Sosiaalialan kehittäjän kengissä

Päivi Malinen työskentelee sosiaalityön erityisasiantuntijana ISOssa.

”Mitä sinä äiti teet siellä sinun töissä?”. Viikonlopun ruokapöydässä lapset usein kyselevät kaikenlaista, ja tämä kysymys tulee vastattavaksi aina silloin tällöin. Selitäpä alakouluikäisille silleen selkeästi, että minä kehitän sosiaalityötä..! Joka tapauksessa on ihan hyvä pysähtyä välillä miettimään, mitä minä teen ja miksi.

Aamulehden artikkelissa aivotutkija Katri Valokivi kysyy kaksi tärkeää työhön liittyvää kysymystä: Mikä on se ongelma, jota sinun työsi ratkaisee? Kenen ongelma se on? Sosiaalityössä kyse on aina asiakkaista ja heidän elämäntilanteistaan. Niinpä myös sosiaalityön kehittämisessä on lopulta kyse asiakkaista, eli ihmisistä ja heidän auttamisestaan.

Tämä syksy on kulunut tiiviisti hankevalmistelun parissa. Olemme suunnitelleet yhdessä Kainuun ja Etelä-Savon kumppaneiden kanssa aikuissosiaalityön kehittämishanketta ”ISO SOS – osallistuvat asiakkaat ja vaikuttavat kokeilut sosiaalityössä”. Hankkeen nimi huutaa sosiaalityön puolesta: nyt on aika tarttua toimeen rohkeasti ja kokeilla uudenlaisia tapoja tehdä sosiaalityötä!

Olen innoissani jalkautuvan sosiaalityön kehittämissuunnitelmista ja kehittäjäasiakkaista. Sosiaalityö on ollut liian pitkään virastokeskeistä ja asiantuntijakeskeistä. Toimistot voivat olla hankalasti lähestyttäviä ja ahdistavia paikkoja apua ja tukea tarvitsevalle. On aika kohdata asiakkaita heidän omassa elinpiirissään, missä ihmisten arki muutenkin pyörii.

Sosiaalityö on alun perin lähtenyt kehittymään nimenomaan ihmisten parissa tehtävästä yhdyskuntatyöstä. Sosiaalityön vahvuus on siinä, että yksilöt nähdään laajemmin osana yhteisöä ja yhteiskuntaa. Niille juurille kannattaa palata.

Asiakkaat ovat olleet sosiaalityössä paljolti erilaisten toimenpiteiden kohteena, eivät aktiivisina toimijoina. Kuitenkin ihmisellä itsellään on lähes poikkeuksetta aina se paras tieto ja ymmärrys omasta tilanteestaan. Kun tulee kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi, voi saada valtavasti voimia ja rohkeutta alkaa toimia omaa elämäntilannetta edistävällä tavalla. Yleensä ihmiset haluavat tehdä hyviä ratkaisuja, mutta aina ei ole helppoa tietää, mitä kannattaisi tai pitäisi tehdä. Tässä tarvitaan tukea ja kannustusta.

Sosiaalityössä on paljon osaamista siihen, miten ihmisen omat voimavarat valjastetaan parhaaseen käyttöön. Asiakkailla on kokemusperäistä tietoa siitä, millaiset asiat ovat auttaneet tai voisivat auttaa kussakin tilanteessa eteenpäin. Kokonaan uudenlaista yhteistyötä sosiaalityön kehittämiseksi voisi syntyä, kun yhdistetään sosiaalityön osaaminen ja asiakkaan tieto, ja otetaan asiakkaat aidosti mukaan kehittämisen kumppaneiksi.

