulevaisuusvuoteen on paljon. Nyt tuntuu, että ei ole. Missä menemme koko maan osalta? 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston on ottanut käyttöön ja käyttöönottoihin on ilmoittautunut 69 julkista organisaatiota. Nämä organisaatiot edustavat sataa kuntaa. Kaikkiaan 311 kunnasta yli kaksi kolmasosaa (211) on vielä käyttöönottojen ulkopuolella. Yksityisistä sosiaalipalveluorganisaatioista pääosa on käyttöönottojen ulkopuolella. Tosin vahvaa ’järjestäjävelvoitetta’ sosiaalihuollon asiakastiedon Kanta-arkiston käyttöönottamiseksi ei vielä ole. 

Sosiaalialan osaamiskeskusten Kansa-koulu -hankkeilla on tähän mennessä saatu valmennettua yhtenäistä kirjaamisosaamista koko maahan runsaalle neljäsosalle sosiaalipalvelujen julkisten ja yksityisten organisaatioiden henkilöstöstä. Noin kolme neljäsosaa henkilöstöstä on vielä kirjaamisvalmennusta vailla.  

ISOn toiminta-alueella on muutamia kuntia, jotka eivät ole sosiaalihuollossa aloittaneet valmistautumista Kanta-palveluihin. Sosiaalihuollon palvelutehtäväluokitus on otettava käyttöön vuoteen 2021 mennessä ja asiakastietojen käyttöoikeudet määriteltävä THL:n määräyksen mukaisesti. Jokaisen palvelunjärjestäjän on yhdistettävä lukuisat sosiaalihuollon asiakasrekisterit yhdeksi asiakasrekisteriksi sekä ilmoitusrekisterit yhdeksi ilmoitusrekisteriksi. 

Monenlaista tehtävää on, vaikka kunta ei vielä ottaisi käyttöön itse arkistoa. Jo ensi vuonna tulee muuten toimintaan arkiston rekisterinkäyttöoikeuskin: julkisen sosiaalihuollon palvelunjärjestäjän lukuun toimiva yksityinen sosiaalihuollon palveluntuottaja voi tallentaa asiakkaan sosiaalipalvelujen asiakastiedot suoraan arkistoon, ja näin tiedot olisivat sujuvasti sosiaalityöntekijänkin käytettävissä.

Työ Kanta-palveluiden käyttöönottamiseksi ja kirjaamisen yhtenäistämiseksi on sosiaalihuollossa vasta alussa. Nyt ei ole tiedossa valtion hankeavustuksia sosiaalihuollon Kanta-arkistosiirtymiin eikä kirjaamisvalmennuksen jatkamiseen. Olemme ISOsta kysyneet Itä- ja Keski-Suomen kunnilta rahoitusta edes yhdelle yhteiselle sosiaalihuollon Kanta-koordinaattorille lähivuosiksi. Toki tiedämme alueen kuntatalouden kireyden. 

Terveydenhuollossa ollaan pitemmällä: päästiin arkistoasioissa liikkeelle ensin ja on valtiolta monenlaista tukea saatu koko maassa pitkään. Putouksen sketsihahmo Ymmi Hinaajaa mukaellen: ”Ei se yhteiskunta kuitenkaan pyöri hyvin vain sillä tavalla, että sosiaalihuolto tulkoon tässä jälkijunassa ja mieluiten alun tuuppauksen jälkeen loppumatkan pääasiassa kuntien omin voimin!”

Arkisto tai kirjaamisosaaminen ovat harvoin niin mediaseksikkäitä aiheita, että suuret joukot osoittaisivat näyttävästi mieltään niiden kehittämiseksi. Sosiaalihuollossa ne ovat kuitenkin vaikuttavia avaimia tietoon ja sujuvaan asiakastyöhön. Arjessa ei ole aikaa hukattavaksi, eikä näköpiirissä ole pilvin pimein päteviä työntekijöitä papereita kaivelemaan – ainakaan Itä-Suomessa.

Oodi hyvinvointitarjottimelle

Hanna Tervo työskentelee projektityöntekijänä Pohjois-Savon VeKe-hankkeessa.

Yksi luukku, kolme klikkausta. Hyvinvointitarjotin on yksinkertainen työväline, jolla asiakas saadaan ohjattua sote-järjestöjen toiminnan, vertaistoiminnan, vapaaehtoistoiminta, ohjauksen ja neuvonnan piiriin riippumatta asuinkunnastaan.

“Idea erinomainen.”

“Ohjelma helppokäyttöinen.”

“Tarjotin todella hyödyllinen.”

“Selkeä, ei liikaa tietoa.”

Näin kiittävin sanoin palvelua käyttäneet työntekijät kuvaavat hyvinvointitarjotinta. Ennen sopivan toiminnan (esimerkiksi avoimen kohtaamispaikan, vertaistukiryhmän, diagnoosia koskevan asiakkaan näkökulmasta kootun lisätiedon) etsiminen on tehty googlen kautta, mutta nyt hyvinvointitarjottimelta löytyy sosiaali- ja terveysjärjestöt, joilla on aito halu ja valmiudet kohdata ihmiset. Lisäksi hyvinvointitarjottimen tiedot ovat ajantasaiset eikä tietoa etsiviä ohjata toimimattomien linkkien kautta. Hyvinvointitarjotin korvaa googlen ja tarjoaa ammattilaiselle mahdollisuuden tehokkaaseen ohjaukseen.

Hyvinvointitarjotinta käytetään linkin kautta, jonka saa suoraan sähköpostiin. Linkin voi tallentaa työpöydälle kuvakkeeksi tai tallentaa nettiselaimen sivusuosikiksi. Sopivan hakutuloksen löydyttyä hyvinvointitarjottimelta voi lähettää sote-järjestön tiedot asiakkaalle sähköpostiin, tekstiviestillä, tulostaa mukaan tai asiakkaan luvalla lähettää asiakkaan tiedot suoraan järjestölle, josta otetaan yhteyttä asiakkaaseen.

Käyttäjät kertovat: “Etsin asiakkaalle tietoa omaishoitajien mahdollisista vertaistukiryhmistä ja ohjasin asiakkaan tarjottimen ehdottomaan paikkaan. Ohjasin myös yksinäisen työkyvyttömyyseläkkeellä olevan miehen kohtaamispaikkaan.”

“Pystyin antamaan muistisairaan omaiselle tiedon järjestöstä.”

“Olen lähettänyt myöhemmin (sote-järjestön) tiedot asiakkaalle tekstiviestillä.”

