Tarja Kauppila:
Olisi hienoa, jos
Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoa – etenkin sen rakenteita – voisi
lähivuosina uudistaa keskittyen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen.
Sote-uudistukseksi
kutsutulla prosessilla on vuosien varrella pyritty ratkaisemaan vaikka mitä. On
pähkäilty muun muassa runsaslukuisten, itsenäisinä kantokyvyltään liian
heikoiksi arvoitujen kuntien yhteenliittämisen paineita, valtion aluehallinnon
karsimisen ja keskittämisen paineita sekä yksityisten yritysten
markkinaosuuksien turvaamisen ja kasvattamisen paineita.
Hyvä, jos sosiaali-
ja terveydenhuollon uudistamiseen ei kytkettäisi kaikkea muuta sellaista, mikä
on vuosien varrella syystä tai toisesta – vieläpä kenties muiden ministeriöiden
kuin sosiaali- ja terveysministeriön luotsaaman hallinnonalan toimesta – jäänyt tekemättä, alkumetreille tai
puolitiehen.
Kunpa
kunnianhimonaste ei kierros kierrokselta, hallituskausi toisensa perään
sote-uudistukseksi nimetyssä monimuotoisessa projektissa ainakaan nousisi.
Tosin näyttöä on, ettei se turhan alhainen ole tähän mennessäkään ollut.
Harvassa ovat vielä merkittävät onnistumiset – tavoitelluista
kustannussäästöistä puhumattakaan.
Voi kai niinkin
käydä, että seuraava "sote" ratkaisee globalisaation ja
ilmastonmuutoksenkin – vaalit lähestyvät. Sitä odotellessa. Olisi kuitenkin
hienoa, etteivät tulevat tavoittelut enää kovin paljoa romuttaisi suomalaista
sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jolla on selvästi tunnistetut ja tunnustetut
omat kehitystarpeensa silläkin.
On vaikea mitata ”se
on loppu nyt” -viestiin sisältyvää energiahukkaa ja jälleen uuteen nousuun
kirmaamisen konkreettista buustitarvetta, joka on varmasti tuntunut uudistusta
valmistelleiden punteissa koko maassa. Luottamus panostusten kannattavuuteen on
kohtuullista palauttaa ennen kuin tohtii vaatia uusia.
Toinen toive on jo
rohkeampi: sosiaalihuollon digitalisointia olisi koko maassa systemaattisesti
ja tuntuvasti tuettava. Ei ole sen enempää varaa kuin perustelujakaan jättää
sosiaalihuollon ”vuoroa tuonnemmaksi”, kuten aikanaan jätettiin esimerkiksi
saateltaessa ensin terveydenhuollon kansallinen arkistopalvelu päivänvaloon.
”Pilkahduksiatulevaisuuteen” –raportti on tuore katsaus maamme tietopolitiikan, tekoälyn ja robotisaation
mahdollisuuksista hyvinvoinnin ja taloudellisen menestyksen saralla. Luottamus
yhteiskunnan ja viranomaisten toimintaan nostetaan tässä keskeiseksi
edellytykseksi, mutta pystymmekö uudistuksissa sen säilyttämään?
Suomessa ja
muuallakin EU-alueella on todettu asiantuntijapula useilla raportissa
kuvatuilla osa-alueilla. Kuinka edetä ripeästi, jos osaajat puuttuvat? Monet jo
käytössä olevat palvelut vaativat myös jatkuvaa kehittämistä.
Automatisoinnista huolimatta osaavia ihmisiä tarvitaan varmistamaan, että
kaikki sujuu kuten pitää. Digitalisoinnissa on sosiaalialallekin haastetta.
Eipä sosiaalialan osaamiskeskuksissa ole helppoja tehtäviä etsittykään, mutta
mandaatti ja resursseja kyllä tarvitaan.