Kolme vuotta sitten hyppäsin tutusta ja turvallisesta
sosiaalitoimiston virkatyöstä uuteen maailmaan, kun sain ISOsta määräaikaisen
sosiaalityön erityisasiantuntijan pestin. Tarkoitus oli pääasiassa alkaa
kehittää sosiaalityötä osaamiskeskusten yhteisessä PRO SOS -hankkeessa. Matkaan
tuli kuitenkin mutkia, eikä hanke lopulta rantautunutkaan Itä-Suomeen asti.
Peukaloita ei silti ole tarvinnut pyöritellä.
Itä-Suomi on monilla mittareilla mitattuna köyhää,
syrjäytynyttä ja pahoinvoivaa aluetta. Ihmisillä on elämässään monenlaisia
pulmia, joihin sosiaalityössä pyritään tarjoamaan apua ja tukea. Minun
tehtäväni kehittäjänä on auttaa sosiaalialan työntekijöitä, jotta he
pystyisivät hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin, saisivat työn tueksi
toimivia välineitä ja jaksaisivat tolkuissaan vaativassa työssä.
Viime vuodet ovat olleet melkoista hankehyörinää. Pääsin
valmistelemaan ISOn omaa aikuissosiaalityön kehittämishanketta, joka lopulta
käynnistyi viime vuoden alussa. Valtakunnallisessa lapsi- ja perhepalveluiden
muutosohjelma LAPEssa tehtiin työtä yhdessä niin valtakunnallisesti kuin
ISO-alueen maakuntien kanssa. Mallinsimme, millainen valtakunnallinen
lastensuojelun yhteiskehittämisrakenne voisi olla ja kokeilimme sen toimintaa
käytännössä.
Viimeisin aluevaltaus on ollut sosiaalihuollon
tiedonhallinnan kehittäminen osaamiskeskusten yhteisessä Kansa-koulu II
-hankkeessa. Siinä olen vastannut erityisesti esimiesten valmennuksen
suunnittelusta ja toteutuksesta. Jatkossa olen mukana myös yksityisille
sosiaalipalvelujen tuottajille suunnatuissa valtakunnallisissa kirjaamisvalmennuksissa.
Perustyön osana olen mukana erilaisissa sosiaalityön
verkostoissa joko vetäjänä tai jäsenenä. Niissä jaetaan tietoa ja kokemuksia ja
voidaan oppia ja hyötyä toisten tekemästä työstä ja heidän kokeiluistaan. Nyt
perustyönkin tekemiseen tulee lisää pitkäjänteisyyttä, kun tehtäväni
vakinaistettiin tämän vuoden alusta!
Kehittämistyö on vain harvoin hyvin nopeasti tapahtuvaa ja
helposti käytäntöön asti juurtuvaa. Siihen tarvitaan pidempijänteistä työtä,
tukea ja muistuttamista. Minun on nyt mahdollista olla apuna myös tässä asiassa
ISOn alueella, ja se tuntuu hienolta.
Kehittäminen on tiimityötä ja vaatii onnistuakseen
innostuneita ja sitoutuneita ihmisiä. On oltava valmis heittäytymään uusiin
tilanteisiin, siedettävä epävarmuutta, jatkuvaa muutosta ja epätäydellisyyttä.
On rohkeasti kokeiltava ja tehtävä asioita ensimmäistä kertaa. On hyvä osata
kuulla, kuunnella ja haistella, millaisia kehittämistarpeita sosiaalityön
kentällä on. Osa näistä tunnusteluista johtaa johonkin konkreettiseen, kuten
hankkeiden valmisteluun ja lopulta hanketyöhön tai jonkun asian kehittämiseen
ihan perustyön osana. Osan kohdalla voi taas todeta, että tulipahan
tällaistakin hetki äherrettyä.
Työpäivät ovat välillä hektisiä, mutta on tärkeää löytää
myös niitä pysähtymisen paikkoja, sinisiä hetkiä, leikkiä hetki Havukka-ahon
ajattelijaa ja antaa ajatusten lentää. Sitten jaksaa taas hyöriä ja pyöriä 🙂