Hyvinvointitarjottimen käyttöönotosta on nyt vuosi. Käyttäjätestauksella alkanut käyttöönotto päättyi vuoden 2018 lopussa. Käyttäjätestauksesta on siirrytty laajentamaan käyttöönottoa muun muassa Pyörön terveysasemalle ja Terve Kuopio -kioskille. Syksyllä mukaan liittyvät muun muassa Ylä-Savon sote ja Tuusniemen terveyskeskus, kun he ottavat hyvinvointitarjottimen käyttöön. Onko sinun organisaatiosi seuraava?

Hyvinvointitarjotin on syntynyt vahvan yhteiskehittämisen tuloksena ja kehittämistä jatketaan edelleen. Seuraava askel käyttöönoton laajentamisen rinnalla on arkkitehtuurikuvauksen muokkaaminen helposti viestittäväksi kokonaisuudeksi. Hyvinvointitarjottimen mahdollistamien hyötyjen esiintuominen eri näkökulmista on ensisijaisen tärkeää tässä vaiheessa hyvinvointitarjottimen kehityskaarta.

Haluatko kuulla hyvinvointitarjottimen kehityskaaresta ja käytöstä lisää? Täällä ollaan valmiina kohtaamaan ja antamaan lisätietoja justiinsa sinulle, sote-ammattilainen:

https://www.pohjoissavonveke.fi/yhteystiedot/

LAPE-akatemia suuntaa kohti uutta johtajuutta

Minna Rytkönen työskentelee LAPE-muutosagenttina Pohjois-Savon liitossa.

Miksi johtajuus tarvitsee uutta suuntaa? Siksi, että asiat, ongelmat ja ilmiöt, joiden ratkaisemiseen johtamista tarvitaan, ovat muuttuneet moniulotteisimmiksi.

Moniulotteisten ilmiöiden ja ongelmien ratkaiseminen vaatii erilaisia työkaluja ja monenlaista osaamista. Vasarasta ei ole paljon apua, jos naulat puuttuvat. Usein asioiden hoitaminen vaatii useamman osaajan yhteisen työpanoksen, johon myös asiakas tuo oman asiantuntemuksensa. Toimiakseen, tätä kaikkea on osattava johtaa.

Johtamisen uusi suunta kohdentuu toiminnallisten kokonaisuuksien, verkostomaisten toimintatapojen, vaikuttavien työkalujen, henkilöstön osaamisen ja asiakkaan osallisuuden varmistamiseen. Kun toimintaympäristö on kompleksinen, hierarkkiset johtamisen välineet eivät enää toimi.

Mikä sitten toimii? Verkostossa kukaan ei johda yksin. Tarvitaan monialaista johtajuutta ja yhteensovittavaa johtamista. Tämä mahdollistaa aiempaa vaikuttavamman ja kustannustehokkaamman toiminnan lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin vastaamiseksi kotona, koulussa ja varhaiskasvatuksessa. Avaimina yhteensovittavaan johtamiseen ovat toimiva dialogi, yhteinen tieto ja suunta sekä niitä tukevat mittarit ja budjetointi. Näihin teemoihin keskitytään LAPE-akatemiavalmennusprosessissa.

LAPE-akatemia käynnistettiin tämän vuoden keväällä eri hallinnonalat ylittävän johtamisen tueksi. Valmennuksen sisältö on rakennettu alueellisten tarpeiden pohjalta, mutta sen päälinjat on kansallisesti määritelty. Johtamista tarkastellaan muuttuneen toimintaympäristön, konkreettisten työkalujen ja vaikuttavuuden näkökulmista. Käytännön järjestelyistä vastaavat alueen LAPE-muutosagentti ja kunta-agentti. Taustavoimina ovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö Opetushallituksen tuella.

Pohjois-Savon ensimmäisessä LAPE akatemiatilaisuudessa muodostettiin eri hallinto- ja kuntarajat ylittävä yhteinen tilannekuva maakunnan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palvelujen tilasta sekä suunnattiin yhteisiin tavoitteisiin. Toisessa, syyskuun tilaisuudessa keskitytään konkreettisiin työkaluihin yhteensovittavan johtamisen, lapsibudjetoinnin ja lapsivaikutusten arvioinnin toteuttamiseksi. Viimeinen tilaisuus marraskuussa on Itä- ja Keski-Suomen maakuntien yhteinen. Siinä pureudutaan tiedolla johtamiseen ja johtamisen vaikuttavuuteen neljän maakunnan alueella.

Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen sekä järjestöjen ja seurakuntien johdolle ja kuntapäättäjille tarkoitettu LAPE-akatemia kokoaa maakunnan alueen vastuuhenkilöt yhteen.  LAPE-akatemialla halutaan varmistaa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistamistyön jatkuvuus ja sitä tukevien toimintamallinen juurtuminen maakunnissa. 

Olethan sinäkin #tulevaisuudentahdissa!

Maakunnan tilaisuudet päivämäärineen löydät stm.fi -verkkosivustolta

Valtakunnallisilla oskepäivillä mieleen tullutta

Tarja Kauppila:

Vuonna ysiviis opiskelin sosiaalialan opettajaksi kansainvälisessä koulutusohjelmassa. Johonkin opiskelutehtävään piti leikata lehdistä kuvia. Muistin, että leikkasin ja liimasin ainakin Elisabeth Rehnin. Julkisuuden kautta lienen arvioinut, että hänellä olisi näkemyksiä eväiksi sosiaalialan opettajalle.

Muistin toki senkin, että äänestin Rehniä presidentiksi. En ollut pitänyt kantaa mitenkään salassa työpaikalla, ja silloinen sosiaalityön esimies vankilassa koetti kyllä pilke silmäkulmassa hieman provosoida eteläsuomalaisen hienostorouvan viittauksella. Valintani oli kuitenkin järkkymätön: fiksua naista tarvitaan.

Tällä viikolla kuuntelin 84-vuotiasta ihmisoikeusvaikuttaja ja ministeri Rehniä Majvikissa sosiaalialan osaamiskeskuspäivillä. Ihmisarvot ja eettisyys muuttuvassa maailmassa -esitys kosketti: henkilökohtaisen työ- ja perhe-elämän viisautta nykyarkeen ja tulevaisuuteen. Kunpa ihmisen arvo olisi joka puolella sama. Ja kunpa käyttäisimme enemmän seniorien asiantuntemusta kehittämistyössä. - Kunpa muistaisimme!