Mitä minä siis olen tehnyt töissäni? Tässä hankevalmistelussa olen ainakin ajatellut paljon, keskustellut ihmisten kanssa, suunnitellut sisältöjä hankkeeseen, lukenut ja etsinyt tietoa suunnitelmien tueksi, kirjoittanut erilaisia tekstejä, laskenut budjetteja, järjestänyt kokouksia, huolehtinut aikataulujen pitämisestä ja innostunut yhteisestä tekemisestä. Ja nyt odotan jännityksellä, millaisen vastakaiun hakemuksemme saa. Entä mitä lapset tuumasivat vastauksen kuultuaan? Okei…!😊  

Perheiden moninaisuus ei näy tilastoissa

Samuli Neuvonen on sosiologian maisteriopiskelija Itä-Suomen yliopistossa. Hän työskenteli alkusyksyn korkeakouluharjoittelijana ISOssa.

Perheet ovat keskeinen valtakunnallisen tilastoinnin kohde. Suomessa virallinen perhetilasto laaditaan väestörekisteritietojen avulla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perhe määritellään samassa asunnossa kirjoilla olevista henkilöistä. Perheitä luokitellaan avio- ja avopareiksi sekä yhden ja kahden vanhemman perheiksi. Tämä väestörekisteritietoihin pohjautuva tieto on tarpeellista. Se luo kuvaa erilaisista kotitalouksista. Tilastoinnissa ei kuitenkaan huomioida ihmisten subjektiivisia määritelmiä omasta perheestä.

Otan esimerkin: perheen isä ja äiti asuvat eri paikkakunnilla, ja heidän kaksi yhteistä lastaan asuvat äidin kotitaloudessa. Perheen yhteistä aikaa vietetään vuoroin äidin ja isän luona. Perheenjäsenet mieltävät itsensä yhdeksi perheeksi, johon kuuluvat kaikki neljä henkilöä. Virallisessa tilastoinnissa isä ei kuitenkaan kuulu perheeseen, sillä hän on kirjoilla eri osoitteessa kuin äiti ja lapset.

Virallisen perhetilaston taustalla vaikuttaa oletus koko väestön jakamasta yhtenäiskulttuurista ja tavoista elää perheenä. Koska tilastotietoja hyödynnetään tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa, tilastot myös osaltaan luovat ja ylläpitävät mielikuvia siitä, mitä perhe tarkoittaa.

Virallisen perhetilaston mukaan perheen keskikoko oli Suomessa vuonna 2016 yhteensä 2,76 henkilöä. Kun tarkastellaan ihmisten omia perhemääritelmiä, luku lienee suurempi. Asiaa on tutkittu esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston Avioliittoperheen tuolla puolen -hankkeessa. Tuoreita äitejä, jotka eivät olleet lapsen syntymän aikaan naimisissa, pyydettiin listaamaan vastasyntyneen lapsen perheeseen kuuluvat henkilöt. Äitien subjektiivisten perhemääritelmien mukaan lapsen perheeseen kuului äidin ja vastasyntyneen lisäksi keskimäärin 6,9 henkilöä.

Perheen keskikoon ero virallisen tilastoinnin ja subjektiivisten määritelmien välillä on edellä mainitun selvityksen mukaan valtava. Vaikka luvut eivät ole suoraan verrannollisia keskenään, subjektiiviset määritelmät huomioiva luku kertoo, kuinka moninaisia perhesuhteita ihmisillä voi olla. Samaan perheeseen voidaan katsoa kuuluvaksi esimerkiksi isovanhempia, serkkuja, lasten kummeja sekä ystäviä. Monelle perhe tarkoittaa siis laajempaa suhteiden kokonaisuutta kuin pelkästään saman talouden jakavia henkilöitä.

Tällä hetkellä keskustelua perheistä käydään useimmiten väestörekistereihin pohjautuvan tilastotiedon valossa, mutta riittääkö se? Henkilökohtaiset perhemääritelmät huomioivan tilastoinnin avulla nähtäisiin, millaisten perhesuhteiden ympäröimänä Suomessa todella eletään.

Uudenlaisesta tiedosta voisi olla apua poliittisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi perhepoliittisia uudistuksia suunniteltaessa on ensiarvoisen tärkeää tietää, millaisille perheille uudistuksia ollaan tekemässä. 

Lue lisää:
Avioliittoperheen tuolla puolen: Vastasyntyneiden perheet Helsingissä (pdf)