Samassa tilaisuudessa teknologia-asiantuntija Teemu Arinan puheenvuoro vähän hämmensi. Onko vetovoimainen visio elämä, jossa uhrataan ´kaikki´ työn tuottavuudelle? Onko kiivaasti optimoidussa suoritustahdissa sijaa muulle kuin taloudelle ja nopeusihanteille? Formuloissa nopeus on tärkeää, mutta monessa muussa se ei niinkään ole. Kiitos, mutta sittenkin ei kiitos inhimillisen ihmisarvon ohi kiitävälle tulevaisuudelle.

Keksijä Perttu Pölönen palautti valot oskeväen katseisiin. Tavoiteltava osaaminen on monessa sitä inhimillistä, mihin vain ihminen parhaimmillaan pystyy. Tulevaisuudessa osaajien lukujärjestys sisältää muun muassa tarinankerrontaa ja kommunikaatiota, intohimoa ja luonnetta sekä uteliaisuutta ja kokeiluja. Lämmöllä tervehdin pitkäjänteisyyden ja kärsivällisyyden arvostamista. Hänen tulevaa kirjaansa odotan jo ilmestyväksi.

Sote-uudistuksesta on nykyisin seminaareissa jo kovin vaikea puhua ilman, että joku näkee tilanteen kohtuullisen vahvasti jotenkin toisin – itseni mukaan lukien. Näkökulmista ei ole suuremmin pulaa, vain niistä tolkullisista tuloksista. Sote-maailmasta ei mielellään puhuisi - maailma kun on onneksi paljon sotea isompi.

Ongelmanratkaisutaitoja tulevaisuuden sotessa varmasti tarvitaan, muistutti kuitenkin toimitusjohtaja Petri Virtanen Itlasta. Samalla hän kannusti kehittäjiä yhteistyöhön, ja etteivät ratkaistavat asiat välttämättä ole kompleksisia, vaan ´vain´ monimutkaisia. Paul Cilliersiä siteeraten kuulemma monimutkainenkin moottori on kyllä osiinsa purettavissa, ja osille jotakin on tehtävissä, mutta majoneesista ainesosien erottelu olisi jo eri juttu. 

Ajattelin siinä, että ehkäpä sote-moottorissa on ollut myös majoneesia: sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen on vuosien varrella ja vauhdissa sekoitettu sellaistakin, mikä kannattaisi näitä palveluja uudistettaessa pitää hieman loitompana. Onnea tuleviin sote-koitoksiin meille kaikille!

Ihmisen asialla

Veera Rinne työskentelee johtavana sosiaalityöntekijänä Kainuun sotessa.

Sossu, sosiaalitarkkaaja, sosiaalisihteeri, sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja. Sossu kuin sossu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on aikuissosiaalityötä tekevilläkin ollut. Mitä sitten on aikuissosiaalityö? Yleisessä keskustelussa nousee esille soten suuret kulut ja paineet säästää. Kaikki odottavat jännityksellä, mitä uusi hallitus päättää keksiä päämme menoksi. Kukaan ei tietenkään halua luopua mistään sairaanhoidon palveluista, mutta entä sitten sosiaalityöstä? Kuntien hallituksissa keskitytään puhumaan terveydenhoidosta, kun aiheena on sote. Mihin sitten se ”so” unohtuu siitä sotesta?

Mielikuvat aikuissosiaalityöstä ovat vaihtelevia. ”Rahaa jaetaan mamuille ja narkkareille”, kuulee usein sanottavan. No, on se sosiaalityö kyllä ihan jotain muutakin kuin rahan jakamista. Suurin osa aikuissosiaalityön asiakkaista on tavallisia kuntalaisia. He ovat jonkun lapsia, sisaruksia, vanhempia ja puolisoita. Avioero, työttömyys, sairastuminen ja läheisen kuolema tai muut elämän kriisit ovat johtaneet siihen, että apu on tarpeen.

Tarvitaanko sitten aikuissosiaalityötä? Ihannemaailmassa ei tietenkään tarvita, koska sellaisessa maailmassa naapurit, läheiset ja ystävät huolehtivat toisistaan. Ketään ei jätetä heitteille. Kysymys kuuluukin, löytyykö omasta lähipiiristäsi vielä näin pyyteettömiä ihmisiä? Oletko itse valmis auttamaan naapurissa asuvaa vanhusta, joka on tokkurassa lääkkeistä? Oletko valmis olemaan tukena puolitutulle, joka käy läpi riitaisaa eroa?

Jos jokainen auttaisi enemmän kanssaihmisiä, ei tarvitsisi maksaa niin paljon veroja sosiaalipalveluiden ylläpitämiseksi. Kainuun soten alueella eli 7 kunnan alueella asui huhtikuussa yhteensä 70 273 ihmistä ja Kainuun soten aikuissosiaalipalveluissa oli aktiivisia asiakkuuksia toukokuussa 1643. Jos siis haluat säästöjä sotelle, niin ojenna sinäkin auttava kätesi. Auttaminen ei ole rahan antamista, vaan ajan antamista. Autetaan kaatunutta, kysytään naapurin ukilta, tarvitseeko hän apua polttopuiden teossa tai ostosten kantamisessa. Kysytään tutuilta, miten he voivat ja kutsutaan heitä kahville. Yhteisöllisyys on pitkälle kantava voima. Kaikista ihmissuhteista ei tarvitse olla hyötyä itselle.

Mites sitten ne narkkarit ja rikolliset, joita kuulee hyyssättävän? Irrallisuus yhteiskunnasta, mitättömyyden ja arvottomuuden tunteet ajavat ihmisiä moniin huonoihin tilanteisiin ja pahimmillaan lisäävät yhteiskunnan turvattomuutta. Sosiaalityöntekijänä olen huomannut sen, että jokaisella asiakkaalla on ihmisarvo, he ovat tärkeitä jollekulle ja heissä kaikissa on jotain hyvää. Olen kiitollinen niistä monista asioista, joita olen oppinut kuuntelemalla heitä. Kuunnellaan siis kaikki enemmän toisiamme ja muistetaan, ettei unohdeta toisia.

Uusia tuulia kohti!

Salla Airaksinen työskentelee suunnittelijana ISOlla.

Maaliskuun 8. päivä oli hyvin erilainen päivä Etelä-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutiimin toimistolla. Vaikka edellisellä viikolla olimme saaneet hieman osviittaa siitä, että maakunta- ja sote-uudistusta tuskin saadaan maaliin meneillään olleen hallituskauden aikana, silti hallituksen kaatuminen ja sen myötä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun päättyminen tuli lopulta yllätyksenä. Valmistelun loppuminen tarkoitti samalla myös työpestini päättymistä Etelä-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutiimin projektisihteerinä ja näin ollen uuden työn etsimistä.

Karjalan kierroksen (seitsemän vuotta Pohjois-Karjalassa ja reilu kolme vuotta Etelä-Karjalassa) jälkeen paluu kotiseudulle Pohjois-Savoon houkutti jo koko perhettämme. Niinpä TE-palveluiden sivustolla ollut ilmoitus suunnittelijan pestistä ISOssa sai minut pohtimaan, olisiko tässä minulle sopiva työ. Ainut huolettava asia oli se, että minulla ei ole varsinaista sosiaalialan koulutusta. Vuonna 2007 luin kyllä sosiaalipedagogiikkaa 25 opintopisteen verran avoimessa yliopistossa, mutta muutoin opintoni ovat suuntautuneet yhteiskuntamaantieteeseen ja ympäristöalalle.

Päätin kuitenkin soittaa ISOon ja tiedustella paikasta. Puhelun jälkeen olin vakuuttunut siitä, että tätä paikkaa täytyy hakea! Hakemusta tehdessäni pohdin tarkkaan, millaista osaamista minulla on ja kuinka voisin hyödyntää osaamistani suunnittelijan pestissä. Mielessäni mietin, että olen selvinnyt maakunta- ja sote-uudistuksenkin pyörteistä, selviäisin kyllä tästäkin tehtävästä. Haastattelu vahvisti edelleen näkemystäni siitä, että minulla olisi annettavaa tähän työhön. Niinpä Tarja Kauppilan puhelu pääsiäisen jälkeen olikin mieluinen, kun hän ilmoitti, että minut on valittu suunnittelijan tehtävään.

Esilämmittelynä uuteen työtehtävään olin mukana ISOn kevätseminaarissa kuunteluoppilaana. Aiheet olivat mielenkiintoisia ja mikä parasta, ymmärsin mistä seminaarissa puhuttiin! Seminaarissa sain myös ajatuksen siitä, että yhteiskuntamaantieteen taustastani voisi olla paljonkin ammennettavaa uudessa työssä. Esimerkiksi palveluiden saatavuus ja saavutettavuus sekä maaseudun palvelut ovat tuttuja teemoja koulutukseni ja aiempien työtehtävieni kautta. Uskon myös, että sosiaalialan ulkopuolelta tulevat näkemykseni ja kommenttini voivat rikastuttaa keskustelua ja tuoda siihen uusia näkökulmia.

Näillä mietteillä siis innolla suuntaan kohti uusia tuulia niin työn kuin kotiseudulle paluunkin osalta. Aion avarakatseisesti ja avoimesti kuunnella, keskustella ja imeä tietoa, oppia sosiaalialasta sekä hyödyntää asiantuntevaa ISOn porukkaa sekä sidosryhmiä. Kysyvä ei tieltä eksy, niinhän sitä sanotaan!

Mittaamisen sietämätön vaatimus

Seija Okulov työskentelee projektitutkijana ISO SOS -hankkeessa.

Mittaaminen ja työn tulosten arviointi ovat esillä kaikkialla – niin myös ihmissuhdetyössä. Sosiaalityöhönkin sitä on alettu tuoda yhä innokkaammin. Samalla ovat yleistyneet vasta-argumentit: sosiaalityötä ei yksinkertaisesti voi mitata, mittaaminen ei sovi herkkään dialogiseen työskentelyyn. Miksi sosiaalityötä kuitenkin pitäisi mitata?

Sosiaalityö on asiakkaan hyvinvointia edistävää muutostyötä ja muutos tapahtuu jostain tilanteesta johonkin toiseen. Tavalla tai toisella olisi pystyttävä näyttämään, mistä lähdettiin ja mihin tultiin – erityisesti silloin, kun tilanteen parantamiseksi on tehty joitain toimenpiteitä, päätöksiä tai väliintuloja. Tämän näkyväksi tekemiseen tarvitaan mittaria. Yksittäisen asiakkaan kanssa työskentelystä mittari tuottaa tietoa, joka muodostaa laajemman kuvan. Ihminen elää omassa ympäristössään ja hyvinvointi syntyy yksilön ja hänen toimintaympäristönsä eri tasojen välisen suhteen tasapainosta. Mittarin avulla voidaan arvioida sitäkin, onko tämä tasapaino kunnossa.

Sosiaalityön toimenpiteiden mittaamisen kritiikiksi on esitetty sitä, että se on työntekijöiden arvostelemista. Jos näin on, haiskahtaa siltä, että työyhteisössä on silloin muutakin korjaamisen syytä kuin mittarien käyttö. Mittari on työkalu työn tekemiseen, ei sen tekijän arvioimiseen. Tässä samalla paljastuu oivallisesti se, miten henkilökohtaista sosiaalityö on. Tästä ajattelusta tulisi voida nousta ylemmälle tasolle. Mikä on iso kuva, mihin mittauksen tulokset liittyvät ja mistä ne kertovat?

Mittarin käytön yksinkertainen peruste on, että se kertoo työntekijälle perustietoa hänen tekemästään työstä. Paljonko hänellä on ja millaisia asiakkaita, millaisissa elämänympäristöissä asiakkaat elävät? Työntekijää varmasti myös kiinnostaa, ovatko asiakkaat saaneet apua sosiaalityöstä tai ovatko toimenpiteet olleet vaikuttavia.  Ennen muuta mittaamisen tulisi olla sosiaalityölle avuksi, koska se auttaa priorisoimaan työn toimenpiteitä juuri tuota edellä kuvattua tietoa tuottamalla. Näin voidaan perustella sosiaalityön paikkaa ja sen vaatimia resursseja.

Mittaaminen ei ole vain yksittäisen sosiaalityöntekijän juttu – eikä siten häntä arvioiva asia. Mittaamisen ja sitä kautta saadun tiedon on tultava koko organisaation käyttöön, mutta mahdollistavatko rakenteet tällä hetkellä sen? Onko organisaation johdossa ymmärrystä siitä, miten mittaamalla saatua tietoa käytetään ja mihin? Mittarien käytölle pitäisi olla myös aikaresurssia työssä, joka tällä hetkellä on tulipalojen sammuttamista. Mittaritiedon käyttö voi ehkäistä näitä tulipaloja, joten tarvitaan pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen suuntaavaa ymmärrystä siitä, mihin kaikkeen mittaritiedolla voidaan vaikuttaa.

Paikallisen sosiaalityön uusi ymmärrys

 

Jutta Koskinen työskentelee ISOlla asiantuntijatyön assistenttina.

Sosiaalityön tutkimuksen päiville 2019 kokoonnuttiin tarkastelemaan globaalin ja lokaalin sosiaalityön välistä yhteyttä. Sosiaalityö ymmärretään usein ensisijaisesti paikallisena ammattina, joka keskittyy paikallisiin haasteisiin. Globalisaatio haastaa paikallisuuden näkemystä. Monilla paikallisilla sosiaalityön ydinkysymyksillä ja haasteilla on globaalit juuret tai globaaleja ulottuvuuksia – esimerkiksi köyhyys, ilmastonmuutoksen vaikutukset, maahanmuutto, sosiaalinen epätasa-arvoistuminen ja vanhusten hyväksikäyttö ovat ajankohtaisina haasteina läsnä monissa maissa. 

Vaikka Suomella on varsin marginaalinen sijainti Euroopassa, on suomalaisella sosiaalityöllä suuri merkitys globaalissa mittakaavassa juuri esimerkin näyttämisessä sosiaalidemokraattisten ideaalien, hyvien käytäntöjen ja tiedon jakamisen kautta. 

Oman työn tutkimuksellinen tarkasteleminen on erittäin tärkeää, kun työskennellään yhteiskunnan haavoittuvaisemmassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Myös Suomessa sosiaalityöntekijöiden oman työn tutkimuksellinen tarkastelu on vahva tulevaisuuden visio. Tarvitsemme tietoa rakenteellisista tekijöistä, jotka vaikuttavat asiakkaiden tilanteisiin ja elinympäristöihin. Paikallisen tiedon lisäksi sosiaalityöntekijöillä on oltava myös laajempaa näkemystä, jotta voidaan tunnistaa ja huomioida sosiaalisten ongelmien ja ilmiöiden ulkoiset – globaalit – vaikutukset sekä laajemmat riippuvuussuhteet. 

Tärkeä anti tutkimuksen päivillä oli myös mittareiden hyödyntäminen globaalin ja lokaalin välisessä tarkastelussa – mitä universaalit mitat merkitsevät paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Mittaaminen näyttää sosiaalityössä vielä vieraalta, eikä mittarien käytön potentiaalia ole täysin tunnistettu. Oman työn tarkastelemista ja mittareiden hyödyntämistä sen tukena ei pidä kuitenkaan pelätä. 

On hyvä muistaa, että vain mitattavia asioita kehitetään, koska vain ne pystyvät konkreettisin keinoin osoittamaan sosiaalityön tulevaisuuden suuntaa. Mittareita on mahdollista hyödyntää sekä globaalin että lokaalin tulevaisuuden viestimiseen ja niillä voidaan kertoa hyvien uutisten lisäksi myös huonoja uutisia. Sosiaalityön tulevaisuus näyttäytyy yhä kansainvälisempänä, sillä sosiaalityön tarpeen taustalla tulevat vaikuttamaan yhä enemmän globaalit tekijät. Sosiaalityön tarpeen muuttuessa myös sosiaalityössä tarvittava osaaminen sekä palvelujärjestelmä tulevat muuttumaan.

Tulevaisuuden valintojen tueksi tarvitaankin täsmällistä ymmärrystä sekä lokaaleista että globaaleista elinympäristöistä, asiakkaiden tilanteista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Oman työn tutkimuksellinen tarkasteleminen on avainasemassa tällaisen ymmärryksen saavuttamiseen.

Yksinäisyys ja sen vaikutuksia

Niina Ohtonen työskentelee sosiaalityöntekijänä ja ISO SOS -hankkeen työntekijänä Sosterissa.

Yllätyin siitä, miten moni mainitsi olevansa yksinäinen, kun täyttelin ISO SOS -hankkeen palvelukokeiluun liittyvän Enonkosken hyvinvointiryhmän aloituslomakkeita ryhmäläisten kanssa. Suurin osa ryhmään osallistujista asuu yksin ja kotoa ulos lähteminen on vaikeaa moninaisista terveydellisistä syistä johtuen. Jokainen ryhmään osallistuja ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että ryhmätoimintaa järjestetään ja koska kuljetus kokoontumispaikkaan on järjestetty, osallistuminen ei ole ongelma. Ryhmän tarkoitus on tuottaa ryhmäläisille hyvinvointia ruoan, eri palveluiden esittelyn ja keskustelun kautta sekä tuoda kokemus osallisuudesta. 

Sanotaan, että jokainen ihminen kokee yksinäisyyttä jossain elämänsä vaiheessa. Tämän voin allekirjoittaa myös omien kokemusteni valossa. Yksinäisyys on hyvin henkilökohtainen kokemus ja eri ihmisille yksinäisyys tarkoittaa eri asioita. Myös elämänvaiheella, jota elää, on merkitystä yksinäisyyden kokemuksissa.  Joillakin ihmisillä ei ole ketään kenen kanssa keskustella, henkilöltä puuttuu seuraa, kavereita tai elämänkumppani. Jotkut kokevat, ettei kukaan ymmärrä häntä. Yksinäisyyden kokemus voi olla tilapäinen, johonkin tilanteeseen liittyvää tai kroonista. Yksinäisyydessä on nähdäkseni pitkälti kysymys ulkopuolisuuden ja osattomuuden tuntemuksista.

Mitä pitkään jatkunut yksinäisyys aiheuttaa? Tutkimustulosten mukaan yksinäisyys voi heikentää stressin tavoin vastustuskykyä ja altistaa vakaville sairauksille, kuten kakkostyypin diabetekselle, eri syöville, sepelvaltimotaudille ja sydänsairauksille. Yksinäiset ovat ei-yksinäisiä herkempiä kokeilemaan huumeita ja alkoholia. Yksinäisyydellä on havaittu olevan myös yhteys peliriippuvuuteen. Yksinäisyys voi pahimmillaan aiheuttaa ja johtaa ahdistuneisuuteen, sosiaalisen fobiaan, masennukseen ja myöhemmin itsetuhoisuuteen. 

Yksinäisyys vaikuttaa voimakkaasti myös yksinäisen taloudelliseen tilanteeseen. Yksin elävällä on usein huonompi kyky hankkia esimerkiksi asuntoa tai harrastaa. Negatiiviseen yksinäisyyteen liittyy usein myös voimakkaasti kateus tai suoranainen viha muita ihmisiä kohtaan, joilla elämänlaatu on parempaa. 

Ikääntyneiden ihmisten yksinäisyys johtaa muun muassa lisääntyneeseen kuolleisuuteen ja terveyspalveluiden käyttöön, laitoshoitoon ja muistitoimintojen heikkenemiseen. Tutkimuksissa yksinäisyyden on todettu aiheuttavan jopa yhtä pahoja vaivoja ihmiskeholle kuin fyysiset vammat. Onko meillä varaa yksinäisyyteen?  Mitä kaikkea voitaisiinkaan saada aikaan eri-ikäisille suunnatuilla ilmaisryhmillä ja tapahtumilla, joihin olisi järjestetty kuljetus? Toiminnan ei tarvitse olla ihmeellistä, kunhan vain kaikilla halukkailla on siihen mahdollisuus osallistua ja toiminnan sisältöön vaikuttaa. Entä jos juuri sinä kävisit jo tänään kysymässä naapurin Liisalta tai Matilta kuulumisia? Tai kutsuisit jonkun tutun kahville tai kävelylle? Pienillä teoilla voi saada aikaan paljon iloa.

Toiveita tulevaisuuteen: sote ja digi

Tarja Kauppila:

Olisi hienoa, jos Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoa – etenkin sen rakenteita – voisi lähivuosina uudistaa keskittyen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen.

Sote-uudistukseksi kutsutulla prosessilla on vuosien varrella pyritty ratkaisemaan vaikka mitä. On pähkäilty muun muassa runsaslukuisten, itsenäisinä kantokyvyltään liian heikoiksi arvoitujen kuntien yhteenliittämisen paineita, valtion aluehallinnon karsimisen ja keskittämisen paineita sekä yksityisten yritysten markkinaosuuksien turvaamisen ja kasvattamisen paineita.

Hyvä, jos sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen ei kytkettäisi kaikkea muuta sellaista, mikä on vuosien varrella syystä tai toisesta – vieläpä kenties muiden ministeriöiden kuin sosiaali- ja terveysministeriön luotsaaman hallinnonalan toimesta –  jäänyt tekemättä, alkumetreille tai puolitiehen.

Kunpa kunnianhimonaste ei kierros kierrokselta, hallituskausi toisensa perään sote-uudistukseksi nimetyssä monimuotoisessa projektissa ainakaan nousisi. Tosin näyttöä on, ettei se turhan alhainen ole tähän mennessäkään ollut. Harvassa ovat vielä merkittävät onnistumiset – tavoitelluista kustannussäästöistä puhumattakaan.

Voi kai niinkin käydä, että seuraava "sote" ratkaisee globalisaation ja ilmastonmuutoksenkin – vaalit lähestyvät. Sitä odotellessa. Olisi kuitenkin hienoa, etteivät tulevat tavoittelut enää kovin paljoa romuttaisi suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jolla on selvästi tunnistetut ja tunnustetut omat kehitystarpeensa silläkin.

On vaikea mitata ”se on loppu nyt” -viestiin sisältyvää energiahukkaa ja jälleen uuteen nousuun kirmaamisen konkreettista buustitarvetta, joka on varmasti tuntunut uudistusta valmistelleiden punteissa koko maassa. Luottamus panostusten kannattavuuteen on kohtuullista palauttaa ennen kuin tohtii vaatia uusia.

Toinen toive on jo rohkeampi: sosiaalihuollon digitalisointia olisi koko maassa systemaattisesti ja tuntuvasti tuettava. Ei ole sen enempää varaa kuin perustelujakaan jättää sosiaalihuollon ”vuoroa tuonnemmaksi”, kuten aikanaan jätettiin esimerkiksi saateltaessa ensin terveydenhuollon kansallinen arkistopalvelu päivänvaloon.

”Pilkahduksiatulevaisuuteen” –raportti on tuore katsaus maamme tietopolitiikan, tekoälyn ja robotisaation mahdollisuuksista hyvinvoinnin ja taloudellisen menestyksen saralla. Luottamus yhteiskunnan ja viranomaisten toimintaan nostetaan tässä keskeiseksi edellytykseksi, mutta pystymmekö uudistuksissa sen säilyttämään?

Suomessa ja muuallakin EU-alueella on todettu asiantuntijapula useilla raportissa kuvatuilla osa-alueilla. Kuinka edetä ripeästi, jos osaajat puuttuvat? Monet jo käytössä olevat palvelut vaativat myös jatkuvaa kehittämistä. Automatisoinnista huolimatta osaavia ihmisiä tarvitaan varmistamaan, että kaikki sujuu kuten pitää. Digitalisoinnissa on sosiaalialallekin haastetta. Eipä sosiaalialan osaamiskeskuksissa ole helppoja tehtäviä etsittykään, mutta mandaatti ja resursseja kyllä tarvitaan.

Vastavuoroisuutta työssäoppimisesta

Mirva Väisänen (oik.) on sosiaalityön opiskelija, joka suoritti viiden viikon työssäoppimisjakson Kainuun sotessa. Anne Tuikka on hanketyöntekijä ISO SOS -Kainuun osahankkeessa, ja toimi Mirvan työssäohjaajana. 

Mirva kertoo ajatuksistaan ja kokemuksistaan työssäoppimisjaksolta: Hain työkokeilupaikkaa sosiaalitoimesta, ja se järjestyi Tolokusti Sotkamossa -työllisyydenhoidon hankkeen kautta. Olen koulutukseltani sosiologian maisteri ja suoritan nyt sosiaalityön aineopintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa väylässä. Hakeuduin sosiaalialalle, koska haluan auttaa ihmisiä. Olen toiminut myös Amnesty Internationalin Kuopion paikallisosastossa, jossa edistetään ihmisoikeuksia. 

Käytännön työ on opettavaista. Kokemuksen saamista varten Kainuun soten Sotkamon aikuissosiaalityöstä avautui paikka pohdiskelevalle, rauhalliselle nuorelle naiselle. Räätälöimme työkokeilun aikuissosiaalityön, päihdetyön, ajanvarauksen ja välitystilin hoitajan kanssa. Tavoitteena oli, että saisin mahdollisimman monipuolisen ja realistisen kuvan sosiaalityöstä ammattina. Samalla kokemus avaisi ja vahvistaisi käsitystä aikuissosiaalityöstä auttamistyön ja kehittämistyön näkökulmasta. Työpaikkana Sotkamon sosiaalitoimisto olikin mielestäni joustava, informatiivinen ja tehokas organisaatio, jossa opiskelijat otetaan mieluusti arkeen mukaan.

Odotin työkokeilulta saavani uusia kokemuksia ja hyvien ihmisten tekemisestä oppimista. Oli rikastuttavaa nähdä työntekijöiden erilaiset työotteet, jotka pohjautuivat kaikki vahvaan asiantuntijuuteen vaikeissakin asiakastilanteissa. Näin, miten sosiaalityön arjessa pääsee auttamaan ja tukemaan ihmistä. Myös työn tutkimuksellisuus kiinnostaa minua henkilökohtaisesti.

Anne kertoo, että työssäoppijan läsnäolo on ollut työssäohjaajalle ammatillisesti rikastuttavaa. Sosiaalityössä tulee jatkuvasti kehittää omaa ajattelua, koska työ kytkeytyy jatkuvaan asioiden ja tilanteiden vertailuun ja arviointiin. Mirvan pohdiskeleva asenne jäi puhuttelemaan.  Pohdiskelua tulisi vahvistaa omassakin työorientaatiossa, koska rakenteelliseen sosiaalityöhön sisältyy tutkimuksellisuus. Pohdiskeleva ote kytkeytyy myös kahden subjektin väliseen dialogiseen suhteeseen, kuten tässä oppijan ja ohjaajan suhteessa. Ilahdutimme ja havahdutimme toisiamme vastavuoroisesti.  

Taloudellista ohjausta elämän eri tilanteissa

Jutta Koskinen on sosiaalityön opiskelija ja Lauri Lommi on sosionomi amk-opiskelija. Molemmat ovat opintoihin liittyvässä harjoittelussa ISOssa.

Ihmisten velkaantuminen on nopeassa kasvussa ja sen taustalla on yhtä paljon erilaisia syitä, kuin on velkaantuneitakin. Pitkittyneellä velkaantumisella on suora vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämä tuo aiheen erityisen lähelle sosiaalityötä.

Taloussosiaalityö on Suomessa uusi ilmiö, josta olette viime aikoina voineet lukea Talentia-lehdestä ja Katri Viitasalon väitöskirjasta. Lähdimme selvittämään talousohjauksen nykytilaa ja kehittämistarpeita kyselyllä Pohjois-Savon alueella. Kyselyssä oli 30 vastaajaa – 16 sosiaalityöntekijää, 5 sosiaaliohjaajaa ja 9 muuta sosiaalihuollon ammattihenkilöä – kymmenestä kunnasta.

Kyselyn perusteella selvisi, että talouteen liittyvistä asioista puhuminen koetaan luontevana osana työtä. Kuitenkin jopa kolmasosa vastaajista koki, ettei talousohjauksen antamiseksi ole riittävästi tietoa. Myös työpaikkojen materiaaleissa ja perehdytyksessä sekä konkreettisissa työvälineissä havaittiin puutteita. Perinteinen ruutupaperi ja kynä jättivät vielä toivomisen varaa muiden työkalujen saamiseksi. Netissä saatavilla olevan materiaalin paikantaminen koetaan työläänä ja työaikaa vievänä. Materiaalin ja työkalujen kehittäminen nousi vahvasti esiin vastauksissa.

Äkilliset muutokset ja yllättävät menot voivat nopeastikin muuttaa taloustilannetta ja ajaa vakuudettomien kulutusluottojen käyttöön. Pienituloinen, maksukykyinen henkilö voi hakea kunnalta sosiaalista luottoa. Palvelu ei kuitenkaan ole saatavilla kaikissa kunnissa. Olisiko kunnissa tarvetta pohtia sosiaalisen luototuksen käyttöönottoa myös ennaltaehkäisevänä vaihtoehtona? Sosiaalista luottoa voisi tutkia tarkemmin rakenteellisen sosiaalityön kontekstissa. Olisiko sillä vaikutusta sosiaalisten ongelmien vähentämiseksi ja ihmisten toimintakyvyn lisäämiseksi? Kuinka käy niiden, joilla ei ole maksukykyä tarvittavalla hetkellä?

Sosiaalityö koetaan edelleen leimaavana. Usein sen puoleen käännytään vasta, kun avun tarve on suuri, vaikka tukea olisi tarjolla jo ennaltaehkäisevässä vaiheessa. Kotitalouksien velkaantuminen on näkynyt suurina asiakasmäärinä taloudellisen tuen ja avun palveluihin. Tämä on aiheuttanut pitkiä jonotusaikoja, mikä on ollut esillä mediassa.

Olisiko korkea aika tarkastella yhteistyötä ja viestintää sosiaalityön ja muiden talousohjausta toteuttavien toimijoiden välillä, jotta voidaan lisätä asiakastyöskentelyn sujuvuutta ja purkaa ruuhkautumista? Onko ennaltaehkäisevän avun tarjoaminen edes mahdollista, jos jonotusajat ovat kohtuuttoman pitkät?  

Näemme taloudenhallinnan prosessina, jonka jokaisessa vaiheessa asiakas tarvitsee tukea. Toimijoiden viidakossa on kuitenkin vaikeaa hahmottaa, keneltä saa apua ja milloin. Erilaisiin taloudenhallinnan haasteisiin on saatavissa apua sosiaalityöstä, Takuusäätiöstä, Oikeusaputoimistojen talous- ja velkaneuvonnasta sekä kolmannelta sektorilta. Jotta asiakas voi löytää tarvitsemansa tuen, täytyy toimijoiden välistä yhteistyötä ja viestinnän keinoja kehittää.

Miten kirjoitamme asiakkaistamme?

Raili Könönen työskentelee sosiaalityöntekijänä Siun soten aikuissosiaalityössä.

Olen työskennellyt muutaman vuoden sosiaalityöntekijänä ja saanut uudessa työssä hämmästellä monia asioita. Suurimpia ihmetyksen aiheita olivat jo taipaleeni alussa vastaan tulleet asiakaskirjaukset, joissa asiakasta oli kutsuttu vain etunimellä jotenkin näin: ”Matti kävi kaupassa...”

Kun vähän asiaa mutustelin ja tutustelin, niin eduskunnan oikeusasiamies on jo ottanut asiaan kantaa, vaikkakin rajoittanut sen vain toimeentulotukipäätöksiin: Yksiselitteisesti asiakkaasta käytetään sekä etu- että sukunimeä, pelkkää sukunimeä tai termejä, kuten asiakas tai hakija.

Keskustelin asiasta kokeneen sosiaalityöntekijän kanssa. Hän totesi, että kyllä tuo kirjausohje kokonaisen nimen käyttämiseen on aina ollut olemassa, mutta se on aikojen saatossa unohtunut. Jos ja kun kirjaamiskäytäntöihin ja vanhoihin tottumuksiin halutaan muutosta, on tärkeää miettiä, mistä nykyinen kirjaamiskäytäntö kumpuaa.

Kirjaamisvalmennukset ovat meneillään kautta maan. Kirjaamisen kirjavat käytännöt tulivat valmennusten lisäksi esille myös harjoittelussa olevan opiskelijan kanssa. Opiskelijan mukaan oppilaitoksessa jopa opetusteksteissä käytetään useimmiten pelkkää etunimikirjausta.

Miksi? Miten tämän asian laita todella on? Miettikääpä, mikä muu viranomainen tai yritys kutsuu asiakkaitaan pelkällä etunimellä. Nimet kirjoitetaan oikein ja kokonaisina muun muassa Kelassa, Trafissa, maistraatissa, poliisissa ja myös vakuutusyhtiöissä.

Miltä kuulostaisi raastuvanoikeuden päätös, jossa lukisi: ”Pekka tuomittiin kolmen vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä”? Sen sijaan, että tuomio kuuluisi: Pekka Metsälä tuomittiin tai Metsälä tuomittiin. Tai miltä kuulostaisi TE-toimiston asiakirjassa, että Onervalla on kokemusta hoitajan työstä? Vai kuitenkin siten, että kokemus on Onerva Kukkasella tai asiakkaalla.

Minun korvaani pelkällä etunimellä kirjaaminen kuulostaa siltä, että asiakasta tarkastellaan ”yläviistosta”, hänet asetetaan jollain tavalla lapsen tai vähempiarvoisen asemaan. Ei työntekijäkään kirjaa asiakirjaan: Pirkko, sosiaalityöntekijä. Tosin valitettavan usein sosiaalityöntekijä kirjaa tekemisensä passiivimuotoon: tuettiin ja kehotettiin Pekkaa.

Jos etunimellä kirjaamisella tavoitellaan tuttavallisuutta, asiakkaan osallisuutta, parempaa ja rempseämpää yhteistyötä asiakkaan ja työntekijän välillä, pieleen menee. Ei se näillä eväillä synny. Seuraus voi olla ihan päinvastainen ja vähintään tyrmistynyt viimeistään silloin, jos asiakas/omainen pyytää ja saa sosiaalihuollon asiakirjat nähtäväkseen ja joutuu vaatimaan niiden korjausta nimitietojen osalta.

Voihan olla, ettei täsmäohjeita sosiaalityön kirjauksiin ole edes tehty tai tekeillä, koska ne on arvioitu tarpeettomiksi. Kyse kun pohjimmiltaan on viranomaisteksteistä, joiden muoto ja tyyli edellyttävät muun muassa asiallisuutta ja kohteliaisuutta. Yleisohje siis mihin tahansa työhön.

Kiinassa sosiaalityötä kehitetään intensiivisesti

Juha Hämäläinen, professori, Itä-Suomen yliopisto

Kiinassa on 1,4 miljardia ihmistä, eli joka viides maapallon asukas on kiinalainen. Jättimäinen väestö on iso poliittinen haaste, myös sosiaalipoliittinen.

Sosiaalityön historia Kiinassa on sekä pitkä että lyhyt. Jo 1920-luvulla joissakin yliopistoissa kehitettiin sosiaalityöntekijäkoulutusta osana sosiologian koulutusohjelmia. Vuonna 1949 perustetussa Kiinan kansantasavallassa sosiaalityön koulutus lopetettiin ja sosiaalityö ammattina ajettiin alas. 1980-luvulla koulutus päätettiin käynnistää uudelleen vastauksena sosiaalisiin ongelmiin, jotka seurasivat taloudellisia uudistuksia ja yhteiskunnan modernisoitumiskehitystä.  

1980-luvun lopulla sosiaalityöntekijöitä koulutettiin neljässä yliopistossa. Alan laajamittainen kehittäminen käynnistyi vuonna 2006 osana ”harmonisen sosialistisen yhteiskunnan” rakentamisen ohjelmaa. Sosiaalityöstä haluttiin moderni ammatti osaksi uudistuvaa palvelujärjestelmää. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi asetettiin kaksi miljoonaa sosiaalityöntekijää vuoteen 2020 mennessä. Tosin on syytä huomauttaa, että sosiaalityöntekijäksi kutsutaan myös sellaisia alalla työskenteleviä, joilla ei ole alan tutkintoa.

Tätä nykyä sosiaalityön maisteritasoista koulutusta annetaan yli sadassa ja alempaan korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta yli kolmessasadassa yliopistossa. Koulutuksen kehittämistä on edesauttanut sosiaalityön tutkimuksen nopea kehittyminen ja se, että sosiaalityön asema on alkanut vakiintua yhteiskuntatieteellisenä oppialana, jolla on oma kysymyksenasettelunsa, tutkimuskohteensa ja ammatillinen tehtäväkenttänsä. Sosiaalityön kehittyminen yliopistollisena oppialana on edistänyt yliopistojen, sosiaalialan kehittämisestä vastaavien viranomaisten ja palveluja tuottavien organisaatioiden yhteistyötä.

Vaikka sosiaalityöntekijäkoulutus on laajaa, ammattialana sosiaalityö ei ole kyennyt kunnolla lunastamaan odotuksia. Ammatilla on heikko tunnettuus ja matala status, ja alhaisen palkkatason vuoksi moni alalle koulutetuista hakeutuu muihin tehtäviin. Koulutuksen taso myös vaihtelee eri yliopistoissa, ja koulutus ei kaikissa tapauksissa tuota olennaista ammatillista osaamista. Huippuyliopistoissa koulutus on poikkeuksetta korkeatasoista, tutkimusperustaista ja akateemisten laatukriteereiden mukaista.

Kiinassa on vahva poliittinen tahto kehittää sosiaalityötä; tavoitteet ovat huikeat mutta niin ovat haasteetkin. Ala nähdään tärkeäksi osaksi sosiaalipolitiikan ja sosiaalilainsäädännön toimeenpanon koneistoa hallinnon eri tasoilla. Sosiaalipalvelujen tarkoituksenmukainen organisointi vaatii ammattilaisia, joilla on sekä järjestelmä- että asiakastyön tason kehittämisosaamista sekä sosiaalityön erilaisten sosiaalisten ongelmien ja asiakasryhmien piirissä tarvittavaa erityisosaamista. Näinhän me ajattelemme sosiaalityöstä myös Suomessa.